Puuskupuh

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Puuskupuh (engl. Hufflepuff) on yksi Tylypahkan noitien ja velhojen koulun neljästä tuvasta J. K. Rowlingin luomassa Harry Potter -kirjasarjassa. Tylypahkassa uudet oppilaat jaetaan vuoden alussa neljään eri tupaan heidän persoonallisuuspiirteidensä perusteella. Tylypahkan muut tuvat ovat Rohkelikko, Korpinkynsi ja Luihuinen.

Tylypahkan koulun perusti aikoinaan neljä mahtavaa velhoa ja noitaa, joista jokainen arvosti ihmisessä hiukan erilaisia piirteitä. Näin eri tuvat syntyivät. Puuskupuh-tuvan perusti Helga Puuskupuh. Muut kolme perustajaa halusivat ottaa Tylypahkaan vain tietynlaisia opiskelijoita, mutta Helga oli sitä mieltä, että kaikilla piti olla oikeus oppia. Hän otti siksi oppilaikseen ne, joita muut eivät huolineet. Tämän takia puuskupuheja on joskus pidetty "ylimääräisinä" ja tyhminäkin, mikä kuitenkin vain kertoo muiden ennakkoluuloista.

Helga Puuskupuh arvosti oppilaissaan ahkeruutta, reiluutta, uskollisuutta ja kiltteyttä. Tylypahkan lajitteluhattu laulaa Harry Potterin ensimmäisenä kouluvuotena puuskupuheista seuraavasti:

Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh,
sinuun aina voi luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa.

Puuskupuhin kupin kuva- http://www.faberge.fi/faberge/kuppi.jpg

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Puuskupuh ei saa tupana useinkaan suurta mainetta tai kunniaa. Se voittaa harvoin koulun tupa- tai huispauspokaalin: puuskupuhien ahkeruus ei näy suurissa teoissa vaan pienissä tapahtumissa. Puuskupuhien ei tarvitse todistella itselleen mitään. Kun Tylypahkassa järjestetään Harry Potterin neljäntenä kouluvuotena Kolmivelhoturnajaiset, Tylypahkan koulun edustajaksi kilpailussa valitaan kuitenkin Puuskupuhin Cedric Diggory.

Puuskupuhin tupajohtaja on professori Pomona Verso, joka opettaa Tylypahkassa yrttitietoa. Tuvan tunnuseläin on mäyrä ja sen tunnusvärit ovat musta ja keltainen. Puuskupuhien oleskeluhuone sijaitsee Tylypahkan kellarikerroksessa lähellä keittiöitä. Puuskupuhin tupakummitus on Lihava munkki.

[muokkaa] Puuskupuheja

[muokkaa] Hannah Abbott

Harry Potter -hahmo
Hannah Abbott
Sukupuoli Nainen
Hiusten väri Vaaleat
Tupa Puuskupuh
Ammatti Koululainen
Lojaalius Albuksen kaarti
Näyttelijä Charlotte Skeoch
Ensiesiintyminen Harry Potter ja viisasten kivi

Hannah Abbott on punakkakasvoinen ja vaaleahiuksinen puuskupuhtyttö, joka on samanikäinen kuin Harry Potter. Viidentenä kouluvuotenaan hänestä tulee Puuskupuhin valvojaoppilas yhdessä Ernie Macmillanin kanssa.

Hän kuuluu Albuksen Kaartiin ja osallistuu kirjassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset suureen Voldemortin vastaiseen lopputaisteluun. Hannah on ainoa puuskupuh, joka ainakin ohimennen mainitaan jokaisessa seitsemässä Potter-kirjassa. Hannah tai ainakin hänen sukunsa on asunut Godrickin notkossa, jossa asui muun muassa Dumbledoren perhe ja Harryn vanhemmat. Hannahin äiti murhataan kirjassa Harry Potter ja puoliverinen prinssi.[1]

Hannah avioituu Neville Longbottomin kanssa ja hänestä tulee Vuotavan noidankattilan vuokraemäntä.[2]

[muokkaa] Susan Bones

Susan Bones käy samaan aikaan Tylypahkan koulua kuin Harry, Ron ja Hermione. Hän on myös jäsenenä Albuksen Kaartissa, joka lopetetaan myöhemmin, koska Dolores Pimento eroaa rehtorin tehtävistä. Albuksen Kaarti perustetaan uudestaan kirjassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset - ei ole varmaa onko Susan vielä silloin mukana.

Hänen tätinsä, Amelia Bones, työskenteli taikaministeriön taikalainvartijaosaston päällikkönä[3] ennen kuolemaansa. Amelia Bones oli tuomarina taikaministeriössä. Amelian veli on nimeltään Edgar Bones. Amelia Bonesin murhasi lordi Voldemort.

