Radiation Laboratory

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Radiation Laboratory tai Rad Lab oli vuosina 1940–1945 Massachusettsin teknillisessä yliopistossa toiminut laboratorio, joka perustettiin National Defense Research Committeen alaisuuteen. Se kehitti merkittävisti tutkaa ja lorania. Sen tiloissa tuotettiin suuri osa Yhdysvaltain toisen maailmansodan aikaisista mikroaaltotutkista.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain maavoimien ja laivaston tutkat käyttivät melko pitkää aallonpituutta. NDRC ei kuitenkaan aloittanut jalostamaan olemassa olemaa tutkaa, vaan siellä päätettiin kuitenkin tutkia tarkemmin lyhyempiä mikroaaltoja. Alfred Loomisin johtamassa Microwave Comitteessa tutkimus oli kuitenkin estynyt, kun komitealta puuttui elektroniputki, joka pystyisi tuottamaan tehokkaasti niin lyhyen aallonpituuden säteilyä. Ongelma ratkesi, kun Henry Tizardin johtama brittivaltuuskunta esitteli maassa kehitetyn ontelomagnetronin. Siinä oli vielä omat puutteensa, ja brittitieteilijät pelkäsivät, että maan sen hetkinen kapasiteetti ei riittäisi kunnolliseen jatkokehitykseen.[1]

Vaikka NDRC:n johtaja Vannevar Bush oli aiemmin päättänyt, että tutkijat pidettäisiin sodan aikana omissa yliopistoissaan, niin virastossa päätettiin perustaa erillinen tutkalaboratorio. Loomis halusi ensin, että laboratorio perustettaisiin Carnegie-instituutin suojelukseen Washingtoniin. Bush vastusti ajatusta. He päättivät lopulta sijoittaa laboratorion MIT:n yhteyteen. Se perustettiin lokakuussa 1940, ja sen ensimmäisen vuoden budjetti oli 455 000 dollaria.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1940 Rad Lab aloitti toimintansa Lee Alvin DuBridgen komennossa.[2] Kuukauden kuluttua laboratoriossa työskenteli jo 35 ihmistä, joista suurin osa oli yliopistofyysikoita. Tammikuun 4. päivänä 1941 laboratorion tutkijat lähettivät tutkasignaalin talonkatolta. Tämä ensimmäisen alkeellisen tutkan koe oli onnistunut, sillä laite vastaanotti kaikuja Charlesjoen vastarannalla olleista taloista.[3]

Rad Labissa oli maaliskuussa jo 140 työntekijää, joista kaksikolmasosaa oli tieteilijöitä ja insinöörejä. Maaliskuun lopulla testattiin ensimmäistä tutkaa ilmassa, kun sellainen oli Douglas B-18 Bolo -koneen kyydissä. Tutka havaitsi noin 600 metrin korkeudesta 10 000 -tonnisen aluksen. Tämän jälkeen kone suuntasi laivaston sukellusvenetukikohtaan, ja tutkalaite tunnisti pintaan nousseen sukellusveneen noin 4,8 kilometrin päästä.[3]

Radiation Laboratoryn kehittämä SCR-584 tulenjohtotutka

Rad Lab oli NDRC:n suurin yksikkö ja se tuotti seuraavien neljän vuoden aikana yli 150 erilaista tutkajärjestelmää. Näitä olivat muun muassa kannettavat mallit maajoukoille ja monia erilaisia malleja taistelulaivoihin, yötaistelukoneisiin, pommikoneisiin sekä LORAN-paikannusjärjestelmä.[2] Rad Lab kehitti noin puolet toisessa maailmansodassa käytetyistä tutkista, ja sen teettämien järjestelmien kokonaishinta oli noin 1,5 miljardin arvosta tutkalaitteita. Parhaimmillaan laboratorion palveluksessa työskenteli lähes 4 000 ihmistä usealla mantereella.[4]

Laboratorio suljettiin 31. joulukuuta 1945. Seuraavan vuoden alusta sen perustutkimusosasto jatkoi siirtymälaitoksena Office of Scientific Research and Developmentin tukemana. Se jatkoi elektroniikan alan tutkimusta, ja 1. heinäkuuta se yhdistettiin MIT:iin perustettuun elektroniikan tutkimuslaboratorioon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cochrane, Rexmond Canning: The National Academy of Sciences: The First Hundred Years, 1863-1963. National Academies, 1978. Google-kirjat (viitattu 28.12.2010). (englanniksi)
  • Zachary, G. Pascal: Endless Frontier. New York: Free Press, 1997. ISBN 0-684-82821-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Zachary, s. 132-133.
  2. a b Cochrane, s. 404.
  3. a b Zachary, s. 134-135.
  4. a b About: History Research Laboratory of Electronics. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)