Račakin välikohtaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

42°25′46″N, 21°00′59″E

Račakin välikohtaus oli taistelu albaanisissien ja Jugoslavian turvallisuusjoukkojen välillä Račakin kylässä 15. tammikuuta 1999. Välikohtauksen jäljiltä löytyi 43 siviilivaatteisiin pukeutuneen albaanin ruumiit[1][2][3] kylän läheltä. Albaanien ja yleisesti lännessä hyväksytyn käsityksen mukaan serbien poliisi ja terrorisminvastaiset joukot pahoinpitelivät ja tappoivat vangitsemansa siviilit tarkoituksella kostoksi UCK:n toimista serbiviranomaisia vastaan[4].

Ampumalla surmattujen ruumiiden ampujaa ei voi tietenkään suoraan päätellä ruumista, mikä jätti alussa tilaa molempien osapuolten esittämille väitteille.

Mm serbihallituksen silloisten lausuntojen mukaan surmatut olivat albaaniterroristeja. Vaihtoehtoisten tulkintojen mukaan niiden mukaan joukkomurha on väärennetty tarkoituksella ulkomaiden mielipiteen kääntämiseksi serbejä vastaan, ja muutenkin tapauksesta levitelty länsimaissa vääriä tietoja[5]. Näiden mielipiteiden mukaan mm. albaaniaktivistit olisvat kuljettaneet tarkoituksella siviilien ruumiita muualta Račakiin[6], tarkoituksena saada Natolle syyt ilmaiskuihin[7][8][9].

Etyj ja Nato levittivät tapahtumien jälkeen maailmalle pian tietoa, että serbit tappoivat harkiten 45 siviiliä tarkoituksenaan etninen puhdistus, mainitsematta ensimmäisissä lausunnoissaan käytyä taistelua ja albaanisissien aiempaa aktiivista toimintaa alueella. Mutta jälkkkäteen tehdyt tutkimukset viittaavat serbipoliisien surmanneen luultavasti ensin vangitsemiaan aseettomia pakenevia siviileitä. Joka tapauksessa tämä tapaus johti Naton kannan jyrkkenemiseen, ja Kosovon sotaan.

Sisällysluettelo

Tausta [muokkaa]

Račak sijaitsee Stimljen alueella Etelä-Kosovossa. Albaanissit (UÇK) alkoivat toimia alueella vuonna 1998. Račakissa oli 2 000 asukasta, joista suurin osa siirrettiin pois Jugoslavian armeijan hyökätessä sissejä vastaan kesällä 1998. Paikalle jäi noin 350 ihmistä.

UÇK toimi alueella aktiivisesti Račakissa. 8. tammikuuta ja 10. tammikuuta 1999 UÇK hyökkäsi serbipoliisia vastaan Račakin naapurikylissä, Suva Rekassa ja Uroševacissa.

Kostoksi serbipoliisit ja armeija hyökkäsivät Račakiin pian 10. päivän jälkeen, tarkoituksenaan puhdistaa kylä vastarinnasta.

Taistelu, vangitsemiset, murhat [muokkaa]

Stimljen läheisen Racakin kylän tapahtumista on erilaisia tietoja eri serbi- ja albaanilähteissä. Serbijoukot valtasivat kylän 15. tammikuuta[10] taistelun jälkeen. Albaanien jmukaan panssaroiduin ajoneuvoin aseistettu serbipoliisi tai armeija tulitti ensin ympäröiviltä kukkukoilta Racakin kylää. Serbien mukaan kylään suojaan linnoittautuneet tulittivat ensin serbejä, ja serbien ajoneuvot saapuivat kylään albaanitaistelijoiden tulituksessa. Taisteluissa kuoli ehkä 9-15 kylää puolustanutta UCK:n sissiä[11].

Erään tapauksesta selvinneen albaanitodistajan mukaan siniasuinen serbipoliisi ja mustahuppuinen mustiin pukeutunut[12] terrorismin vastainen yksikkö joka alkoi haravoida kylää talo talolta[13]. Mustahuppuiset näyttivät johtavan toimintaa. Miehet eroteltiin naisita ja lapsista. Serbit vangitsivat eräässä vaiheessa 20 miestä[14], jotka surmattiin[15] samalla paikalla[16]. Todistajan mukaan serbit alkoivat ampua vangittuja kyläläisiä.

Kuolleet olivat siviilejä[17], joista osaa oli ammuttu Helena rannan tutkimuksen mukaan läheltä[18] ja osaa paetessaan[19]. Kuolleista 43:sta kolme oli naisa, ja yksi 12-vuotiaslapsi[20].

Pariakymmentä pidätettyä oli päästetty tarkoituksella juoksemaan karkuun mäkeen ja ammuttu[21]. Albaanitodistajan mukaan poliisi jai terrorismin vastainen yksikkö olisivat tappaneet kyläläisiä kuuden tunnin ajan. Serbien mukaan albaanit tulittivat kylässä olleita serbejä vielä varsinaisen taistelun jälkeenkin. Serbien mukaan Racakin kuolleet olivat univormupukuisia UCK-terroristeja[22].

Tutkimuksia [muokkaa]

ETYJin muodostama tutkimusryhmä, mukanaan mm. Helena Ranta lähetettiin alueelle samalla viikolla kun surmatut löydettiin. On huomioitava että kutsu tuli sekä kansainväliseltä yhteisöltä että Milosevicin hallitukselta. [23]


Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. Kosovo massacre: 'A twisted mass of bodies'
  2. Eyewitness: Racak revisited
  3. Racak killings 'crime against humanity' BBC News World Europe Wednesday, March 17, 1999 Published at 13:23 GMT
  4. ICTY:n pääsyyttäjä ei päässyt Kosovoon ETYJ: Racakin joukkomurha pahin takaisku pitkään aikaan STT-IA 18.1.1999
  5. Vanhasta arkistosta: 'Ulkoministeriöllä ei ole salaisuuksia' Vaihtoehtouutiset Kotimaa Vanhasta arkistosta: 'Ulkoministeriöllä ei ole salaisuuksia'
  6. [1]
  7. Helena Rannan haastattelu aiheuttanut kohua Serbiassa Ulkoasiainministeriö mediakatsaukset 26.1.2004
  8. Milosevicin video pyrki kyseenalaistamaan syytteet kansanmurhasta Kaleva Uutiset Ulkomaat 14.2.2002, STT
  9. Racak is a hoax? 14. huhtikuuta 2002 1:14:36
  10. Visuri 2000. s 89
  11. Visuri 2000, s 93
  12. Visuri 2000, s 91
  13. What happened at Racak ? Labour & Trade Union Review, June/July 2001
  14. Visuri 2000, s 91
  15. Visuri 2000, s 91
  16. Visuri 2000, s 91, 93
  17. Visuri 2000, s 92
  18. Visuri 2000, s 92
  19. Visuri 2000, s 91, s 92
  20. Visuri 2000, s 93
  21. Visuri 2000, s 92 93
  22. Serbs say terrorists killed at Racak BBC News world Madiawatch aturday, January 16, 1999 Published at 20:37 GMT
  23. Hinkkala Marjatta: Leijona-areena, Suomalaiset rauhanrakentajina Balkanilla. Päivä osakeyhtiö, 2006. ISBN 952-475-101-1. sivu 127

Aiheesta muualla [muokkaa]