Pyhän Laurin kirkko (Vantaa)
Wikipedia
Pyhän Laurin kirkko eli Helsingin pitäjän kirkko on Helsingin pitäjän (Helsinge) keskiaikainen harmaakivikirkko. Se sijaitsee Vantaalla, Helsingin pitäjän kirkonkylän kaupunginosassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kirkon historia
Helsingin pitäjän kirkonkylä oli pitäjän keskus viimeistään 1300-luvulta lähtien. Se sijaitsi vanhan Turku-Viipuri-rantatien, eli Kuninkaantien, varrella Vantaan- ja Keravanjokien haaraumakohdassa. Ensimmäinen asiakirjamaininta kylässä sijainneesta puukirkosta on vuodelta 1401. Kirkko oli omistettu pyhälle Laurille eli diakoni Laurentiukselle, joka kärsi marttyyrikuoleman Roomassa vuonna 258.
Pyhän Laurin kirkon valmistumisvuotena pidettiin pitkään vuotta 1494, jolloin vanhin säilynyt sitä koskeva asiakirja on päivätty. Uusimpien tietojen mukaan kirkon muurit on kuitenkin muurattu jo vuosien 1455 ja 1460 välillä.[1] Näin ollen kirkko kilpailee pääkaupunkiseudun vanhimman rakennuksen asemasta Espoon tuomiokirkon kanssa, joka on perinteisesti ajoitettu 1480-luvulle.
Pyhän Laurin kirkko palveli Helsingin pitäjän vanhaa emäseurakuntaa, joka käsitti keskiaikaisessa laajuudessaan nykyisten Helsingin ja Vantaan kuntien alueet sekä osia Tuusulasta, Nurmijärvestä ja Espoosta. Pitäjän eteläosat olivat ruotsinkielisiä ja pohjoisosat suomenkielisiä. Pitäjän vanhaa valta-asemaa alkoi kuitenkin horjuttaa vuonna 1550 perustettu Helsingin kaupunki, joka siirrettiin 1640-luvulla nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Kuningatar Kristiinan aikana pitäjä pieneni huomattavasti: 1630-luvulla sen läntisimmät osat siirrettiin Espooseen ja 1650-luvulla sen suomenkieliset pohjoisosat liitettiin uudella ajalla perustettuihin Nurmijärven ja Tuusulan kirkkopitäjiin. Lopulta 1652 Helsingin pitäjän seurakunta menetti hallinnollisen itsenäisyytensä ja liitettiin osaksi Helsingin kaupunkiseurakuntaa.
Kivikirkossa pidettiin jumalanpalvelukset ruotsin kielellä, ja sen vieressä oli 1800-luvulle asti pieni puukirkko suomenkielisiä jumalanpalveluksia varten. 1800-luvun alussa suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin pääkirkkoon ja viimeinen paikalla ollut puukirkko purettiin.
Helsingin kaupungin perustaminen (1550, Kustaa Vaasa) heikensi Helsingin pitäjän ja seurakunnan vanhaa valta-asemaa. Vuonna 1652 Helsingin pitäjän seurakunta siirrettiin kaupungin apuseurakunnaksi kahdeksisadaksi vuodeksi. Tänä aikana Helsingin pitäjän kirkko kärsi pahoin iso- ja pikkuvihassa, ja 1725 kerättiin valtakunnallinen kolehti sen kunnostamiseksi.
Toukokuussa 1893, juuri ennen sunnuntain jumalanpalveluksen alkamista, kirkossa syttyi tulipalo joka sai ilmeisesti alkunsa sen lämmityslaitteista. Tulipalo tuhosi kirkon kaikki puiset rakenteet, vain kiviseinät ja holvit jäivät jäljelle. Korjaustyöt suunnitteli aikansa kuuluisin arkkitehti Theodor Höijer ja ne muuttivat kirkon ulkoasua merkittävästi. Ikkunoita suurentamalla pimeästä keskiaikaisesta kirkosta saatiin valoisa ja avara. Kirkkosali rakennettiin uudelleen 1800-luvun lopulla muodissa olleen uusgoottilaisen tyylin mukaan. Myös kellotapuli rakennettiin kokonaan uuden näköiseksi. Kunnostettu kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 400-vuotispäivänään 1894.
