Pyhän Barbaran alttarikaappi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pyhän Barbaran alttarikaappi
Meister Francke - Geißelung der hl. Barbara.jpg
nimi Pyhän Barbaran alttarikaappi
tekijä Mestari Francke
valmistumisvuosi 1410—1424
taiteenlaji moniosainen alttarikaappi, temperamaalaus tammipuulle ja puureliefit
korkeus 200 cm
leveys 131—260 cm
syvyys 21,7 cm
sijainti Kansallismuseo
paikkakunta Helsinki

Pyhän Barbaran alttarikaappi on hampurilaisen mestari Francken 1400-luvun alussa maalaama alttarikaappi, joka oli alun perin Kalannin kirkossa. Se on Suomen merkittävin keskiaikainen alttarikaappi,[1][2] ja sitä pidetään myös Pohjoismaiden arvokkaimpana lajissaan.[3]

Barbara-alttari on yksi mestari Francken tekemiksi attribuoiduista kahdesta pääteoksesta. Toinen niistä on Canterburyn arkkipiispalle pyhälle Thomas Becketille omistettu Tuomas-alttari. Molemmat alttarit on maalattu intensiivisellä, varhaisesta alankomaalaisesta ja ranskalaisesta hovitaiteesta tietoisella tyylillä.[4] Dominikaanimunkki mestari Francke oli niin sanotun suloisen myöhäisgoottilaisen tyylin parhaita edustajia.[5]

Taidehistoriallisen merkityksen ohella mielenkiintoa ja keskustelua on herättänyt Barbaran legendaa kuvaavien maalausten seksuaalinen sisältö. Myös kaapin päätyminen Kalannin kirkkoon on herättänyt pohdintaa.

Sekä alttarikaappien hankkiminen että kivikirkkojen rakentaminen oli Suomessa vilkasta 1400-luvun alkuvuosikymmeninä kirkon vaurauden ansiosta. Kalannissa kivikirkko tosin rakennettiin vuosisadan puolivälissä.[6]

Alttarikaapin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbara-alttari ulommat siivet avattuna

Vasen siipi
Oikea siipi
Uloimpien siipien takana olevat Pyhän Barbaran tarinaan liittyvät maalaukset

Barbara-alttari on kaksi metriä korkea ja avattuna 260 cm leveä. Ulkoreunat on maalattu punaisiksi.[3] Siivet ovat paksua tammilautaa, ja myös reliefit on veistetty tammesta.[7] Alttarikaappi on säilynyt kokonaisuudessaan, mikä on harvinaista Suomessa.[8]

Kaappi on kaksoissiipialttari, joten siinä on kahdet pariovet. Ensimmäisen eli ulomman oviparin takana on kahdeksan maalausta, jotka kuvaavat Pyhän Barbaran legendaa.[5] Maalaukset on maalattu liitupohjustukselle munatemperaväreillä ja taustoissa on käytetty runsaasti lehtikultaa. Maalaukset ovat kooltaan noin 90–92 cm korkeita ja 53–54,5 cm leveitä.[3] Sisemmän oviparin takana on reliefejä neitsyt Marian elämästä.[5]

Kaapissa oli sen suljettuna ollessa ollut näkyvillä harmaa temperaväri, joka myöhemmin peitettiin taivaansinisellä öljyvärimarmoroinnilla. Kaappia restauroitaessa ja parketoitaessa alkuperäinen maalaus hävisi.[3] Alun perin ovien ulkopinnalla oli ollut yksinkertaisempia maalauksia joiden aiheet todennäköisesti liittyivät paastoon tai hiljaiseen viikkoon.[9]

Mestari Francken maalausten tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käskynhaltija Barbara kaakinpuussa -maalauksessa.
Käskynhaltijan turkisreunainen ja eläinkuvioinen silkkibrokadiviitta ja Barbaran isän vihreäpohjainen kultabrokadiasu Barbaran ruoskimisessa.

Alttarikaappi on tullut kuuluisaksi Barbaran legendaa esittävän kuvasarjan ansiosta. Kuvissa on yllättäviä rajauksia ja ne soveltavat arvoperspektiiviä, eli tärkeät henkilöt on kuvattu suhteessa suurempina kuin ympäristö tai vähemmän tärkeät hahmot.[9] Harkittu diagonaalien käyttö yhtyy maalauksissa pehmeän hienopiirteiseen viivakieleen.[10]

Barbaran tarinan maalaukset edustavat myöhäis- tai täysgotiikan kaunista tyyliä (saks. Weicher Stil), joka syntyi Burgundissa.[2] Tyyliä kutsutaan myös kansainväliseksi gotiikaksi.[8] Pohjois-Euroopassa täysgotiikan sanotaan vastaavan Italian varhaisrenessanssia. Suomi oli varsin etäällä taiteen keskuksista, joten ajankohtaisia tyylejä oli nähtävissä lähinnä ulkomailta tilatussa taiteessa. Barbara-alttari on Suomessa varhainen esimerkki tämäntyyppisestä tuontitavarasta.[11]

