Putoojat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Putoojat (engl. The Inbetweeners) on brittiläinen komediasarja, jota tehtiin vuosina 2008–2010. Sarjaa esitettiin brittiläisellä E4-kanavalla ja Suomessa TV2:lla. Enimmillään sarjaa katsoi Yhdistyneessä kuningaskunnassa 2,6 miljoonaa katsojaa, mikä oli E4-kanavan ennätys tuolloin.[1]

Putoojat kertoo neljästä esikaupunkilaisesta teinistä, jotka käyvät kuvitteellista Rudge Parkin koulua. Jaksoissa käsitellään koulukiusaamista, rikkonaista perhe-elämää, välinpitämättömiä opettajia ja enimmäkseen pieleen meneviä seksuaalisia kohtaamisia.

Sarjan henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Will McKenzie (Simon Bird) on sarjan päähenkilö. Hän on nelikon järkevin hahmo, mutta silti taipuvainen vääriin valintoihin, ja hänen sarkasminsa aiheuttaa toisinaan ongelmia suhteessa muihin ihmisiin. Tunne-elämältään Will on turhautunut romantiikan puutteen vuoksi.
  • Jay Cartwright (James Buckley) on epäkypsä poika, jolla on seksuaalisia päähänpinttymiä. Hän kertoo hurjia juttuja ”naisseikkailuistaan”, vaikka on todellisuudessa ryhmän kokemattomin henkilö.
  • Simon Cooper (Joe Thomas) saa usein neuroottisia raivokohtauksia, mutta on muutoin kiltti ja lojaali ystävä.
  • Neil Sutherland (Blake Harrison) on yksinkertainen tyyppi ja ainoa, joka uskoo Jayn seksijutut sellaisinaan. Hänellä on tyttöystäviä enemmän kuin muilla nelikon jäsenillä.

Sarjan luojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Inbetweeners Movie sai ensi-iltansa vuonna 2011 ja menestyi ennätyksellisen hyvin katsojien keskuudessa. Se keräsi avausviikonloppunaan historian suurimmat komediaelokuvan lipunmyyntitulot Isossa-Britanniassa.[2] Jatko-osa The Inbetweeners Movie 2 on tuotannossa vuonna 2014.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putoojat voitti yleisöpalkinnon vuoden 2010 Britannian Akatemian TV-palkintogaalassa, ja parhaan tilannekomedian palkinnon (British Comedy Award) samana vuonna. Sarja palkittiin merkittävänä brittiläisenä komediana (Outstanding Contribution to British Comedy) vuonna 2011.[3]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putoojien faneiksi ilmoittautuneita koomikkoja ovat muun muassa Jimmy Carr, Ricky Gervais ja Anthony Head, joka myös näyttelee The Inbetweeners-elokuvissa.[4]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]