Tämä on lupaava artikkeli.

Jyväskylän kirjastopuukotus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jyväskylän pääkirjasto- ja kansalaisopistontalo.

Jyväskylän kirjastopuukotus tapahtui 30. tammikuuta 2013 Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Yhteenotto syntyi, kun kolme henkilöä pyrki tilaisuuteen ja tilaisuuden järjestäjät estivät sen.[1][2] Yhteenotossa yhtä tapahtuman järjestäjää viillettiin teräaseella ja hyökkääjiä lyötiin teleskooppipatukalla.[3][4][5] Kolme sisälle pyrkinyttä miestä olivat uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen aktiiveja.[6] Teoksen kirjoittajista paikalla olivat Li Andersson ja toimittaja Mikael Brunila.

Tapauksessa jaettiin neljä tuomiota. Puukkoa käyttänyt mies tuomittiin tammikuussa 2015 puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen tästä sekä aiemmasta väkivallanteosta. Hänen kanssaan tilaisuuteen pyrkinyt mies sekä kaksi näitä estänyttä miestä tuomittiin sakkoihin.[7]

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuden Jyväskylässä järjestivät JKLDIY-niminen toimintaryhmä, Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto (Jyväskylän Seudun Sivistystyö ry) ja Vasemmistonuoret.[8] Tilaisuuden järjestäjät kertoivat arvioineensa häiriöiden oleva mahdollisia, koska kesällä 2012 kirjan kolmatta kirjoittajaa Dan Koivulaaksoa vastaan hyökättiin kaasusumutteella hänen ollessaan puhumassa äärioikeistosta Oulussa. Epäillyllä oli yhteyksiä Suomen vastarintaliikkeeseen.[9][10] Kirjatilaisuuden järjestäjien mukaan Suomen vastarintaliikkeen edustajat myös kuvasivat rasisminvastaisen mielenosoituksen osallistujia Jyväskylässä marraskuussa 2012[11][12] ja tammikuun puolivälissä Joensuussa järjestetyn Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuden Facebook-sivulle jätettiin uhkaavina pidettyjä kommentteja.[13] Kommenteissa puhuttiin lähinnä Finnish Defence League -liikkeestä. Tilaisuuden järjestäjät ilmoittivat kommenteista Pohjois-Karjalan poliisille ja Suojelupoliisille.[13] Jyväskylän poliisi kuitenkin katsoi, ettei kirjatapahtumaan liity erityistä uhkaa.[14]

Sisäministeriö julkaisi tammikuussa 2013 ensimmäisen säännöllisen katsauksensa väkivaltaisesta ääriliikehdinnästä Suomessa. Ainoa raportissa nimeltä mainittu taho oli kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike -järjestö, jota pidettiin raportissa mahdollisesti vaarallisena.[15][16][17]

Hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilaisuus alkoi kirjaston Pienessä luentosalissa kello 18. Salissa oli vajaat sata henkilöä.[5] Ovet oli suljettu, koska enempää yleisöä ei mahtunut sisään.[18][19] Järjestäjät olivat varautuneet mahdolliseen häiriöön siten, että oven ulkopuolelle oli jäänyt henkilöitä seuraamaan tilaisuuteen pyrkijöitä ja kirjaston vahtimestarille oli kerrottu mahdollisesta vaarasta.[5][20][21][22] Kirjaston vahtimestarin mukaan aulaan alkoi kerääntyä ”erikoista porukkaa”, ja hän soitti vartijat ja poliisin paikalle. Vahtimestarin ja tapahtuman järjestäjien mukaan hätäkeskus ei aluksi luokitellut tapausta kiireelliseksi. Hyökkäyksen tapahduttua vahtimestari soitti uudelleen poliisille, minkä jälkeen paikalle saapui useita poliisipartioita.[23][12][24]