Maalaukset ovat dekoratiivisia, ja niiden viivankäyttö on hienostunutta. Mestari Francke on kuvannut yksityiskohdat korostuneen tarkasti.[9] Kullatuihin taustoihin on punssattu tyyliteltyjä kukka- ja lehtikiemuroita. Myös Barbaran sädekehä on tehty punssaamalla. Sen reunaan on uurrettu latinaksi viittauksia kunkin kuvan tapahtumiin.[12] Kuten gotiikan maalaustaiteessa yleensä, maalausten lehtikullatut taustat viestittävät hengellisyydestä. Samoin kuvien idealisoitu kauneus viittaa taivaalliseen pyhyyteen.[9]

Tilanteet ovat usein pysäytetyn tuntuisia, ja ne on kuvattu veistoksellisesti.[13] Tapahtumien ympäristö luodaan ikään kuin teatterimaisesti pienikokoisten maisemakulissien ja lavastemaisten rakennusten avulla. Rakennusten vinot linjat luovat kolmiulotteisuuden tuntua. Heräävää perspektiivin tajua on myös siinä, että puut pienenevät taustaa kohti mentäessä.[12]

Francken maalausten tyylissä ja koristeellisuudessa on nähty ranskalaisen hovitaiteen, muun muassa Boucicaut’n mestarin töiden tuntemusta, mutta etualalla ovat alankomaalaiset vaikutteet. Niitä on etenkin mieshenkilöiden realistisessa ja dramaattisessa kuvauksessa.[13] Ranskalaisen hovitaiteen piirteitä on lähinnä sommittelussa, taustojen lavastemaisuudessa ja väriasteikossa.[12] Burgundin ja Alankomaiden taiteen realistisuuden vaikutusta on nähty myös syvyysvaikutelmaan pyrkimisessä.[11] Yleensäkin aiheiden käsittelyyn ovat vaikuttaneet kirjojen miniatyyrimaalaukset ja ritariromantiikka.[9]

Maalauksen henkilöitä on kuvailtu niin henkistyneiksi kuin eläimellisen brutaaleiksi.[10] Hahmot ovat kaavamaisesti hyviä tai pahoja, ylhäisiä tai alhaisia. Barbara, hänen isänsä ja tuomari kuvataan pukeutuneina loisteliaisiin mestari Francken ajan muotivaatteisiin. Vaatteissa on turkisreunusteita ja kultabrokadia. Pyövelien asut ovat taas arkisia, samoin paimenilla on melko ryysyiset asut.[12]

Pukukankaiden mallina ovat olleet italialaiset eläinkuvioiset silkkibrokadit, mutta ne on kuvattu kaksiulotteisena tasona, jonka päälle on piirretty kankaiden laskoksia. Kankaiden poimuissa ja vartaloiden kaarteissa, samoin kuin käsien siroissa eleissä on goottilaista viivaleikkiä varsinkin Barbaran tarinan ensimmäisessä (Väittely) ja neljännessä (Vankeus) kuvassa. Yleisvaikutelma on sadunomainen ja vertauskuvallisen epätodellinen myös Francken käyttämien heleiden sävyjen ansiosta. Hänen maalaustapansa on varjoton, joskin värit tummuvat hieman taustaa kohti mentäessä, mikä tuo kuviin näynomaisuutta.[12]

Francke on kuvannut Barbaran vaiheet ihannoituna näkynä hyvän ja pahan taistelusta, samalla kun kultatausta muistuttaa taivaan kirkkaudesta. Maalauksissa on vastavaa henkeä kuin samoihin aikoihin eläneen Fra Angelicon maalauksissa.[12]

Alttarikaapin vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaappi on todennäköisesti maalattu vuoden 1410 tienoilla, varmuudella ennen vuotta 1424. Myös vuosia 1415 ja 1420 on ehdotettu kaapin valmistumisvuodeksi. Alttarikaappia on entisöity Hampurin taidehallissa 1920-luvulla ja 1969, jolloin myös maalausten tekijän henkilöllisyys ja alttarikaapin ajoitus varmistui.[3] Hampurin taidehallilla on vankka asiantuntemus mestari Franckesta ja hänen tuotannostaan. Hampurin taidehallin kokoelmissa on Francken Tuomas-alttari. Lisäksi taidehallin ensimmäinen johtaja Alfred Lichtwark toi aikoinaan Hampurin taidehallille mainetta nostamalla mm. hampurilaisen mestari Francken taidehistorian tietoisuuteen.[14] Ensimmäisenä alttarin liitti mestari Franckeen taidehistorioitsija K. K. Meinander vuonna 1908.[15] Meinander tutki Suomen keskiaikaisia alttarikaappeja ja toimi myöhemmin Kansallismuseon historiallisen osaston intendenttinä.[16]

