Pylväsjärjestelmät

Klassisia kapiteeleja. Ylhäältä vasemmalta: toscanalainen, doorilainen, kaksi joonialaista, korinttilainen ja komposiitta.

Pylväsjärjestelmät tarkoittavat pylväiden ja palkistojen käyttöä ja koristelua viiden klassisen pylväsjärjestelmän mukaan. Pylväsjärjestelmät kehittyivät antiikin Kreikassa ja Roomassa, ja niitä on sovellettu länsimaisessa arkkitehtuurissa aina 1900-luvulle asti.

Alun perin pylväsjärjestelmiä oli kolme: doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Ne syntyivät Kreikassa temppeleiden rakentamisen kehittyessä. Roomalaiset lisäsivät näihin vielä kaksi järjestelmää, toskanalaisen ja komposiitin.

Kreikkalaiset pylväsjärjestelmät olivat rakennusten tukirakenteita, ja niihin kuuluivat pylväiden lisäksi palkistot, joita pylväät kannattelivat. Roomalaiset omaksuivat pylväsjärjestelmät kreikkalaisilta, mutta muuntelivat niitä. Doorilaisesta pylväästä he esimerkiksi tekivät hoikemman ja lisäsivät siihen jalustan. Lisäksi roomalaiset kehittivät kreikkalaisten järjestelmien rinnalle toskanalaisen, sileävartisen pylvään sekä komposiittipylvään, jossa yhdistyvät joonialaisen ja korinttilaisen kapiteelin piirteet. Roomalaiset myös yhdistivät pylväsjärjestelmät holvi- ja kaarirakenteisiin, jolloin pylväät vähitellen menettivät alkuperäisen tehtävänsä tukirakenteina ja muuttuivat koristeiksi.

Pylväsjärjestelmät levisivät renessanssin aikana eurooppalaiseen arkkitehtuuriin roomalaisessa muodossaan. Roomalaisen arkkitehdin Vitruviuksen teos De architectura libri decem vaikutti voimakkaasti käsityksiin pylväsjärjestelmien luonteesta ja käytöstä. Uusklassismin myötä palasi kiinnostus myös varhaisempaan kreikkalaiseen rakennustaiteeseen ja sen tyyli-ihanteisiin.

Katso myös

• Pylväs

Lähteet

• Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24579-8.
• Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
• Jyväskylän yliopisto - Taidehistorian sanasto