Välikohtaus alkoi, kun paikalle tuli kolme miestä, jotka ovella ollut mies kertomansa mukaan tunnisti mahdollisiksi häiriön aiheuttajiksi. Yhdellä miehistä oli havaittu suojalasit, suojakäsineet ja luotiliivit sekä kädessään pullokassi. Toinen miehistä oli varautunut kuvaamaan tilannetta kamerallaan.[25] Ovella seisonut mies ilmoitti salin olevan täynnä ja esti miesten pääsyn tilaisuuteen. Yksi tilaisuuteen pyrkijöistä löi ovella ollutta tapahtuman järjestäjää nyrkillä ja pullokassilla. Pullokassi osui tällöin myös toiseen ovella olleeseen mieheen. Ovella olleiden miesten avuksi tuli tässä vaiheessa paikalla ollut kolmas mies, joka sai tilanteen aikana teräaseen iskun ylävartaloonsa. Vamma ei ollut vakava. Myös osa muista tilanteessa mukana olleista sai lieviä vammoja. Kolmikko pakeni paikalta pian puukotuksen jälkeen. Poliisin mukaan pakenevia miehiä lyötiin teleskooppipatukalla ja heitä kohti heitettiin tuoli. Teleskooppipatukkaa käyttänyt mies oli sama jota puukotettiin. Miehellä oli hallussaan myös teräase, jota hän ei kuitenkaan käyttänyt. Varsinaiseen yhteenottoon osallistui kuusi henkilöä.[5][26] Tilaisuutta jatkettiin keskeytyksen jälkeen.[27][28]

Iskun tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisi otti seuraavana päivänä kiinni kaksi kolmikon jäsentä. Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi toisen henkilöistä, alle 30-vuotiaan jyväskyläläismiehen.[29] Poliisi esitti käräjäoikeudelle myös toisen paikkakuntalaisen miehen vangitsemista, mutta hänet vapautettiin.[30] Oulusta kotoisin oleva kolmas mies vangittiin poissaolevana ja hän jäi kiinni Kuopiossa marraskuussa 2014.[31] Samaa henkilöä syytettiin myös Dan Koivulaakson kaasusumutuksesta, ja hänet tuomittiin aiemmin vuonna 2011 tapahtuneesta kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan pahoinpitelystä.[32][33]

Kaikilla kolmella hyökkääjällä on vahvat yhteydet Suomen vastarintaliikkeeseen.[6] Alustavan esitutkinnan perusteella vaikutti ilmeiseltä, ettei tapahtumaan liittynyt muita henkilöitä. Kirjastossa oli kuitenkin ennen tapahtumaa käynyt kolmikon pyynnöstä 17-vuotias mies tiedustelemassa tilannetta. Miehen toimintaa tutkittiin avunantona tutkittavana oleviin rikoksiin.[25]

Kolmen sisälle pyrkineen miehen osalta poliisi tutki asiaa poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelyinä. Myös ovivahtien menettelyä kolmikon poistumisvaiheessa tutkittiin pahoinpitelyinä.[25] Rikoslain mukaan poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen syyllistyy, jos väkivallalla tai vakavan vaaran toisen hyvinvoinnille käsittävällä uhkauksella estää toista ilmaisemasta mielipidettään yleisistä asioista julkisesti.[34][35]

Yksi hyökkääjistä sai syytteen 368 henkilöön kohdistuvasta henkilörekisteririkoksesta.[36] Mies oli kerännyt pääosin internetistä tietokoneelleen lukuisten henkilöiden valokuvia ja henkilötietoja. Tiedot kuvaavat henkilöiden yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta.[25][37] Kerätyt henkilöt oli luokiteltu ryhmiin, joiden niminä oli esimerkiksi ”vasemmisto”, ”oikeisto”, ”juutalaiset”, ”rotupetturit”, ”eliittiseurat” ja ”väkivaltakoneisto”. Mikään ryhmistä ei korostunut listalla.[38] Listalla olleet henkilöt kuvailivat tietoja hajanaisiksi.[39][40]

Välikohtauksen oikeuskäsittely alkoi tammikuussa 2015.[41] Päätekijä sai 1,5 vuotta ehdollista vankeutta kahakan aloittamisesta, puukotuksesta ja Koivulaakson kaasusumutuksesta. Muut kolme henkilöä saivat 15–70 päiväsakkoa. Puukottajan kanssa tapahtumaan pyrkinyt mies tuomittiin avunannosta kokouksen estämisen yrityksessä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä sekä lievästä ampuma-aserikoksesta. Kaksikkoa estelleet kaksi miestä tuomittiin pahoinpitelyn yrityksestä ja pahoinpitelyistä.[42] YLE, MTV ja eräät muut tiedotusvälineet uutisoivat pian kirjaston tapahtumien jälkeen, että ovella tilaisuutta suojasi järjestyksenvalvoja.[43][44] Ovella tilaisuuteen pyrkineitä miehiä estänyt henkilö ei kuitenkaan ollut virallinen järjestyksenvalvoja.[45]

Reaktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuisat sanomalehtien pääkirjoitukset tuomitsivat hyökkäyksen.[46] Myös pääministeri Jyrki Katainen vaati blogissaan nollatoleranssia sananvapautta ja kokoontumisvapautta vastaan tehtyjä rikoksia kohtaan.[47] Presidentti Sauli Niinistö totesi iskuun liittyen: ”Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan.”[48][49]

Julkisen vallan edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäministeri Päivi Räsänen piti välikohtausta erittäin valitettavana ja lupasi, että hyökkääjien taustat selvitetään perusteellisesti. Räsänen kertoi myös tuomitsevansa kaiken kokoontumis- ja sananvapautta loukkaavan väkivallan.[50][51][52] Pääministeri Jyrki Katainen kirjoitti blogissaan: ”Meillä kaikilla, asemasta ja roolista riippumatta, on yhteinen vastuu siitä, että vihanlietsontaan puututaan ajoissa ja riittävän jämäkästi – myös internetin keskustelupalstoilla. Keinotekoisen vastakkainasettelun lietsonta, vihapuheet ja suoranainen rasismi on tuomittava ja torjuttava.”[47][53]

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen mukaan äärioikeiston väkivallan uhka avoimen yhteiskunnan toteutumiselle pitää viimein ottaa vakavasti.[54] Viestintäministeri Krista Kiuru ja useat kansanedustajat tuomitsivat väkivallan.[55][56][57] Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet muistutti Facebookissa, että rasismi rikoksen motiivina on rangaistuksen koventamisperuste. Tässä tapauksessa rasismimotiivi voi myös kohdistua henkilöihin, jotka puolustavat monikulttuurisuutta ja vastustavat rasismia.[58]

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti puheensa valtiopäivien avajaisissa viittaukseen Jyväskylän puukkoiskuun. Niinistö sanoi kansanvallan ja yhteiskunnan eheyden rakentuvan toisen yksilön ihmisyyden ja ajatusten kunnioittamiselle.[48] Myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sanoi puheessaan, että pienikin yritys väkivalloin sanella yhteiskunnan keskustelua ja suuntaa on pysäytettävä heti.[49]

Järjestöt ja tutkijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestö Suomen Pen muistutti kannanotossaan, että kirjojen julkaisu ja niistä keskusteleminen on olennainen osa sananvapautta. Penin mukaan on poikkeuksellisen valitettavaa, että väkivaltainen välikohtaus tapahtui nimenomaan kirjastossa.[46] Suomen tietokirjailijat ry esitti vastaavan kannanoton.[59][60] Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan mukaan väkivallanteossa iskettiin myös sivistyskaupungin perinnettä vastaan.[61] Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson totesi, että tapaus oli vakava, mutta sen ei voi antaa vaikuttaa kaupungin moniarvoisuuteen. Hän totesi kaupungin hallinnon käyvän läpi tapauksen ja arvioivan sen perusteella kaupungin turvallisuuden kehittämistä.[55][62]

Maahanmuuttokriittisen keskustelufoorumin Homma ry:n hallitus tuomitsi väkivallan vaikuttamisen välineenä. Yhdistys toivoi tehdyn kokoontumis- ja sananvapauden rajoittamisen näkyvän aikanaan iskun tekijöiden tuomioissa.[63]

Tutkija Vesa Puurosen mukaan ääriliikkeet kannattaa ottaa vakavasti, sillä ne verkostoituvat kansainvälisesti. Puurosen mukaan pieniä äärijärjestöjä vakavampaa on kuitenkin etenkin maahanmuuttoon liittyvä ääriajattelu, jolla on myös poliittista vaikutusvaltaa.[64][65] Tutkija Jussi Jalonen sanoi, että johdonmukainen seuraava askel kaasuiskusta kättä pidempään siirtymisessä olisi ampuma-ase.[17][66]

Tiedotusvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomat ja useat maakuntalehdet kirjoittivat, että sananvapaus ja suoja väkivallalta ovat yhteiskunnan perusarvoja, joita on yhdessä puolustettava.[9][67] Ilta-Sanomien päätoimittajan Tapio Sadeojan mukaan ”Suomella ei ole varaa suvaita yhtään Jyväskylän kaltaista tapausta, ei minkään aatesuunnan edustajilta.”[68] Kaleva kirjoitti, että jos ovella vahtineet eivät olisi onnistuneet pysäyttämään tunkeilijoita, jäljet olisivat voineet olla paljon pahemmatkin.[69]

Useiden lehtien mukaan äärioikeistolaisen väkivallan uhkaa on vähätelty muun muassa Suojelupoliisissa ja poliisin johdossa.[67][70][71][72][73] Turun Sanomat katsoi, että suomalainen poliittinen ilmapiiri on sallinut äärioikeistolaisen liikkeen voimistumisen. Lisäksi Suomessa on suhtauduttu liian leppoisasti ihmisiä halventavaan julkiseen kielenkäyttöön, joka voimistaa ääriryhmiä.[74] Uutispäivä Demarin mukaan kansalaisilla tulee olla rohkeutta puolustaa kansanvaltaa ja ihmisoikeuksia epäsuosion uhallakin. ”Pelkoa hälventää se, miten selvästi Jyväskylässä kirjanjulkistustilaisuudessa tapahtunut poliittinen väkivallanteko on tuomittu.”[75]

Äärioikeisto Suomessa -keskustelutilaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän tilaisuuden jälkeen järjestettiin kirjaan ja tapahtumaan liittyneitä keskustelutilaisuuksia useissa eri kirjastoissa kiristetyin turvatoimin. Espoon Tapiolan kirjastossa tilaisuus pidettiin 28. helmikuuta eikä poliisi vaatinut järjestäjiltä erityisiä toimia vaan lähetti paikalle neljä poliisia. Kotkan kirjastossa järjestetty tilaisuus jouduttiin perumaan, koska poliisi vaati tapahtuman järjestäjiltä paikalle neljää ammattimaista järjestyksenvalvojaa ja pelastussuunnitelman.[76] Tilaisuuden peruminen aiheutti yleistä keskustelua siitä, mikä on poliisin ja järjestäjän velvollisuus huolehtia yleisön turvallisuudesta.[77][78] Tilaisuuden peruuntumisesta tehtiin kantelu oikeuskanslerille.[79] Oikeuskanslerin päätöksen mukaan poliisin vaatimukset olivat perusteltuja.[80]