Vuoteen 1884 asti alttarikaappi oli avattuna Kalannin kirkon alttarilla.[3] Alttarikaapin varhaisista vaiheista eli provenienssista ei ole varmuutta. Arvokkaan kaapin sijainti itseään nuoremmassa kirkossa on herättänyt epäilyjä, että sitä ei ole alun perin tilattu Kalannin seurakunnalle. Kalannin seurakunta on perustettu vuonna 1411, mutta nykyinen harmaakivikirkko on uusimman käsityksen mukaan valmistunut vasta vuoden 1450 vaiheilla ja sen seinämaalaukset 1470-luvulla.[1][10][17] Pyhä Barbara on mukana myös kirkon seinämaalauksissa. Yhden pylvään yläpäässä kuva kärpännahka-asuisesta Barbarasta tunnusmerkkiensä tornin ja miekan kera sekä kirjoitus "s(anc)ta barbara".[18]

Yleisen käsityksen mukaan suurikokoinen alttarikaappi veistoksineen ja aikaa vaativine maalauksineen ei ole voinut olla maaseutukirkon tai yksityisen lahjoittajan tilaama.[10] On oletettu, että alttarikaappi ehkä tilattiin alun perin Turun tuomiokirkkoon, koska Maunu Tavast perusti 1412 sinne piispan virkaan astuessaan alttarin paitsi kirkon nimikkopyhimykselle Pyhälle Katariinalle, myös toisen alttarin Pyhälle Barbaralle. Laajalti matkustanut ja kirkkotaiteen suosijana tunnettu Tavast hankki Roomasta anekirjeen vuonna 1412, jossa mainitaan Pyhän Barbaran alttari.[15] Muuta kirjallista tietoa kaapin sijainnista Turussa ei kuitenkaan ole olemassa. Turun tuomiokirkon kalleuksia on kuitenkin historian eri vaiheissa päätynyt myös vieraisiin käsiin. Esimerkiksi Otto Rudin johtamat tanskalaiset ryöstivät kirkon esineistöä vuonna 1509. Ryöstetyistä esineistä on lueteltu vain pieni osa, eikä luettelo sisällä alttarikaappia.[19] Kalantilaisen 1800-luvulla muistiin kirjatun tiedon mukaan kaappi oli löytynyt merestä.[3]

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toinen taidehistoriallinen retkikunta vieraili Kalannin kirkossa 1874. Kirkon muun dokumentoinnin ohella he kiinnittivät huomiota alttarikaappiin. Se myytiinkin muinaismuistoyhdistykselle yhdeksän vuotta myöhemmin 5 000 markalla. Hinta oli vuoden 1998 rahan arvoon muutettuna runsaat 100 000 markkaa. Nykyisin Pyhän Barbaran alttari on Helsingissä Kansallismuseossa, ja sitä on sanottu museon huomattavimmaksi ja tunnetuimmaksi taideaarteeksi.[3]

Barbaran legenda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Barbara -veistos Tullen Notre Dame -katedraalissa.

Legendan mukaan Pyhä Barbara oli Nikomediassa 200-luvun lopulla elänyt neito, joka kääntyi kristinuskoon.[20][21] Hän on roomalaiskatolisen ja etenkin ortodoksisen kirkon pyhimys sekä tykistön ja räjähteiden kanssa työskentelevien suojeluspyhimys. Legendan historiallisuutta on epäilty,[22] mutta periaatteessa on mahdollista, että on ollut olemassa vastaava neitsytmarttyyri. Hän olisi kuollut todennäköisesti keisari Maximianuksen vainossa noin 303. Kuolinpaikka olisi mahdollisesti Egypti, Rooma tai Toskana, ja hän olisi kuollut 235:n ja 313:n välisenä aikana.[21] Kirjaimellisesti "Barbara" tarkoittaa barbaarinaista, vierasmaalaista.

Barbaran palvonta levisi Länsi-Eurooppaan vasta 1400-luvun alussa.[15] Myöhäiskeskiajalla Barbaran legenda oli erittäin suosittu etenkin Ranskassa ja Belgiassa.[23] Pyhällä Barbaralla oli tärkeä asema, koska hän kuului neljän pääneitsyen ryhmään (lat. quator virgines capitales) ja ihmiskunnan avunantajiin.[15] Barbaran muistopäivä on ollut 4. joulukuuta, mutta se poistettiin kirkon kalenterista vuonna 1969.[21]

Pyhimyksen tunnuksia ovat torni johon hänet suljettiin, marttyyrin palmu, ehtoollismalja ja kanuuna. Naispyhimyksillä yleinen kultainen kruunu on usein yleistunnuksena. Torni kuvataan usein kirkontornimaisena, mutta toisinaan ehtoollisleivän säilytykseen käytetyn hostian muotoisena. Sen variaationa Barbara toisinaan kantaa ehtoolliskalkkia.[20][21] Mukana voi olla myös kuolemattomuuden symbolina riikinkukon sulka.[24]