[muokkaa] Kirkkorakennus
[muokkaa] Yleiskuva
Pyhän Laurin kirkko muistuttaa ulkomuodoltaan ja mittasuhteiltaan muita Uudenmaan keskiaikaisia kivikirkkoja, kuten Porvoon tuomiokirkkoa, Sipoon vanhaa kirkkoa tai Pyhtään Pyhän Henrikin kirkkoa. Sen alkuperäinen ulkoasu on kuitenkin kokenut huomattavia muutoksia vuoden 1893 tulipalon jälkeisessä jälleenrakennuksessa. Kirkon nykyinen asu on sekoitus keskiaikaa ja 1890-luvun uusgotiikkaa.
Kirkkorakennus on vanhaan kristilliseen tapaan itä-länsi-suuntainen, ja sen alttari on itäpäädyssä, auringonnousun ja uudelleensyntymän ilmansuunnassa. Kiviset ulkoseinät oli alun perin kalkittu valkeiksi, samalla tavoin kuin esimerkiksi Porvoon tuomiokirkossa, mutta ne jätettiin uudelleenrakennuksessa paljaiksi. Kirkon länsipäädyssä on eteishuone, eteläsivulla asehuone ja pohjoissivulla sakaristo; näiden rakennusten nykyinen ulkoasu punatiilisine koristepäätyineen on Theodor Höijerin suunnittelema. Myös nykyinen ikkunajärjestely on peräisin Höijerin suunnitelmasta, jossa alkuperäiset epäsymmetriset ja eri kokoiset ikkunat suurennettiin suippokaarisiksi, tiilellä reunustetuiksi uusgoottilaisiksi ikkunoiksi. Kirkkosalissa on länsipäädyssä korkea päätyikkuna (joka luotiin yhdistämällä vanha matala päätyikkuna ja ullakonluukku), itäpäädyssä alttari-ikkuna, eteläsivulla kolme ikkunaa ja pohjoissivulla neljä.
Tyypillinen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin piirre ovat korkeat tiilikoristellut päädyt. Länsipäädyn yläosaa verhoavat punatiiliset koristekuviot ovat yhä alkuperäisessä asussaan; kuviot ovat tiiliverhoilulla ympäröityjä syvennyksiä joiden pohjat on kalkittu valkeiksi. Päädyn keskellä on suuri risti, jonka yläpuolella on kaksi neliapilakuviota ja alapuolella rivi suippokaaria. Alimpana on rivi ympyräkuvioita ja niiden alla leveä koristesyvennys, jossa on ruotsinkielinen raamatunlause En dag i Dina gårdar är bättre än eljest tusende. Ps. 84:11 (Yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla). Kirjoitus muurattiin seinään uudelleenrakennustöiden yhteydessä ja sen valitsi seurakunnan tuolloinen kirkkoherra, rovasti J. J. Fogelberg.
Itäpääty, jota alun perin koristi vain yksinkertainen ristikuvio, purettiin ja rakennettiin kokonaan uudelleen tiilistä 1890-luvulla. Syynä tähän oli alkuperäisen kivipäädyn kallistuminen, mistä oltiin huolestuttu jo ennen tulipaloa. Uusi pääty koristeltiin länsipäätyä jäljittelevillä aiheilla. Keskuskuviona on suuri risti, jonka keskellä on kirkon ullakolle antava pyöreä ikkuna ja joka on reunustettu apila-, suippokaari- ja ympyräkuvioin. Lisäksi itäpäädyssä on kirkon uudelleenvihkimisen vuosiluku 1893.
Tulipaloa edeltäneessä kellotapulissa oli kolme kuutionmuotoista kerrosta: alin keskiaikainen kivikerros sekä 1820-luvulla rakennetut tiilinen välikerros ja puinen kellokerros. Tapulia kattoi nelilappeinen taitekatto. Ylin kerros tuhoutui palossa, ja Höijerin uudistuksessa punatiilinen keskikerros korotettiin kaksinkertaiseksi ja muokattiin uusgoottilaiseksi. Tapulissa on neljään suuntaan antavat korkeat ja suipot luukut joiden katteena on koristeelliset päädyt. Se huipentuu kattoratsastajaan jonka päässä on tuuliviirikukko.