Maaliskuussa Jyväskylän kirjamessujen ääriliikkeitä käsitellyt seminaari järjestettiin puukotuksen takia kiristetyin turvatoimin. Tapahtuman sisääntulijat tarkistettiin metallinpaljastimilla ja itse seminaaritilaisuus järjestettiin järjestyksenvalvojien valvomien lukittujen ovien takana.[81] Oulussa 11. toukokuuta 2013 kirjaan liittyneessä keskustelutilaisuudessa estettiin tilaisuuteen pääsy yhdeltä henkilöltä. Poliisi totesi, että järjestäjillä oli perusteet estää henkilön sisäänpääsy.[82]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Puukotettu odotti rauhallisesti ja pystyi kävelemään itse Keskisuomalainen. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  2. Äärioikeisto Suomessa -kirjan tilaisuudessa puukotus Jyväskylässä Helsingin Sanomat. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  3. http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/video-kirjastopuukotuksesta-tuoli-lentaa-ja-pampulla-lyodaan/4692362
  4. Puukotus Äärioikeisto Suomessa -kirjan tilaisuudessa Jyväskylässä Ilta-sanomat. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  5. a b c d Puukotus Jyväskylän kaupunginkirjastossa, 7. tiedote 5.2.2013. Keski-Suomen poliisilaitos. Viitattu 5.2.2013.
  6. a b Tiitinen, Kalevi: Jyväskylän puukkoiskusta vangittu on uusnatsiaktiivi Iltalehti. 4.2.2013. Viitattu 5.2.2013.
  7. Yli puolitoista vuotta poliisia pakoillut kirjastopuukottaja selvisi ehdollisella vankeustuomiolla 14.1.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.1.2015.
  8. Kärki, Tuula: Äärioikeiston hyökkäys kirjastossa: Varustautuminen puukoilla ja pulloilla on uutta Kansan uutiset. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  9. a b Väkivallalle tarvitaan selvä ja oikein kohdistettu tuomio (pääkirjoitus) Helsingin Sanomat. 1.2.2013. Viitattu 1.2.2013.
  10. Sumuteiskun poliisitutkinta valmistui Kaleva. 23.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  11. Kirjatilaisuuden järjestäjät olivat varautuneet välikohtaukseen Helsingin Sanomat. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  12. a b Puukkohyökkäys kirjastoon Iltalehti. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  13. a b Huttunen, Pasi: Poliisi sai tiedon mahdollisesta uhasta Jyväskylässä Uljas: Itä-Suomen ylioppilaslehti. 1.2.2013. Viitattu 1.2.2013.
  14. Poliisi ei pitänyt uhkaa merkittävänä puukotukseen johtaneessa kirjatilaisuudessa MTV3. 5.2.2013. Viitattu 5.2.2013.
  15. Raivio, Petri: Sisäministeriö varoittaa uusnatseista ja uskonnollisesta radikalisoitumisesta 21.1.2013. Yle uutiset. Viitattu 2.2.2013.
  16. Väkivaltaisen ekstremismin riski on Suomessa vähäinen (Uutinen ja linkki PDF-muotoiseen raporttiin) 1.2.2013. Sisäasiainministeriö. Viitattu 2.2.2013.
  17. a b Kataja-Lian, Marika: Oikeistoradikalismi on siirtynyt netistä tekoihin 1.2.2013. Yle uutiset. Viitattu 2.2.2013.
  18. Hirsjärvi, Irma: ”Patriootit” puukottavat selkään Keskisuomalainen. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  19. Vesterinen, Teemu: Olin Jyväskylän iskussa 1.2.2013. Teemuvesterinen.fi. Viitattu 1.2.2013.
  20. Tiedote 30.1.2013 Äärioikeisto Suomessa -kirjanesittelytilaisuuden tapahtumista 31.1.2013. jkldiy.net. Viitattu 5.2.2013.
  21. Aalto, Sirkku: Jyväskylän kirjastopuukotus: Molemmilla osapuolilla välineitä vahingoittamiseen Keskisuomalainen. 1.2.2013. Viitattu 1.2.2013.
  22. Kärki, Tuula: Järjestäjä muistuttaa poliisia: Tässä hyökättiin julkiseen tilaisuuteen ja hyökkäys onnistuttiin torjumaan Kansan uutiset. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  23. Heino, Jenna: Puukotusisku kirjastossa: Tilanteen vakavuus ei ollut heti selvillä Iltalehti. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  24. Kiviranta, Varpu: Jyväskyläläiset valmistelevat uutta äärioikeistoiltaa 1.2.2013. Yle Uutiset. Viitattu 1.2.2013.
