Python (hirviö)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Apollon surmaa Pythonin, Virgil Solis.

Python (muinaiskreikaksi Πύθων, "mädäntyä") oli kreikkalaisessa mytologiassa valtava tumma käärme, jonka Gaia, maa, oli synnyttänyt - tosin vastentahtoisesti.[1] Pythonin tehtävä oli vartioida Delfoissa oraakkelia, mutta Apollon, joka oli oppinut selvinnäkemisen taidon Panilta, saapui paikalle ja tappoi Pythonin nuolillaan ottaakseen pyhäkön hallintaansa.[2] Käärmeen ruumiin mädäntyessä sen mukaan nimettiin myös itse kaupunki, Pytho.[3]

Hyginus kertoo omassa versiossaan, että Python itse antoi ennustuksia Parnassos-vuorella. Sen kohtaloksi oli kuitenkin määrätty kuolla Leton jälkeläisen kautta, ja kun se kuuli, että Zeus oli tehnyt tämän raskaaksi, se lähti etsimään Letoa tappaakseen tämän. Boreas, pohjoistuuli, vei kuitenkin Leton turvaa, ja Python joutui palaamaan tyhjin toimin Parnassokselle. Niin Leto synnytti Apollonin ja Artemiin, ja neljän päivän kuluttua Apollon ampui Pythoksen kuoliaaksi nuolillaan kostaakseen äitinsä puolesta. Pythoksen luut Apollon asetti temppeliinsä, jonka papitarta, Delfoin oraakkelia, kutsuttiin Pythiaksi tämän mukaan. Apollon asetti tapahtuman johdosta myös Pythian kisat[4], jotka järjestettiin hänen kunniakseen joka neljäs vuosi Delfoin pyhätössä.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Ovidius: Muodonmuutoksia i.416-451 (engl. käännös).
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.4.1 (engl. käännös).
  3. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 10.6.5 (engl. käännös).
  4. Hyginus: Fabulae cxl (engl. käännös).
Henkilökohtaiset työkalut