[muokkaa] Kirkkosali
Vuoden 1893 tulipalon jälkeisissä korjaustöissä kirkkosali sisustettiin uusgoottilaseen tyyliin, Theodor Höijerin suunnitelmien mukaan. Tällöin kirkon sisätilat muuttivat ilmettään radikaalisti ja niiden vanha keskiaikainen asu hävisi. Tulipalon myötä holveista oli paljastunut ihmis- ja eläinhahmoja esittäneitä keskiaikaisia maalauksia, jotka oli uskonpuhdistuksen aikana peitetty kalkkimaalilla. Kuvia ei kuitenkaan haluttu säästää ja niiden päälle maalattiin uudet kattomaalaukset. Osasta vanhaa koristelua ehdittiin kuitenkin tehdä jäljennökset, joita säilytetään Museovirastossa. Keskiaikana kirkon alttarilla olleesta vaikuttavasta alttarikaapista on säilynyt muutamia yksittäisiä puuveistoksia, Maria ja lapsi, naispyhimys sekä Pyhä Dominicus, jotka ovat edelleen nähtävillä kirkossa.
Noin 500 henkeä vetävä kirkkosali on yleisilmeeltään tumma ja raskassävyinen. Sen kiviseinät ja pilarit on maalattu kellertäviksi, kun taas penkit ja lehterit sekä muu puinen sisustus ovat väriltään tummanruskeita. Kattoholveja peittävät tyylitellyt goottilaiset koristemaalaukset, joiden esikuvana ovat Pariisin Notre Dame -katedraalin maalaukset.
Kirkkosalin korkeassa alttari-ikkunassa on lasimaalaus, jonka konsulinna Maria Ekman lahjoitti kirkolle sen palon jälkeen. Saksalaista alkuperää oleva maalaus esittää Jeesusta lohduttamassa pyhiinvaeltajaa. Perimätiedon mukaan lasimaalauksessa esiintyvillä enkeleillä on Maria Ekmanin nuorena hukkuneiden serkkutyttöjen kasvonpiirteet. Ikkunan alapuolella on varsinainen alttaritaulu, Leonardo da Vincin Viimeistä ehtoollista jäljittelevä maalaus (1853, jonka tekijänä pidetään Robert Wilhelm Ekmania. Alttaritaulun lisäksi tulipalosta pelastuneeseen esineistöön kuuluvat kaksi messinkistä kattokruunua, jotka ovat lahjoituksia paikallisilta kartanonherroilta 1600- ja 1700-luvuilta.
Kirkkoon saatiin ensimmäiset urut 1800-luvun puolivälissä. Nykyinen urkufasadi on Höijerin suunnittelema, mutta sen takana olevat urut on myöhemmin uusittu. Ne ovat Veikko Virtasen vuonna 1976 valmistamat ja 37-äänikertaiset.
[muokkaa] Hautausmaa
Pyhän Laurin kirkkoa ympäröivä Helsingin pitäjän hautausmaa on Vantaan seurakuntien päähautausmaa.
Hautausmaa säilyi 1700-luvun loppuun asti keskiaikaisessa laajuudessaan, käsittäen vain kirkon eteläpuolisen alueen. Vuoden 1793 piispantarkastuksessa hautausmaa todettiin ahtaaksi, epätasaiseksi ja pahalta haisevaksi, jonka jälkeen sitä laajennettiin. Tämän jälkeen aluetta on laajennettu säännöllisesti kasvavan väestön tarpeiden mukaan. 1800-luvun puolivälissä hautausmaata ryhdyttiin muokkaamaan puistomaiseksi hiekkakäytävin ja puuistutuksin. Nykyisin se käsittää noin kymmenen hehtaarin alueen.
1887 vihittiin käyttöön seurakunnan toinen hautausmaa, Ruskeasannan hautausmaa, joka sijaitsi Hämeenlinnantien varressa nelisen kilometriä kirkonkylästä pohjoiseen. Nykyisin hautaukset on kuitenkin keskitetty Helsingin pitäjän hautausmaalle, sillä Ruskeasannan hautausmaa on jäänyt puristuksiin Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Tuusulan moottoritien väliin.