Taiteessa yleisimmin kuvatut kohtaukset Barbaran legendasta kuvaavat kolmannen ikkunan lisäämistä, pakoa ja paimenen petosta sekä rangaistusta. Yleisimmin kuvataan kohtausta, jossa Barbaran turbaanipäinen ja sapelilla varustautunut isä teloittaa tyttärensä.[24]

Pyhä Barbara -maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemman siiven maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole tiedossa, mikä monista Pyhän Barbaran legendan versioista on ollut Mestari Francken ikonografian lähtökohtana. Tarinaa kerrottiin niin runosäkeiden, rukousten, hymnien ja proosan kuin draaman muodossa. Yksi 1400-luvun versio oli ranskalainen proosamuotoinen Vie de Sainte Barbe.[23]

Vie de Sainte Barben mukaan Barbara oli rikkaan nikomedialaisen kuninkaan Dioskuroksen poikkeuksellisen kaunis tytär. Hän oli perehtynyt myös taiteisiin ja tieteisiin. Barbaran filosofinen kiinnostus sai hänet kyseenalaistamaan tuttuja käytäntöjä kuten pakanallisten jumalien palvontaa. Barbara kuuli Aleksandriasta tulleen uutisen, jonka mukaan Origen-niminen pappi oli löytänyt todellisen jumalan. Barbara kirjoitti papille saadakseen tarkempaa tietoa ja kuuli näin kristillisestä uskosta.[23]

Yksityiskohta ensimmäisestä maalauksesta Väittely kolmesta ikkunasta.
Yksityiskohta toisesta maalauksesta Muuri-ihme.
Yksityiskohta seitsemännestä maalauksesta Pyhä Barbara kaakinpuussa.

Dioskuros ihaili suuresti tyttärensä kauneutta, eikä halunnut kenenkään muun miehen rakastuvan tyttöön. Kuningas rakensi suuren tornin, johon hän lukitsi tytön kuin aarrekammioon. Barbaran naimista suunnittelevia kosijoita ilmaantui, mutta isä torjui heidät tiukasti. Yllättäen Barbara kertoi haluavansa tehdä siveyslupauksen. Kuningas riemastui aavistamatta, että jokin voisi olla pielessä. Hän juhlisti tytön lupausta rakennuttamalla tälle ylellisen kylpylärakennuksen. Valtakunnan hallinto kuitenkin pakotti kuninkaan matkustamaan.[23] Matkan aikana Barbara tuli ulos tornistaan katsomaan uutta kylpylää. Hän huomasi, että tornissa oli vain kaksi ikkunaa, ja määräsi kylpylää rakentaneet miehet lisäämään kolmannen ikkunan pyhän kolminaisuuden kunniaksi. Tämän jälkeen hän sai kasteen itse Johannes Kastajan kädestä. Kaste sinetöi hänen kääntymisensä kristityksi.[23]

Väittely kolmesta ikkunasta

Kun Dioskuros palasi kotiin, Barbara kertoi kolminaisuuden merkityksestä ikkunoissa. Tyttö sanoi myös luvanneensa neitsyytensä tuon kolminaisuuden edustajalle. Uusi käänne sai isän raivostumaan. Hän nostaa miekkansa ja aikoo tappaa tytön heti. Tilanne on aiheena Francken ensimmäisessä maalauksessa Väittely kolmesta ikkunasta, jossa Barbara laskee sormillaan kolmeen ja Dioskuros tarttuu miekkaansa.[23]

Muuri-ihme

Toinen maalaus kuvaa vasemmalta syöksyvää Barbaran isää, jonka takaa-ajon pysäyttää ylitsepääsemätön muuri. Ylelliseen itämaiseen asuun pukeutunut[25] Dioskuros puristaa kätensä nyrkkiin ja heiluttaa paljastettua asettaan. Hänen seuranaan on joukko uteliaita.[23] Barbara pääsee pakoon, kun ihmeen kautta muuri halkeaa ja sulkeutuu Barbaran jäljessä. Tyttö pakenee vuorille kaupungin muurien ulkopuolelle.[23]

Francke ei kuvaa väripintoja keskiaikaiseen tapaan tasaisen kirkkaina, vaan luo syvyyttä tummuusvaihteluiden avulla. Tilavaikutelma ei ole maalauksessa tavoite sinällään; sitä käytetään juuri sen verran kuin tarina vaatii. Lavastemainen muuri ei estä katsojia näkemästä Barbaraa taka-alalla. Muurin laskeva diagonaali luo tilavaikutelmaa, ja diagonaali jatkuu nousevana taustan kukkuloiden siluetissa.[25] Muurin dominoivuus sekä tarinassa että kuvan sommittelussa on nähty manieristisena, dramatiikkaa ja jännitettä luovana.[26]

Takaa-ajo ja paimenen petos

Kolmannessa maalauksessa Takaa-ajo ja paimenen petos Dioskuros lähtee ratsain ajamaan takaa tytärtään. Isän etsiessä kahden muun miehen avustamana he tapasivat kaksi lammaspaimenta. Toinen heistä paljasti, missä tyttö oli. Samassa petollinen paimen saa rangaistuksensa ja hänen lampaansa muuttuivat heinäsirkoiksi.[3]

