Puu- ja erityisalojen liitto
| Puu- ja erityisalojen liitto | |
|---|---|
| Perustettu | 1993 |
| Toimiala | Puu- ja metsäteollisuusalan ammattijärjestö |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Puheenjohtaja | Sakari Lepola |
| Jäsenmäärä | 226 ammattiosastoa ja noin 42 000 jäsentä. |
| Sivusto | puuliitto.fi |
| Jäsenlehti | Särmä |
Puu- ja erityisalojen liitto eli Puuliitto on suomalainen puu- ja metsäteollisuusalan ammattiliitto. Keskusjärjestö SAK:hon kuuluvalla liitolla on noin 42 000 jäsentä, joista 75,7 prosenttia on miehiä.[1] Puuliitto solmii 13 yleissitovaa työehtosopimusta.[2] Liitto julkaisee jäsenlehteä Särmä 15 kertaa vuodessa.
Liitto sai nykyisen muotonsa ja nimensä vuonna 1993, kun Maaseututyöväen liitto ja Puutyöväen liitto fuusioituivat.[3] Liiton edustamilla aloilla on ollut ay-toimintaa vuodesta 1899 alkaen. 2000-vuosikymmenen jälkipuolella Puuliitto neuvotteli yhdistymisestä Teollisuusalojen ammattiliittoon, mutta se jäi lopulta uuden liiton ulkopuolelle.
Puuliitto on Rakennus- ja puutyöväen internationaalin (BWI), Euroopan rakennus- ja puutyöväen federaation (EFBWW) ja Pohjoismaisen rakennus- ja puutyöväen federaation (PRPF) sekä Kansainvälisen elintarvike-, hotelli- ja ravintola-, tupakka- ja nautintoaine- ja maatalousalojen unionin (IUF) ja Euroopan elintarvike-, maatalous- ja matkailualojen työntekijöiden federaation (EFFAT) jäsen.[4]
Puheenjohtajat [muokkaa]
- Heikki Peltonen 1993–1997
- Kalevi Vanhala 1997–2009
- Sakari Lepola 2009→
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Tietoa jäsenistöstä Puu- ja erityisalojen liitto
- ↑ Sopimusalat Puu- ja erityisalojen liitto
- ↑ SAK:n Lauri Ihalainen Puu- ja erityisalojen liittokokouksessa: Palkansaajat eivät voi lisätä osuuttaan työttömyysmenoista Helsingin Sanomat 24.5.1993
- ↑ Kansainvälinen toiminta Puu- ja erityisalojen liitto
Aiheesta muualla [muokkaa]
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT | Suomen Elintarviketyöläisten Liitto | Ilmailualan Unioni | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (Aliupseeriliitto, Merivartioliitto, Tulliliitto, Vankilavirkailijain Liitto) | Kaupanalan esimiesliitto | Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys | Suomen Merimies-Unioni | Metallityöväen Liitto | Suomen Muusikkojen Liitto | Paperiliitto | Palvelualojen ammattiliitto PAM | Posti- ja logistiikka-alan unioni | Puu- ja erityisalojen liitto | Rakennusliitto | Rautatieläisten Liitto | Rautatievirkamiesliitto | Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto | Sähköalojen ammattiliitto | Teatteri- ja Mediatyöntekijät | Teollisuusalojen ammattiliitto | Veturimiesten Liitto | Yleinen lehtimiesliitto