Quiriguá
Quiriguá on mayojen historiallinen kaupunki Guatemalassa, Izabalin departementissä. Se on listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Alue on tunnettu erityisesti steeloistaan.
Quiriguá syntyi nykyisen Hondurasin puolella olleen mayakaupunki Copánin vaikutuksesta. Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta ovat noin vuodelta 200. Kukoistuksessaan kaupunki oli kuitenkin mayojen myöhäisklassisessa vaiheessa noin vuosina 600–900. Quiriguá oli rikkaan itsehallinnollisen valtion keskus. Jade- ja obsidiaanikauppa rikastutti kaupunkia, joka kuitenkin tuntemattomasta syystä ajautua rappioon 800-luvulla.
Quiriguássa on raunioita ja asutusten jäänteitä usealta vuosisadalta, mutta merkittävimmät monumentit ovat 700-luvulta, jolloin kaupunkia muokattiin merkittävästi vastaamaan sen asemaa kuninkaallisena asuinpaikkana. Ensimmäinen kaiverrettu monumentti on vuodelta 692. Steeloja pystytettiin kaupunkiin viiden vuoden välein. Niiden koko kasvoi jatkuvasti ja viimeinen yksittäinen steela vuodelta 771 on 10,5 metriä korkea ja painaa 65 tonnia.
Lähteet [muokkaa]
- Quirigua EnjoyGuatemala. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ICOMOS: Advisory Body Evaluation 4/1981. UNESCO World Heritage Center. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- Talvitie, Jyrki K.: Matkailutietoa Guatemalasta Viitattu 11. toukokuuta 2007.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Quiriguá UNESCOn sivuilla (englanniksi) (ranskaksi)
- Maailmanperintökohteiden matkustustietoja (englanniksi)
Koordinaatit: