Radonkaivo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radonkaivolla on joissain tilanteissa mahdollista pienentää sisäilman radonpitoisuutta. Radonkaivo toteutetaan tyypillisesti rakennuksen ulkopuolelle. Kaivon alipaine ohjaa radonpitoisen huokosilman hallitusti pois ulospuhallusputkesta. Ennen radonkaivon asennusta tulee kohteessa olla suoritettuna asianmukaiset radonmittaukset. Puutteellisin mittauksin ei ole kannattavaa lähteä kaivoa asentamaan. Mittauksia tehdään seitsemän vuorokautta ennen ja jälkeen kaivon asennuksen.

Radonkaivon ulospuhallusputki on sijoitettava aina riittävän kauas ja korkealle (kork.suositus 2m) oleskelualueista. Poistoputki suositellaan asennettavaksi rakennuksen vesikattolinjan yläpuolelle.

Markkinoilla on radonkaivoja, joiden nimitys on harhaanjohtava. Monessa tapauksessa on kuitenkin kyse imupisteestä. Radonkaivo tulee asentaa aina riittävän syvälle (tyypillisesti 3–5 m), jotta virtauskentästä varmistutaan.

Radonkaivot ovat jatkuvasti energiaa kuluttavia laitteita ja säännöllisesti huollettavia. Radonkaivojen oikeat säädöt varmistetaan aina mittauksin, joista tehdään pöytäkirjat. Markkinoilla on vanhan ja uuden tekniikan radonkaivoja. Uuden tekniikan kaivoissa energian kulutus on noin puolet vanhan tekniikan kaivosta. Täydellä teholla pyörivät ja vanhan tekniikan radonkaivot kuluttavat vuodessa satoja euroja sähkölaskussa ylimääräistä todelliseen tarpeeseen nähden.

Radonkaivon todellista toiminta-aluetta on hankala arvioida, joten valmistajan ilmoittamia peitto-alueita ei tule suunnitellussa ottaa kirjaimellisesti. Oleellisinta on tietää lähtötiedot kaikkien kohteiden radonpitoisuudesta tarvesuunnittelua varten.

Radonkaivojen toiminta saattaa häiriintyä pohjavesistä tai jäätyneistä putkistoista. Kaivojen toimintaa tulee tarkistella aina säännöllisesti mittauksin.

Katso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]