Puuteri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puuteri

Puuteri on talkkia, hajusteita tai muuta vastaavaa sisältävä värillinen (tavallisesti ruskeansävyinen) tai valkoinen kosmeettinen aine, jota käytetään varsinkin kasvojen ihon ehostamiseen.[1] Nimitystä käytetään myös ulkoisesti käytettävistä lääkejauheista.[1]

Puuteria levitetään yleensä puuterihuiskulla. Puuterin käyttö oli huipussaan 1700-1800-luvuilla, jolloin ihmiset peseytyivät harvoin.lähde? Sen ajan aatelisnaiset peittivät puuterilla likaa ja hajua. Puuterin piti olla täysin valkoista, sillä ylimystön katsottiin olevan iholtaan valkoisia ja muita ylempänä, koska he eivät ruskettuneet esimerkiksi peltotöissä, kuten rahvas.

Ensimmäiset puuterit olivat lyijypohjaisia. Lyijyä käytettiin meikeissä jossain määrin 1800-luvulle saakka. 1800-luvulla puuteria tosin alettiin valmistaa jo pääasiallisesti sinkkioksidista. Nykyisin eniten käytetty puuterin raaka-aine on talkki, joka on miltei puhdasta magnesiumsilikaattia. Lisäksi puuterissa on esimerkiksi kaoliinia, joka on miltei puhdasta alumiinisilikaattia.

Nykyään puuteria käytetään lähinnä ihon saamiseksi mattapintaiseksi, kiillon poistamiseksi ja ihovirheiden peittämiseksi.

Puuterilaadut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutereita on monia eri laatuja kuten kivipuuteria, irtopuuteria, meikkipuuteria ja aurinkopuuteria. Myös värivalikoima on laajentunut suuresti.

Aurinkopuuteri on tavallista tummempaa puuteria, joka antaa ruskettuneen vaikutelman. Sitä suositaan etenkin alkukesästä. Monissa aurinkopuutereissa on myös suoja uv-säteitä vastaan. Aurinkopuuterilla voi luoda kasvoille päivettyneemmän vaikutelman lisäämällä sitä kevyesti kasvojen korkeimmille kohdille poskipäille, otsalle ja nenän varteen. Sillä voi myös muotoilla kasvoja korostamalla luonnollisia varjokohtia poskipäiden alla, ohimoilla, leualla ja nenän pielissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.