  25. a b c d Jyväskylän kirjastoiskun tutkinta paljasti laittoman nimirekisterin Uusi käänne: Jyväskylän kirjaston yhteenoton tutkinta paljasti kielletyn naamarekisterin. 18.2.2013. Viitattu 18.2.2013.
  26. Puukotus Jyväskylän kaupunginkirjastossa, 5. tiedote 1.2.2013. Keski-Suomen poliisilaitos. Viitattu 1.2.2013.
  27. Hienola, Eriikka: Silminnäkijä puukotuksesta kirjastolla: ”Oven takaa kuului lasinsirpaleiden ääniä” Keskisuomalainen. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  28. Blencowe, Annette: Ylen toimittaja: Luentosalin oveen paiskattiin jotain särkyvää 30.1.2013. Yle uutiset. Viitattu 31.1.2013.
  29. Kerkelä, Lasse: Jyväskylän puukotuksesta vangittiin Suomen vastarintaliikkeen aktiivi Helsingin Sanomat. 4.2.2013. Viitattu 31.1.2013.
  30. Yksi Jyväskylän kirjastoriehujista jatkaa pakoaan Iltalehti. 4.2.2013. Viitattu 4.2.2013.
  31. Arvo Vuorela: Huonotuurinen etsintäkuulutettu paljastui kirjastopuukottajaksi yle.fi. 12.11.2014 Julkaisija = Yle Uutiset. Viitattu 14.11.2014.
  32. Lasse Kerkelä: Kirjastokahakasta epäilty pakoilee yhä Helsingin Sanomat. 28.1.2014. Viitattu 28.1.2014.
  33. Lasse Kerkelä: Jyväskylän kirjasto­puukotuksesta epäilty pakoillut poliisia jo lähes kaksi vuotta HS.fi. 23.10.2014. Viitattu 23.10.2014.
  34. Paananen, Heli: Poliisi epäilee tekoa poliittiseksi. Keskisuomalainen, 5.2.2013, s. 3.
  35. Rikoslaki: Poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen Finlex. Viitattu 12.11.2014.
  36. Heli Paananen: Kirjastopuukotus: "rotupetturit" listanneelle syyte Keskisuomalainen. 16.9.2014. Viitattu 21.9.2014.
  37. K-S:n poliisilla tutkittavana olevasta henkilörekisteririkoksesta 4.3.2013. Keski-Suomen poliisilaitos. Viitattu 4.3.2013.
  38. Jyväskylän kirjastoiskusta epäillyn lista: "Vasemmisto, oikeisto, juutalaiset, rotupetturit" Kaleva. 4.3.2013. Viitattu 16.3.2013.
  39. Ossi Mäntylahti: Postia poliisin väkivaltarikosten tutkintaryhmältä Ossi Mäntylahti -blogi. 27.2.2013. Viitattu 16.3.2013.
  40. Paananen, Heli: Kirjastopuukotusepäillyn lista: Tämä maahanmuuttotutkija leimattiin rotupetturiksi Keskisuomalainen. 11.3.2013. Viitattu 16.3.2013.
  41. Kinnunen, Jaakko: Puukotus Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013: Oikeudenkäynti alkaa vihdoin Keskisuomalainen. 13.1.2015. Viitattu 23.8.2015.
  42. Kerkelä, Lasse: Yli puolitoista vuotta poliisia pakoillut kirjastopuukottaja selvisi ehdollisella vankeustuomiolla HS.fi. 14.1.2015. Viitattu 23.8.2015.
  43. Silminnäkijät: Puukotettu käveli itse ambulanssiin Yle Uutiset. Viitattu 18.7.2017.
  44. Järjestysmiestä puukotettiin äärioikeistosta kertovan kirjan keskustelutilaisuudessa mtv.fi. Viitattu 18.7.2017.
  45. Poliisilta uusi tieto Jyväskylän puukotuksesta: Molemmilla osapuolilla välineitä vahingoittamiseen Ilta-Sanomat. 1.2.2013. Viitattu 18.7.2017.
  46. a b Hienola, Eriikka: Sananvapausjärjestö vaatii selvitystä kirjaston puukotuksesta Helsingin Sanomat. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  47. a b Katainen vaatii nollatoleranssia sananvapauteen kohdistuvia rikoksia kohtaan Helsingin Sanomat. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  48. a b Isoniemi, Jaakko: Niinistö patisti eduskuntaa toimiin: ”On oltava tahtoa” Iltalehti. 5.2.2013. Viitattu 5.2.2013.
  49. a b Hartio, Ilkka: Presidentti Niinistö tuomitsi Jyväskylän puukotuksen Keskisuomalainen. 5.2.2013. Viitattu 5.2.2013.
  50. Räsänen: Jyväskylän hyökkääjien taustat selvitetään Helsingin Sanomat. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  51. Sisäministeri Räsänen kirjastopuukotuksesta: ”Erittäin valitettavaa” Keskisuomalainen. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  52. Sisäministeri Räsänen tuomitsee väkivallan (tiedote) 31.1.2013. Sisäasiainministeriö. Viitattu 2.2.2013.