Pyhän Barbaran vankeus

Neljännessä maalauksessa Pyhän Barbaran vankeus tyttö raahataan kotiin hiuksista vetäen. Edellisessä maalauksessa hänen hiuksensa olivat vielä palmikolla ja kiedottuna pään ympäri, mutta kampaus on nyt avattu. Barbara päätyy takaisin kalterien taakse odottamaan, että hänet viedään käskynhaltija Markianoksen luokse oikeudenkäyntiä varten.[23]

Oikean siiven maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidennessä maalauksessa Pyhän Barbaran kuulustelu tyttöä kuulustellaan kristityksi kääntymisestään käskynhaltija Markianoksen luona. Käskynhaltija määrää hänet kidutettavaksi.[3] Paikalla kuulustelussa on kolme vanginvartijaa, joista kaksi on kuvattu myös muurikohtauksessa. Miehet ovat pukeutuneet karrikoituihin myöhäiskeskiaikaisiin keikarin ja pyövelin asuihin. He työntyvät Barbaran kylkiin kiinni ja tuijottavat hänen kasvojaan himokkaasti. Barbaran silmäluomet ovat puoliksi kiinni. Maalaus muistuttaa kuvia Kristuksesta Pilatuksen edessä tai kiusattuna. Näissä kuvissa sotilaat usein ympäröivät vankinsa klaustrofobisella tavalla.[23]

Kuudennessa maalauksessa Pyhän Barbaran ruoskiminen Barbaran kidutus alkaa, koska hän kieltäytyi uhraamasta pakanallisille jumalille. Hänet riisutaan alastomaksi, sidotaan paaluun ja hänen rintansa leikataan irti vanhalla tylsällä miekalla, jotta leikkaaminen kestäisi kauan ja se olisi mahdollisimman tuskallista.[23]

Barbara selviää kuitenkin hengissä koettelemuksesta. Vie de Sainte Barben mukaan hänet heitetään jälleen vankilaan. Haavat paranevat yöllä, kun Kristus ilmestyy selliin. Hän sanoo olevansa tytön rinnalla, joten tämän ei tarvitse pelätä. Kristus vakuuttaa parantansa myös tulevat vammat ja kuoleman jälkeen Barbaraa odottaisi suuri ilo taivaassa.[23] Francke ei kuvaa parantumista, mutta Barbaran vahingoittumaton keho kielii ihmeen tapahtuneen.[23]

Seitsemännessä maalauksessa Pyhä Barbara kaakinpuussa pyövelit ovat raivostuneet haavojen paranemisesta. Käsistään kaakinpuuhun ripustettua Barbaraa kidutetaan entistä kovemmin, mutta jumalan avulla hän ei tunne tuskaa.[3] Pyhimyksen kehoa piinataan nyt tulisilla soihduilla polttamalla. Tytön asu on aiempaa paljastavampi ja kidutus keskittyy hänen ylävartaloonsa kuten ensimmäisellä kerralla. Markianos, jonka katse kohdistuu tytön paljaaseen rinnukseen, tarttuu miekkaansa.[23]

Vie de Sainte Barben mukaan marttyyri koki ennen teloitusta muitakin koettelemuksia, joita ei kuvata Francken alttarissa. Häntä esimerkiksi raahattiin alastomana ympäri kaupunkia, mutta ihme säästi hänet julkiselta nöyryytykseltä. Enkeli pelasti tytön antamalla hänelle valkoisen puvun suojaksi tunkeilevilta katseilta.[23]

Viimeisessä maalauksessa Pyhän Barbaran mestaus Dioskuros valmistautuu teloittamaan tyttärensä. Legendan mukaan isä saa rangaistuksensa nopeasti. Dioskuroksen kävellessä mestauksen jälkeen alas vuorenrinnettä salama iskee häneen ja hänen ruumiinsa katoaa jälkeä jättämättä.[23]

Tarinan variaatioita legendan muissa versioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbaran elämänvaiheet vaihtelevat legendan eri versioissa. Toisinaan isä ei ollut kuningas vaan rikas mies, ja hän sulki Barbaran torniin suojellakseen tyttöä maailman paheilta. Joissakin versioissa isän sijasta Barbara torjui kosijat uskonsa takia tai kolmas ikkuna lisättiinkin kylpylärakennukseen. Petollinen paimen muuttui kiveksi ja Markinianoksen vankila hehkui valossa, kun ihme paransi Barbaran haavat. Kidutussoihdut sammuivat, kun ne koskettivat Barbaraa.[27] Joissakin versioissa rinnat irrotetaan tylsien talttojen ja nuijien avulla. Lisäksi Valentinus-niminen kristitty hautasi Barbaran, ja hautapaikalla tapahtui myöhemmin ihmeitä.