[muokkaa] Cedric Diggory

Harry Potter -hahmo
Cedric Diggory
Sukupuoli Mies
Hiusten väri ruskeat
Tupa Puuskupuh
Ikä 17
Ammatti koululainen
Lojaalius
Näyttelijä Robert Pattinson
Ensiesiintyminen Harry Potter ja liekehtivä pikari

Cedric Diggory oli Tylypahkan oppilas, joka kuului Puuskupuh-tupaan. Hän oli Puuskupuhin huispausjoukkueen etsijä ja tytöt pitivät häntä erittäin komeana. Useimmat Tylypahkan oppilaista ja opettajista pitivät häntä myös erittäin fiksuna. Cedricin saarnista tehdyn taikasauvan sisään on istutettu yksisarvisen uroksen häntäjouhi.[4]

Hän seurusteli Cho Changin kanssa. Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjassa Cedric valitaan Tylypahkan edustajaksi kolmivelhoturnajaisiin. Turnajaisten lopussa Cedric joutuu Harryn kanssa Voldemortin kynsiin, jolloin Peter Piskuilan murhaa Cedricin Voldemortin käskystä Avada kedavra -loitsulla.

[muokkaa] Justin Finch-Fletchley

Justin Finch-Fletchley on samalla vuosikurssilla Harryn kanssa oleva kiharahiuksinen puuskupuh. Justin on jästisyntyinen, ja hänen velhoutensa tuli koko hänen jästiperheelleen täytenä yllätyksenä. Ennen Tylypahkaan lähtöään Justin oli menossa Etonin tasokkaaseen sisäoppilaitokseen, mikä kertoo hänen perheensä olevan rikas.

Toisena kouluvuotena, kun Harryn uskotaan olevan koulussa tapahtuvien hirmutekojen takana, Justin uskoo myös näin. Hän kuitenkin pyytää Harrylta myöhemmin anteeksi. Justin on yksi niistä, jotka kangistettiin Salaisuuksien kammion basiliskin toimesta.

[muokkaa] Ernie Macmillan

Ernie Macmillan on samalla vuosikurssilla Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa oleva puuskupuh. Hän on hiukan turhantärkeä ja virallinen, mutta kunnollinen ja hyvää tarkoittava poika. Ernie valitaan viidennen kouluvuoden alkaessa tupansa valvojaoppilaaksi ja hän on ikäisistään puuskupuheista ainoa, joka saa taikajuoma-aineesta niin hyvät arvosanat, että saa jatkaa aineen opiskelua. Hän liittyy myös Albuksen Kaartiin. Koko Ernien suku on puhdasverinen.

Kirjassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset Ernie on mukana viimeisessä, Tylypahkassa käytävässä taistelussa kuolonsyöjiä vastaan. Hän pelastaa yhdessä Luna Lovekivan ja Seamus Finniganin kanssa Harryn, Ronin ja Hermionen hengen loihtiessaan suojeliuksen näitä lähestyviä ankeuttajia vastaan. Ernien suojelius on villisika.

[muokkaa] Puuskupuh Helga (perustaja)

Pääartikkeli: Helga Puuskupuh

[muokkaa] Zacharias Smith

Zacharias Smith on Albuksen kaartin jäsen. Zacharias on vuoden nuorempi kuin Harry Potter ja hän pelaa Puuskupuhin huispausjoukkueessa jahtaajana. Hän selostaa Harryn kuudentena kouluvuotena Rohkelikon ja Luihuisen välisen huispausottelun. Harry, Ron ja Hermione eivät pidä hänestä, sillä hän osoittautuu usein vain koppavaksi ja ärsyttäväksi ollessaan paikalla. Samoin lopputaistelun edellä hänellä on vain kiire paeta ja tunkea ensiluokkalaisten ohi evakuointiin.

[muokkaa] Nymfadora Tonks

Pääartikkeli: Nymfadora Tonks

[muokkaa] Pomona Verso

Pääartikkeli: Pomona Verso

[muokkaa] Muita puuskupuheja

  • Baddock, Eleanor
  • Cauldwell, Owen
  • Madley, Laura
  • Whitby, Kevin
  • Zeller, Rose


Juonipaljastukset päättyvät tähän.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Rowling 2006, s. 239
  2. Lisa Waite Bunker: Hannah Abbott 1.1.2008. The Harry Potter Lexicon. Viitattu 12.6.2008. (englanniksi)
  3. Rowling 2004, s. 173
  4. Rowling 2001, s. 297
Henkilökohtaiset työkalut