  53. Katainen: Suvaitsevaisuus, välittäminen ja avoimuus (blogikirjoitus) 31.1.2013. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 31.1.2013.
  54. Arhinmäki: Äärioikeiston väkivalta on otettava vakavasti Helsingin Sanomat. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  55. a b Pirilä-Porvali, Terhi: Kirjastopuukotus tuomittu laajasti 1.2.2013. Yle Keski-Suomi. Viitattu 1.2.2013.
  56. Doagu, Shahin: Kansanedustaja: Supolla vielä paljon tehtävää ääriryhmien seurannassa Keskisuomalainen. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  57. ”Äärioikeiston toimet tuomittava välittömästi” Kansan uutiset. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  58. Jyväskylän puukotus herätti keskustelua somessa Hämeen kaiku. 30.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  59. Jyväskylän tapahtumat huolestuttavat tietokirjailijoita Kansan uutiset. 1.2.2013. Viitattu 1.2.2013.
  60. Jyväskylän tapahtumat huolestuttavat tietokirjailijoita 1.2.2013. Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 1.2.2013.
  61. JYY: Poliittinen väkivalta torjuttava yhteistyöllä 1.2.2013. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 1.2.2013.
  62. Kaski, Heli: Kaupunginjohtaja: Jyväskylä on turvallinen ja suvaitsevainen 1.2.2013. Yle Keski-Suomi. Viitattu 1.2.2013.
  63. Jyväskylän tapahtumista 31.1.2013 klo 23:33. Homma ry. Viitattu 1.2.2013.
  64. Savolainen, Petteri: Tutkija: Rasismi ääriryhmiä vaarallisempaa MTV3. 31.1.2013. Viitattu 2.2.2013.
  65. Hanhivaara, Jussi: Tutkija: Jyväskylän puukotus ei tullut yllätyksenä 31.1.2013. Yle A-studio. Viitattu 2.2.2013.
  66. Javanainen, Paula: Suomalaiset ääriliikkeet: Ääriliikkeiden otteet kovenevat Iltalehti. 5.2.2013. Artikkeli Ulkopoliittisen instituutin sivuilla. Viitattu 19.2.2013.
  67. a b Pullo ja puukko eivät ole demokratian aseita (pääkirjoitus) Karjalainen. 1.2.2013. Viitattu 2.2.20133.
  68. Sadeoja, Tapani: Kommentti: Sananvapaus koetuksella Jyväskylässä Ilta-sanomat. 31.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  69. ”Patriooteilla” outoa isänmaanrakkautta (pääkirjoitus) Kaleva. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  70. Väkivaltaisuudet kirjailloissa tuovat vakavia viestejä ääriliikkeistä (pääkirjoitus) Ilkka. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  71. Hietalahti, Arto: Kehno yritys estää sanomisen vapaus (pääkirjoitus) Keskipohjanmaa. 1.2.2013. Viitattu 31.1.2013.
  72. Espo, Markku: Vihapuheet tekevät tilaa vihateoille (pääkirjoitus) Kymen sanomat. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  73. Valkama, Heikki: Poliisi antautuu (pääkirjoitus / kolumni) Apu. 5.2.2013. Viitattu 5.2.2013.
  74. Iskusta otettava opiksi (pääkirjoitus) Turun sanomat. 1.2.2013. Viitattu 2.2.2013.
  75. Demokraattisten voimien tehtävänä on asettaa rajat (pääkirjoitus) Uutispäivä Demari. 1.2.2013. Viitattu 1.2.2013.
  76. Kansanedustaja: Kohtuuttomia vaatimuksia poliisilta Kansan uutiset. 5.3.2013. Viitattu 16.3.2013.
  77. Poliisiylijohtaja: Yleisötapahtumien turvallisuus on järjestäjien vastuulla Helsingin Sanomat. 6.3.2013. Viitattu 16.3.2013.
  78. Oikeusoppineet kummeksuvat Kotkan turvavaatimuksia Turun sanomat. 4.3.2013. Viitattu 4.3.2013.
  79. Kantelu Äärioikeisto Suomessa -keskustelun lykkäämisestä Kansan uutiset. 20.3.2013. Viitattu 19.6.2014.
  80. Laillisuusvalvoja: Kotkan äärioikeistokeskustelulle ei liikaa turvaehtoja Turun Sanomat. 17.6.2014. Viitattu 19.6.2014.
  81. Terho Vuorinen: "Kun Suomessa menee kirjatilaisuuteen, pitää kulkea metallinpaljastimen läpi" Ilta-Sanomat. 23.3.2013. Viitattu 15.4.2013.
  82. Pihalle poistu Forum24. 14.5.2013. Viitattu 14.5.2013. Junes Lokan blogi jlokka.blogspot.fi. 14.5.2013. Viitattu 22.5.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutiset