Pytheas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pytheaan patsas Marseillen Bourse-kauppakeskuksen ulkopuolella.

Pytheas (muinaiskreikaksi Πυθέας; n. 380–310 eaa.) oli kreikkalainen kauppias, maantieteilijä ja tutkimusmatkailija, joka oli kotoisin kreikkalaisesta siirtokuntakaupungista Massiliasta (nyk. Marseille). Noin vuonna 325 eaa. hän teki tutkimusmatkan Luoteis-Eurooppaan. Hän todennäköisesti kävi useilla alueilla Isossa-Britanniassa ja purjehti sen ympäri. Pytheas kirjoitti varhaisimmat kirjallisuudessa säilyneet maininnat keskiyön auringosta ja pohjoisista jäätyneistä meristä sekä myös ensimmäiset kirjalliset maininnat, joiden tiedetään varmuudella tarkoittavan revontulia. Mahdollisesti hän oli myös ensimmäinen Välimeren maista kotoisin ollut tarkkailija, joka erotti toisistaan kelttiläiset ja germaaniset heimot.[1]

Matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pytheas kertoi matkoistaan teoksessaan Valtamerestä (Περὶ τοῦ Ὠκεανοῦ). Siitä on säilynyt vain katkelmia lainauksina myöhempien kirjailijoiden teoksissa. Näitä ovat esimerkiksi Strabon ja Plinius, joka tosin ei koskaan ollut lukenut Pytheaan omia teoksia. Ainoat nimeltä tunnetut antiikin kirjoittajat, joiden tiedetään niitä lukeneen, olivat Dikaiarkhos, Timaios, Eratosthenes, Krates, Hipparkhos, Polybios, Artemidoros Efesoslainen ja Poseidonios.[2] Polybios ja Strabon syyttivät Pytheasta täysin kuvitteellisen matkakertomuksen kirjoittamisesta, jota ei mitenkään olisi voitu toteuttaa. Maantieteellisesti Pytheaan kertomus on kuitenkin täysin uskottava. Pytheaan arvio Ison-Britannian saaren ympärysmitasta poikkeaa nykyisistä mittaustuloksista vain 2,5 prosenttia, ja hän pystyi jo määrittämään leveysasteen aurinkokellon varjon pituuden perusteella.[3]

Pytheas havaitsi myös yhteyden vuorovesien ja kuun vaiheiden välillä. Hän tutki vuorovesiä Pohjois-Espanjan rannikolla ja mahdollisesti oivalsi, että ne olivat kuun aiheuttamia. Tämän mainitsi myös Poseidonios, joskin vasta lähes kaksituhatta vuotta myöhemmin Isaac Newton pystyi selittämään vaikutussuhteen tarkemmin.

Pytheas ei ollut ensimmäinen, joka purjehti Välimereltä Pohjanmeren alueelle ja Britannian ympäri. Gallian ja Britannian välillä oli vanhastaan käyty kauppaa; kalastajat ja muutkin matkustivat Orkneysaarille, Norjaan tai Shetlantiin. Kreikkaankin oli jo kauan tuotu eräitä kauppatavaroita Keski-ja Pohjois-Euroopasta, etenkin tinaa Britanniasta ja meripihkaa Itämeren rannikolta, tosin monien välikäsien kautta. Kauppareitit olivat olleet varhemmin foinikialaisten, myöhemmin karthagolaisten hallinnassa. Roomalaisen Aveniuksen teoksissa on myös maininta retkestä, jonka kreikkalaiset olisivat tehneet alueelle ilmeisesti jo 500-luvulla eaa.

Pytheaan matkareittiä ei tunneta varmuudella. On arveltu, että hän olisi kulkenut Massiliasta (Marseille) Bordeaux'n, Nantesin, Cornwallin länsikärjen (Lands's End), Plymouthin, Man-saaren, Orkneysaarten kautta Islantiin ja palannut Britannian itärannikkoa pitkin Helgolandiin ja sieltä maateitse Massilaan. Koska karthagolaiset olivat sulkeneet Gibraltarin salmen ulkomaisilta merenkulkijoilta, hän joko kulki maateitse Massiliasta Garonnen tai Loiren suulle tai toisen teorian mukaan purjehti alkumatkalla vain öisin tai käytti hyväkseen sulun tilapäistä avautumista.

Cornwall oli erityisen tärkeä matkakohde, koska se oli tinan tärkein tuotantoalue. Pytheas teki siellä havaintoja tinan tuotannosta ja käsittelystä. Purjehtiessaan Britannian ympäri hän havaitsi vuoroveden oleva siellä erityisen korkea. Hän merkitsi muistiin saaresta paikallisesti käytetyn nimen Pretannike, jonka Diodorus myöhemmin muunsi muotoon Pretannia. Tämä tukee teorioita, joiden mukaan Cornwallin asukkaat olisivat käyttäneet itsestään nimitystä Pretani tai Priteni (maalatut tai tatuoidut ihmiset), minkä termin roomalaiset myöhemmin käänsivät muotoon piktit. Pytheas käytti Britteinsaarista nimitystä Pretanien saaret.

Pytheas kävi myös kuuden päivän merimatkan päässä Britanniasta pohjoiseen sijaitsevalla saarella, josta hän käytti nimitystä Thule. Se on mahdollisesti ollut Islanti tai Grönlanti, mutta jotkut historioitsijat ovat myös arvelleet sen olevan Shetlanti, Norjan rannikko, Färsaaret tai jopa Saarenmaa. Pytheaan mukaan Thule oli maanviljelysmaa, joka tuotti hunajaa. Sen asukkaat söivät hedelmiä ja joivat maitoa ja valmistivat juomaa myös viljanjyvistä ja hunajasta. Toisin kuin eteläeurooppalaisilla, heillä oli riihiä ja he puivat viljansa niissä eivätkä ulkona.

Pytheas mainitsee myös, että hänelle näytettiin paikka, johon aurinko laskee, ja että Thulessa yö oli vain kahden tai kolmen tunnin pituinen. Hän väitti myös nähneensä jäätyneen meren jatkettuaan sieltä vielä päivän matkan pohjoiseen.[4] Siellä hänen mukaansa "maata ei varsinaisesti ole, ei myöskään merta eikä ilmaa, vaan ainoastaan jonkinlainen niiden seos, marine lung ,jossa maan, veden ja kaikkien muiden sanotaan yhtyvän jonkinlaiseksi yhdistelmäksi, jonka seassa ei voi sen enempää kävellä kuin purjehtiakaan." Tämä viittaa todennäköisesti ahtojäihin, mutta koska Thulen sijaintia ei varmuudella tunneta, kysymys saattaa olla myös Alankomaiden soisista rannikkoalueista, jotka niin ikään olivat kreikkalaisille entuudestaan täysin tuntemattomia.

Tutustuttuaan Britanniaan Pytheas matkusti Pohjanmeren manteren puoleiselle rannikolle. Hän kävi myös saaressa, josta saatiin meripihkaa. Saari on saattanut olla Helgoland, Tanskan Själland tai sijaita jopa nykyisen Gdanskin tienoilla, sillä Itämeren kaakkoisrannalta tiedetään noihin aikoihin saadun eniten meripihkaa.

Pytheas palasi Massiliaan mahdollisesti samaa reittiä kuin oli tullut tai mahdollisesti maateitse Reinin ja Rhônen varsia myöten.

Kirjalliset vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Pytheaan teos Valtamerestä (Περί του Ωκεανού) ei ole säilynyt, on selvää, että se on ollut useille myöhemmille kirjoittajille keskeinen tai jopa ainoa lähde. Häneen ovat viitanneet ainakin tähtitieteilijä Geminos Rhodoslainen, joka mainitsi "kuvauksen valtamerestä", sekä Marcianus, Diodoros Sisilialainen ja Plinius.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malcolm Todd: The Early Germans, Blackwell Publishing, Oxford 2004, ISBN 1-4051-1714-1
  2. Hans Joachim Mette: Pytheas von Massalia (Berlin: Gruyter) 1952, Classical Philology 49.3 (heinäkuu 1954), sivut 212–214.
  3. Strabo i, 4,4 & ii, 5,8
  4. Strabo ii, 4,1.

Kirjoja ja artikkeleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kavenna, Joanna (2006) The Ice Museum: In Search of the Lost Land of Thule, ISBN 0-670-03473-8
  • Chanin-Morris, Roland (2005) "The Edge of the World", Independent
  • Barry Cunliffe (2002), The Extraordinary Voyage of Pytheas the Greek: The Man Who Discovered Britain (Revised ed.) Walker & Co ISBN 0-8027-1393-9 also in Penguin ISBN 0-14-200254-2
  • Hawkes, C.F.C. (1997) Pytheas: Europe and the Greek Explorers (Oxford:Blackwell)
  • Roseman, C. H. (1994) Pytheas of Massilia, On the ocean: Text, translation and commentary Ares Publishing ISBN 0-89005-545-9
  • Frye, J. & Frye H. (1985) North to Thule: An imagined narrative of the famous lost sea voyage of Pytheas of Massalia in the 4th century B.C. ISBN 0-912697-20-2
  • Chevallier, R. (1984) The Greco-Roman Conception of the North from Pytheas to Tacitus (in Arctic, vol. 37, no. 4, Dec. 1984, p. 341-346)
  • Stefansson, V (1940) Ultima Thule: Further Mysteries of the Arctic
  • Henry Fanshawe Tozer: History of Ancient Geography (Cambridge, 1897)

Aiheesta muualta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]