Barbaramaalausten herättämiä kannanottoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoskintakuvan sadoeroottiset sävyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiskohta kommentteja herättäneestä Barbaran ruoskintaa kuvaavasta maalauksesta.
Käskynhaltija Markianos ja Barbaran isä samassa maalauksessa.

Keskustelua ja voimakkaita reaktioita on herättänyt etenkin alttarin kuudes kuva, Pyhän Barbaran ruoskiminen. Barbara-alttarin maalaukset ovat yksi keskeinen analyysin kohde Robert Millsillä, joka käsittelee teoksessaan Suspended Animation: Pain, Pleasure and Punishment in Medieval Culture väkivaltakuvauksia keskiajan taiteessa. Barbara-alttarin kuudes kuva on myös kirjan kannessa. Mills kuvaa, kuinka maalaus näyttää pyhimyksen paaluun sidottuna ja kädet nostettuina pään yläpuolelle. Marttyyrin pitkät kullanväriset hiukset laskeutuvat suortuvina hänen selkäänsä ja tytön asuna on vain löysä lanteille kietaistu kangas. Äärimmäisenä vasemmalla on käskynhaltija Markianos, joka tuijottaa tytön paljasta ylävartaloa ja puristaa miekan kahvaa kuin valmiina sivaltamaan. Barbaran isä laskee kätensä käskynhaltijan olkapäälle, mutta ei tuskaisena isänä joka yrittäisi estellä, vaan pikemminkin sallivasti välttämättömän kurinpidon edessä. Kiduttajat, kaksi tummapintaista ja tympeää pyöveliä hakkaavat alastonta Barbaraa. Barbaran oikealla puolella paksumahainen ruoskaa heiluttava raakalainen kiskoo tytön hiuksia. Nuhjuisesti pukeutunut pyövelin apulainen sormeilee tytön toistaa rintaa ja valmistautuu leikkaamaan sen irti. Barbara ei näytä reagoivan tilanteeseen paljonkaan. Tytön posket ovat ruusunpunaiset, silmät suuntautuvat kohti taivasta ja hänen huulillaan on häivähdys hymystä.[28]

Oikealla tavalla katsottuina alttarin kuvat herättävät empatiaa marttyyrien kärsimyksiä kohtaan, kuten on tarkoitus. Kommentoijien mukaan on kuitenkin mahdollista, että katsojat näkevät tapahtumat ennemminkin kiduttajien kuin pyhimyksen näkökulmasta. Jos Francken maalausta katsotaan irrallaan sen historiallisesta kontekstista, taidehistorioitsija Madeline Cavinesin mukaan katsoja näkee kuvassa kauniin sidotun vaaleaverikön, joka on osin riisuttu ja jonka vähät vaatteet ovat luisumassa häpykarvoituksen alapuolelle. Lisäksi tyttöä näyttävät uhkaavan sadistiset vaarat ja joukkoraiskaus.[28]

Mahdollista on, että naispuolisen pyhimyksen kärsimyksiin samaistumisen sijasta katsojat saattavat ennemmin nauttia piinatun alastoman naiskehon katsomisesta, Mills mainitsee. Francken maalaukset asettavat katsojan näkökulman helposti kiduttajien leiriin, jolloin vaikutus on samansuuntainen kuin nykyaikaisella pornografialla.[28] Mills on löytänyt feministiteoreetikko Andrea Dworkinin 1980-luvun kirjoituksista pornokuvien sanallisia kuvauksia, jotka muistuttavat kuudetta ruoskimista kuvaavaa Barbara-maalausta. Kahdessa kuvassa nainen on sidottu ranteistaan ja hänen kätensä on nostettu pään yläpuolelle. Haalariasuinen työmies tarttuu hänen rintaansa leikkuripihdeillä. Pihdit näyttävät valmistautuvan leikkaamaan naisen rintaa. Dworkinin mukaan kuvassa on totaalisen alistuva valkoinen nainen, joka vaatii äärimmäistä tuskaa ja nöyryytystä brutaalin miehen käsissä.[28]

Pyhän Barbaran ruoskimiskohtausta kuvaava maalaus Zarnowiecin kirkossa Puolassa.

Pyhimyslegendoissa neitsyeen hyve säilyy kuitenkin tahriintumattomana, koska ihmeet tulevat avuksi. Millsin mukaan myös keskiajan tutkijat ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota siihen, että naispuolisten neitsytpyhimysten marttyyrielämäkerrat ja niitä kuvaavat maalaukset sisältävät paljon nykyisin pornografiseksi tulkittavaa ainesta. On puhuttu jopa uskonnollisesta pornografiasta.[28]

Ihonväri Barbara-alttarissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Barbara-maalauksissa nähdään myös merkityksiä, joita ei myöhäisgotiikan aikana todennäköisesti osattu aavistaa. Esimerkiksi nykyinen rotutietoinen tutkimus on kiinnittänyt huomiota siihen, että Barbaraa kiduttavat miehet on kuvattu melko tummaihoisina ja eksoottisesti pukeutuneina verrattuna neitoon, jonka iho hohtaa puhtaan vaaleana. Jopa tytön isä on häntä tummempi.[29]

Kuvat Barbara-maalauksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marian kertomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Conrad von Soest: Marianalttari, keskuskuva, 1420.

