Puusarvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puusarvi on muodoltaan eläimen sarvea muistuttava trumpettisoitin, jonka pituus vaihtelee 25–35 senttimetrin välillä. Polttaen tai puukolla kaivertaen tehtyjä sormiaukkoja puusarvissa on neljästä kuuteen. Joissakin soittimissa on soittimen alapuolella myös peukaloaukko.

Ehytputkinen puusarvi on tehty kaivertamalla ja polttamalla. Kahdesta osasta tehtyä puusarvea on kutsuttu muun muassa lulletiksi. Lulletti rakennettiin halkaisemalla puu, kovertamalla osat ja sitten liittämällä osat toisiinsa tuohivanteella.

Puusarvella on soitettu paimenessa ollessa. Kuuluva ääni on myös pelottanut mahdollisia petoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]