Pykälä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Pykälä” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Pykälä eli vanhassa kielessä paragrafi on jonkin kirjoituksen osa, jonka avulla kirjoituksen sisältö jakaantuu jäsennystä selventäviin alaosastoihin. Pykäliä käytetään järjestelmällisissä esityksissä, kuten laeissa, asetuksissa, säännöissä, pöytäkirjoissa ja muissa vastaavissa kirjoituksissa.

Uuden pykälän alkamisen merkiksi kirjoitetaan lyhenteenomainen pykälämerkki §, jonka yhteyteen liitetään arabialainen numero. Pykälämerkki voi tilanteen mukaan olla numeron edellä tai sen perässä: § 10 (’pykälä kymmenen’) tai 10. § (’kymmenes pykälä’). Säädösteksteissä ja oikeustieteellisissä yhteyksissä järjestysluvun piste kuitenkin jää pois: 10 § (yleiskielen periaatteiden mukaan ’kymmenen pykälää’, mutta lakikielessä ’kymmenes pykälä’).

Lyhyissä laeissa on usein pelkkä pykäläjako, kun taas laajemmat lait jakaantuvat lukuihin ja luvut pykäliin. Pykälät voivat jakaantua momentteihin, ne taas kohtiin ja kohdat alakohtiin.

Jos laki jakaantuu lukuihin, pykälien numerointi voi olla koko laissa juokseva (esimerkiksi tieliikennelaissa) tai alkaa kussakin luvussa uudestaan 1:stä (esimerkiksi rikoslaissa). Jälkimmäisessä tapauksessa on pykälään viitattaessa aina mainittava, minkä luvun pykälää tarkoitetaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso tietosanakirja, Otava 1963
  • Iso tietosanakirja, Otava 1936
  • Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1997, ISBN 951-855-135-9, osa V palsta 538