RN Giulio Cesare (1911)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
RN Giulio Cesare
Giulio Cesare vuonna 1914
Giulio Cesare vuonna 1914
Flag of Italy (1861-1946) crowned.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Cantieri Ansaldo, Genova, Italia
Kölinlasku 24. kesäkuuta 1910
Laskettu vesille 15. lokakuuta 1911
Palveluskäyttöön 14. toukokuuta 1914
Palveluskäytöstä Neuvostoliitolle 1948 nimettynä Novorossijskiksi (ven. Новороссийск)
tuhoutunut räjähdyksessä 1955
Tekniset tiedot
Uppouma 23 088 t (kuiva)
25 086 t (kuormattu)
Pituus 168,9 m
Leveys 28 m
Syväys 10,04 m
Koneteho 31 000 ihp (23 MW)
Nopeus 21,5 solmua (41 km/h)
Miehistöä 1 000
Aseistus 13 × 305 mm/L46 tykkiä
18 × 120 mm/L50 tykkiä
16 × 76 mm/L50 tykkiä
6 × 76 mm/L40 tykkiä
3 × 450 mm torpedoputkea

RN Giulio Cesare (ital. Regia Nave Giulio Cesare) oli Regia Marinan eli Italian kuningaskunnan laivaston kummassakin maailmansodassa palvellut Conte di Cavour -luokan taistelulaiva. Alus luovutettiin toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle, jossa se tunnettiin nimellä Novorossijsk. Alus tuhoutui räjähdyksessä Sevastopolissa vuonna 1955.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Conte di Cavour -luokka
Giulio Cesare lasketaan vesille.

Alus tilattiin Cantieri Ansaldolta Genovasta Italiasta. Sen köli laskettiin 24. kesäkuuta 1910 ja alus laskettiin vesille 15. lokakuuta 1911. Alus valmistui 14. toukokuuta 1914.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giulio Cesare ei palvelukseen astuttuaan 1914 juurikaan osallistunut ensimmäisen maailmansodan sotatoimiin, koska Itävalta-Unkarin laivaston ei juurikaan pyrkinyt merelle ja Adrianmeri soveltui paremmin keveille yksiköille ja sukellusveneille. Alus teki ainoastaan kaksi purjehdusta, joiden aikana se oli merellä yhteensä vain 31 tuntia ja tähänkin sisältyy matkat telakalta satamaan ja Korfulle.[1]

Alus oli marraskuusta 1918 heinäkuuhun 1919 Tarantossa, jona aikana se palveli kahteen otteeseen Korfulla 11. marraskuuta - 11. joulukuuta 1918 ja 18. helmikuuta - 23. huhtikuuta 1919. Alus vieraili 1919 Levantissa suojatakseen Italian etuja alueella sekä uudelleen maaliskuusta kesäkuuhun 1920. Tämän jälkeen se oli normaalissa rauhanajan palveluksessa kärsien henkilöstövajeesta lukuun ottamatta Korfun kriisiä 29. elokuuta - 30. syyskuuta 1930. Alus siirrettiin 1926 reserviin, mistä se palasi 1928 palvelukseen tykistön koululaivana La Speziassa.[2]

Alus lähti 25. lokakuuta 1933 La Speziasta Cantieri del Tirrenolle Genovaan modernisoitavaksi, mistä se palasi La Speziaan 4. kesäkuuta 1937. Alus liitettiin 3. lokakuuta 5. viirikköön Tarantoon[2]. Se teki 21. toukokuuta - 4. kesäkuuta 1938 virallisen vierailun Maltalle 5. taistelulaivaviirikön mukana. Se purjehti 6. maaliskuuta 1939 sisaraluksensa kanssa estämään Sisilian kapeikkoon Espanjan kansallismielisten matkan Mustallemerelle. Seuraavana päivänä saatiin tietoon kansallismielisten pysähdyttyä Bizerteen.[3]

Italian liityttyä toiseen maailmansotaan 5. viirikkö liitettiin 1. laivueeseen. Alus osallistui lippulaivana Calabrian taisteluun, jossa se yhdessä sisaraluksensa kanssa avasi tulen kohti HMS Warspiteä. Cesareen osui raskas kranaatti, joka sytytti tulipalon sekä laski aluksen nopeuden 19 solmuun. Aluksella sai surmansa 66 henkeä ja haavoittui 49.[4]

Alus lähti 12. heinäkuuta Messinasta korjattavaksi Tarantoon, josta se palasi palvelukseen elokuun lopulla. Se lähti 1. syyskuuta estääkseen liittoutuneiden operaatio Hatsin toteuttamisen. Yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta puutteellisen tiedustelun vuoksi ja alus palasi osaston mukana satamaan. Seuraavat yritykset tehtiin 7.-8. syyskuuta ja 29.-30. syyskuuta.[4]