Liturgisesti arvokkaampi neitsyt Mariasta kertova kuvasarja on alun perin edustanut alttarikaapin juhla-asua, mutta se on myöhemmin jäänyt vähälle huomiolle.[15] Neitsyt Maria oli 1400-luvulla tärkeä aihe, ja kohtauksia hänen elämästään on kuvattu alttarin keskeisimpään osaan viidessä maalatussa tammireliefissä. Keskellä olevassa kuvassa neitsyt Maria on kuolinvuoteellaan apostolien keskellä. Yläosan pilvikehässä kuvataan Marian taivaallinen kruunaus. Siipiosissa Marian elämänvaiheita kuvataan tarkemmin.[3]

Tammipuiset Maria-reliefit ovat tuntemattoman tekijän veistämiä. Luonnosten tekijänä on saattanut olla Francke, koska kuvissa on osia, jotka muistuttavat Tuomas-alttarin maalauksia.[3] Reliefeissä on nähty vaikutteita Conrad von Soestilta muun muassa keskikuvassa, jossa Maria makaa kuolinvuoteellaan ja apostoli Johannes sulkee Marian silmät (Soestin maalauksessa enkeli sulkee silmät).[30]

Kuvasarjaan sisältyy muun muassa humoristinen yksityiskohta, jossa apostoli raapii kutiavaa jalkapohjaansa. Francke on todennäköisesti maalannut myös reliefit, joissa on alun perin käytetty samoja temperavärejä kuin Barbara-maalauksissa.[3] Alkuperäisen temperamaalauksen päälle on luultavasti 1600-luvulla maalattu paksulla öljyvärillä. Muun restauroinnin yhteydessä ympärileikkauskuvan alttari ja ritarikuvan paholainen palautettiin alkuperäiseen asuunsa, mutta reliefien rapautunutta maalausta ei ole muuten restauroitu.[7]

Reliefien kuva-aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasen siipi:
1. Jeesuksen syntymä — Maria rukoilee enkelien kanssa Jeesus-lasta, joka on sittemmin hävinnyt reliefistä. Kohtaus on esitetty Pyhän Birgitan ilmestyskirjan mukaisesti.
2. Jeesus ympärileikataan temppelissä.

Keskiosa:
3. Neitsyt Maria makaa kuolinvuoteellaan apostolien ympäröimänä. Ylhäällä pilvissä nähdään Marian taivaallinen kruunaus.

Oikea siipi:
4. Neitsyt Marian ruumissaatto, jossa apostolit kantavat arkkua paareilla. Juutalaiset yrittävät ryöstää arkun, jotta voisivat polttaa ruumiin. Hanke epäonnistuu, koska ryöstäjien kädet kuihtuvat.

5. Neitsyt Maria vapauttaa ritari Teofiluksen paholaisen kanssa tekemästään sopimuksesta. Kuva muistuttaa, että Mariaa rukoilemalla voi saada avun.[31]

Alttarin sisemmät siivet avattuna

Ylhäällä: 1. Jeesuksen syntymä, alhaalla: 2. Jeesuksen ympärileikkaus
3. Neitsyt Maria kuolinvuoteella ja Neitsyt Marian taivaaseen astuminen
4. Neitsyt Marian ruumissaatto ja 5. ritari Teofiluksen vapautus sopimuksesta paholaisen kanssa.

Näyttelyitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbara-alttari kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna-Maija Ylimaulan romaanissa Jumalista julmin (WSOY 1994) Barbara-alttari on keskeisellä sijalla. Teoksen minäkertoja on mies, mutta päähenkilöksi nousee Pyhän Barbaran alttarikaapista tutkimusta tekevä taidehistorioitsija. Alttarikaapin kertomaa Barbaran tarinaa käytetään sisäiskertomuksena.[32]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mills, Robert: Suspended Animation: Pain, Pleasure and Punishment in Medieval Culture. Reaktion Books, 2005. ISBN 978-1861892607. (englanniksi)
  • Pylkkänen, Riitta: Pyhän Barbaran legenda. Johdanto ja selosteet suomen ohella ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi. Helsinki: Kansallismuseo, 1966.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Museoviraston Kulttuuriympäristö-rekisteriportaali
  2. a b Kallio, Rakel: Suomen taide. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 684. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  3. a b c d e f g h i j k l m n Tuominen, Leila K.: Kalannin kirkko I osa Kalanti. Viitattu 17.11.2009.
  4. Emmerson, Richard Kenneth & Clayton-Emmerson, Sandra: Key Figures in Medieval Europe: An Encyclopedia. CRC Press, 2006. ISBN 0415973856. (englanniksi)
  5. a b c Keskiajan taidehistoriaa Vantaan aikuislukio. Viitattu 14.11.2009.
  6. Markus Hiekkanen: Keskiaika (1150/1200-1525/1550) (pdf) Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto. Viitattu 15.11.2009.
  7. a b Pylkkänen s. 15
  8. a b Renessanssi - Taidekäsityö Taidehistorian aikajana, Tietolaatikko. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Viitattu 12.8.2010.
  9. a b c d e Hautala-Hirvioja, Tuija: Taidehistorian runkomoniste (word-dokumentti) Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 15.11.2009.
  10. a b c d Sarajas-Korte, Salme (toim): ARS Suomen taide 1, s. 12. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-35-4202-5.
  11. a b Huusko, Timo: Renessanssimaalaus ja Suomi. Teoksessa Pinx - Maalaustaiteen mestareita 1. Kirkon ja kuninkaan kunniaksi, s. 12. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-29195-1.
  12. a b c d e f Pylkkänen s. 3–4
  13. a b Jeep, John M. (toim.): Medieval Germany: An Encyclopedia (Routledge Encyclopedias of the Middle Ages), s. 232. Routledge, 2001. ISBN 082407644-3, ISBN 978-082407644-3. (englanniksi)
  14. The History of the Hamburg Kunsthalle Hampurin taidehalli. Viitattu 29.11.2012. (englanniksi)
  15. a b c d e Pylkkänen s. 2
  16. ”Meinander, Karl Konrad (Konni)”, Otavan iso tietosanakirja Encyclopaedia Fennica, s. 1470. 5. osa Kuus-Mons. Helsinki: Otava, 1963.
  17. Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 59. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  18. Kalannin kirkko (pdf) Uudenkaupungin seurakunta. Viitattu 12.8.2010.
  19. Rinne, Juhani: Turun tuomiokirkon "Ejbyn kalkki" ja sen henkilöhistoriallinen probleema. Turun Historiallinen Arkisto, 1945, nro IX, s. 229–262. Turun Historiallinen Yhdistys. Artikkelin verkkoversio.
  20. a b Saartio, Rafael: Kristilliset vertauskuvat ja tunnukset. Johdatusta kristilliseen symboliikkaan, s. 134. Porvoo: WSOY, 1963.
  21. a b c d Hallam, Elisabeth (toim): Pyhiä miehiä ja naisia. Keitä he ovat ja miten he auttavat - Yli 150 taivaallista pyhää Augustuksesta Zitaan., s. 160. Englanninkielinen alkuteos: Saints - Who they are and how they help you. Suomentanut Pentti Laukama. Hämeenlinna: Karisto, 1963. ISBN 951-23-3612-x.
  22. Cantor, Norman F.: In the Wake of the Plague: The Black Death and the World It Made, s. 84. Reaktion Books, 2002. (englanniksi)
  23. a b c d e f g h i j k l m n o p Mills s. 112-114
  24. a b Earls, Irene: Renaissance art: a topical dictionary, s. 34-35. Greenwood Press, 1987. ISBN 0313246580. (englanniksi)
  25. a b Walther, Ingo F.; Suckale, Robert: Masterpieces of Western Art: A History of Art in 900 Individual Studies from the Gothic to the Present Day (From Gothic to Neoclassicism: Part 1), s. 75. Taschen, 2009. ISBN 3822818259. (englanniksi)
  26. Landolt, Hanspeter: German painting; the late Middle Ages (1350-1500), s. 61. Skira, 1968. ISBN 0302000690. (englanniksi)
  27. Williams, Harry F.: Old French Lives of Saint Barbara. Proceedings of the American Philosophical Society, 16. huhtikuuta 1975, nro 2, s. 156. (englanniksi)
  28. a b c d e Mills s. 106–109
  29. Caviness, Madeline: From the Self-Invention of the Whiteman in the Thirteenth Century to The Good, The Bad, and The Ugly (pdf) (ISSN 1935-5009) Different Visions: A Journal of New Perspectives on Medieval Art. Issue 1, September 2008. Viitattu 24.12.2009. (englanniksi)
  30. Corley, Brigitte: Conrad von Soest: painter among merchant princes, s. 155. H. Miller, 19968. ISBN 1872501583. (englanniksi)
  31. Pylkkänen s. 13
  32. Jumalista julmin Oulu: Oulun kaupungikirjasto. Viitattu 15.11.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Räsänen, Elina: Pyhien ruumiillisuus myöhäiskeskiajalla: Pyhän Barbaran kuvallinen elämäkerta Kalannin alttarikaapin maalauksissa. Teologinen aikakauskirja, 2006, nro 1.
  • Waismaa-Pietarila, Mirja-Liisa: Kaksoissiivet: Meister Francken Maria-Barbara alttarikaapin historiaa. Erikoistyö: Taideteollinen korkeakoulu, graafisen suunnittelun osasto. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 1996.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]