Hautausmaan vanha osa sijaitsee kirkon eteläsivulla. Sen huomattavimmat hautamuistomerkit ovat kaksi hautakappelia ja yksi hautaholvi, jotka sijaitsevat alkuperäisen hautausmaa-alueen itäreunalla. Vanhemmassa kappelissa lepäävät Ruotsinsalmen toisen meritaistelun (1790) sankari ja Viaporin komendantti, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt (1758 - 1820), sekä hänen vaimonsa, kreivitär Beata Sofia Wrangel (1762 - 1840). Kappelin oven päälle on hakattu sekä Cronstedtin että Wrangel-suvun vaakunat. Nuoremman kappelin rakennutti 1848 Linnan kartanon omistaja, kenraaliluutnantti Alexander Jacob von Wendt. Von Wendtien vaakunalla koristettu kappeli on edelleen käytössä suvun hautapaikkana. Maanalaisen hautaholvin rakennutti 1826 Königstedtin kartanon omistaja, senaattori ja todellinen valtioneuvos J. W. Hisinger, ja siellä lepää useita Hisinger-suvun jäseniä.
Kirkon asehuoneen edessä on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelema sankarihauta-alue joka valmistui 1964. Vuosien 1939 - 1945 sodissa kaatuneiden hautoja kiertää graniittimuuri, jossa on kaksi valurautaista porttia, ja alueen keskellä kohoaa monumentaalinen pronssiristi. Sankarihautojen vieressä kirkon kupeessa on hautausmaan vanhin säilynyt muistomerkki: Tuomarinkylän kartanon rakennuttajan, sotakamreeri Johannes Weckströmin (1753 - 1811) hautapaasi.
Kirkon pohjoispuolella on uurnalehto muistomerkkeineen ja itäpuolella muualle haudattujen vainajien muistelupaikka. Pääoven edessä on 1800-luvun alussa puretun suomalaisen puukirkon muistomerkki (1968), jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häiväoja. Kirkon lähellä ovat myös sisällissodassa 1918 Helsingin maalaiskunnassa kaatuneiden saksalaisten sotilaiden muistopatsas sekä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki.
[muokkaa] Lähteet
- Marja Terttu Knapas (toim.): Vantaan Pyhän Laurin kirkko 500 vuotta. Tutkielmia kirkon historiasta. Vantaan seurakunnat, 1994.
- Kirkon esittely Vantaan seurakuntien kotisivuilla
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla, Otava 2003
Koordinaatit:
|
Tuomiokirkkoja: Espoo - Helsinki - Kuopio - Lapua - Mikkeli - Oulu - Porvoo - Turku - Tampere Suuria: Heinävesi - Johannes - Kaleva, Tampere - Kerimäki - Nurmes - Pori - Uspenskin katedraali Vanhoja: Hollola - Jomala - Lemland - Muhos - Naantali - Nousiainen - Petäjävesi, vanha - Sammatti - Tyrvää, vanha - Ulvila - Vöyri Muita: Hyvinkää - Kallio, Helsinki - Kotka - Köyliö - Pyhän Henrikin katedraali - Suomenlinna - Tampere, ort - Taivallahti, Helsinki - Vantaa |
Bromarv – Degerby – Espoon tuomiokirkko – Fagerby – Hanko – Helsinki, tuomiokirkko – Vanha kirkko, Helsinki – Huopalahti – Hyvinkää – Hyvinkää, vanha – Inkoo – Johannes – Järvenpää – Kallio – Kannelmäki – Kellokoski – Kristuskyrkan – Kulosaari – Kytäjä – Käpylä – Lappohja – Leppävaara – Liljendal – Lohja – Loviisa – Mikael Agricola – Munkkivuori – Mustio – Mäntsälä – Nummi – Olaus Petri – Oulunkylä – Paavali – Porvoon tuomiokirkko – Pornainen – Karjaa – Vantaa – Pohja – Kirkkonummi – Siuntio – Sammatti – Snappertuna – Sipoo – Suomenlinna – Tammisaari – Tenhola – Temppeliaukio – Tuusula – Vihti – Östersundom –