11. marraskuuta ollessaan Tarantossa alus joutui Britannian kuninkaallisten ilmavoimien torpedokoneiden maaliksi. Se kuitenkin säilyi vahingoittumattomana ja alus siirtyi seuraavana aamuna Napoliin, josta se lähti 29. marraskuuta Vittorio Veneton ja keveiden yksiköide kanssa merelle estääkseen liittoutuneiden operaatio Collarin toteuttamisen. Ilmavoimien puutteen vuoksi osasto kohtasi ainoastaan saattueita suojanneet risteilijät, jolloin HMS Berwick vaurioitui. Alus palasi osaston mukana Napoliin aluksen avaamatta tulta operaation aikana.[4]

Alus joutui 8. tammikuuta 1941 Britannian ilmavoimien Wellington pommikoneiden maaliksi maatessaan ankkurissa Napolissa. Aluksen turbiinihuone kärsi lieviä vaurioita pommien sirpaleista. Seuraavana päivänä alus lähti Genovaan korjattavaksi. 8. helmikuuta juuri palattuaan telakalta se lähti torjumaan Maltalle pyrkivää saattuetta, mutta todellisuudessa havaittu osasto oli matkalla tulittamaan Genovaa.[4]

Alus määrättiin 11. helmikuuta Napoliin, josta se siirrettiin edelleen La Speziaan. Vuoden lopulla alus palasi Tarantoon, josta se lähti 16. joulukuuta suojaamaan Pohjois-Afrikkaan matkannutta saattuetta M42. Tämä johti Syrtinlahden ensimmäiseen taisteluun, mutta ei ole tiedossa avasiko alus tulta kohtaamisen aikana vai ei. Alus palasi 19. joulukuuta Tarantoon.[5]

Alus suojasi 3.-5. tammikuuta 1941 saattuetta M43, mutta polttoainepula ja aluksen heikko kunto siirsivät aluksen reserviin. Alus makasi vuoden loppuun palveluskelvottomana Tarantossa. Alus lähti 30. joulukuuta Pulaan, jossa se sijoitettiin majoitus- ja koulutustehtäviin.[6]

Italian antautumisen tultua julki alus lähti 9. syyskuuta 1943 Pulasta. Sen miehistö nousi matkan aikana kapinaan, joka kuitenkin kukistettiin. Samoin se joutui viiden Saksan ilmavoimien lentokoneen pommittamaksi, mutta alus saapui kuitenkin lopulta Tarantoon iltapäivällä 11. syyskuuta. Alus jatkoi matkaansa Maltalle, jonne se saapui seuraavana päivänä. Alus makasi ankkuroituna Maltalla, kunnes se 17. kesäkuuta 1944 lähti paluumatkalle Tarantoon.[6]

Alus makasi Tarantossa sodan loppuun. Rauhansopimuksen nojalla alus siirrettiin sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Alus siirrettiin 9. joulukuuta 1948 Augustaan, jossa tehtiin epäonnistunut yritys tuhota alus. 15. joulukuuta alus poistettiin Italian laivaston alusluettelosta.[6]

Alus luovutettiin 6. helmikuuta 1949 Vloressa Albaniassa Neuvostoliiton laivastolle nimettynä Z11:ksi ja se nimettiin myöhemmin uudelleen Novorossijskiksi. Alus oli saavuttuaan korjattavana Sevastopolissa aina vuoteen 1954. Palvelukseen palattuaan se oli koululaivana, kunnes se upposi 29. lokakuuta 1955 Sevastopolissa ankkuripaikallaan tapahtuneessa räjähdyksessä. Aluksella sai välittömästi surmansa 50-100 miestä, mutta heikon vianhallinnan seurauksena uhrien lukumäärä kasvoi lopulta lähemmäs viittäsataa.[6]

Alus nostettiin 4. toukokuuta 1957, minkä jälkeen se ajettiin maihin Kazachinlahdella. Alus romutettiin paikallaan, mikä saatiin päätökseen vuoden 1957 loppuun mennessä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta RN Giulio Cesare (1911).
  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Hore, Peter: Battleships of World War I. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-377-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Whitley, M. J. s. 159
  2. a b Whitley, M. J. s. 160
  3. Whitley, M. J. s. 159-160
  4. a b c d Whitley, M. J. s. 161
  5. Whitley, M. J. s. 161-162
  6. a b c d e Whitley, M. J. s. 162