Purkaus yössä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Purkaus yössä
Clash by Night
DVD-julkaisun kansi.
DVD-julkaisun kansi.
Ohjaaja Fritz Lang
Käsikirjoittaja Näytelmä:
Clifford Odets
Käsikirjoitus:
Alfred Hayes
Tuottaja Harriet Parsons
Norman Krasna
Jerry Wald
Pääosat Barbara Stanwyck
Paul Douglas
Robert Ryan
Marilyn Monroe
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Wald/Krasna Productions
RKO Pictures
Ensi-ilta 16. kesäkuuta 1952
Los Angeles, Kalifornia
18. kesäkuuta 1952
New York City, New York
7. marraskuuta 1952
Suomi
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Purkaus yössä (engl. Clash by Night) on vuonna 1952 valmistunut Fritz Langin ohjaama yhdysvaltalainen film noir -tyylinen draamaelokuva. Pääosia näyttelevät Barbara Stanwyck, Paul Douglas, Robert Ryan ja Marilyn Monroe. Sivurooleissa ovat muiden muassa Keith Andes ja J. Carrol Naish. Alfred Hayes laati käsikirjoituksen Clifford Odetsin samannimisen näytelmän pohjalta.

Purkaus yössä on mustavalkoinen ja pituudeltaan 105 minuuttia eli tunnin ja 45 minuutin verran. Purkaus yössä sai ensi-iltansa kotimaassaan ensimmäisen kerran Los Angelesissa 16. kesäkuuta vuonna 1952 ja toisen kerran New Yorkissa 18. kesäkuuta. Suomeen Purkaus yössä ilmestyi 7. marraskuuta. Wald/Krasna Productions ja RKO Pictures tuotti elokuvan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katkera ja kyyninen Mae Doyle (Barbara Stanwyck) palaa kotikaupunkiinsa Kalifornian Montereyyn kymmenen vuoden jälkeen New Yorkista. Hänen kalastajaveljensä Joe (Keith Andes) ei ole erityisen iloinen nähdessään hänet, mutta suostuu majoittamaan hänet perheen kotiin. Joen tyttöystävä Peggy (Marilyn Monroe) on enemmän ystävällisempi. Kun Joe kysyy Maelta rikkaasta miehestä, jota hän oli tapaillut, hän kertoi, että hän oli ollut naimisissa ennestään. Hän kuoli ja jättänyt Maelle rahaa, mutta hänen vaimonsa ja sukulaiset haastivat hänet oikeuteen ja he olivat voittaneet.

Mae alkaa tapailla Jerry D'Amatoa (Paul Douglas), hyväluontoista, tavallista kalastajamiestä, jolla on oma vene. Mae halveksii Jerryn ystävää, Earl Pfeifferiä (Robert Ryan), purevaa, tyytymätöntä elokuvaprojektoria. Maen poliitikkorakastaja oli saanut hänet tuntemaan enemmän itsevarmaksi; jyrkässä ristiriidassa, Earlilla on alhainen käsitys naisista yleisesti ja ei pyri salaamaan sitä. Hänen vaimonsa on vaudeville-esiintyjä, joka on usein kaukana kiertueilla.

Earl aistii samankaltaista levotonta sielua Maessa ja on viehättynyt häneen heti. Jerry on tietämätön jännityksestä heidän välillään ja pian hän kysyy Maelta mennä naimisiin kanssaan, huolimatta Maen varoituksista, että hän ei ole se oikea hänelle. Mae päättää hyväksyä, jopa kuitenkaan hän ei rakasta tai jopa ei kunnioita tulevaa aviomiestään, takauksessa ja toivossa, että hän voi muuttua.

Tyttövauvan saamisen jälkeen Jerryn kanssa, Mae pitkästyy ja tulee levottomaksi vuoden jälkeen. Earl, nyt eronnut, tekee liikkeen Maeen. Mae vastustaa ensimmäiseksi, mutta sitten hän antaa periksi ja heidän välilleen syntyy suhde. Jerryn setä Vince (J. Carrol Naish), joka kantaa kaunaa Maelle, kertoo hänen epäilyksistään veljenpojalleen. Kun Jerry kohtaa parin, Mae tunnustaa, että hän haluaa jättää Jerryn ollakseen Earlin kanssa.

Muutamien drinkkien jälkeen ja Vincen yllyttämänä, Jerry etsii Earlin käsiinsä ja yrittää kuristaa tämän kuoliaaksi, kunnes Mae tulee ja katkaisee tappelun. Jerry lopettaa ja kauhistuu tapahtunutta. Kun Mae menee kotiin viedäkseen lapsensa pois, hän löytää vauvansängyn tyhjänä. Earl yrittää taivutella Maen lähtemään hänen kanssaan joka tapauksessa, ilman lasta, mutta tämä ei sovi Maelle. Purevien syyttelyiden jälkeen Mae jättää Earlin. Mae alkaa katua ja vakuuttaa Jerrylle ottamaan hänet takaisin.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Barbara Stanwyck  … Mae Doyle D'Amato  
 Paul Douglas  … Jerry D'Amato  
 Robert Ryan  … Earl Pfeiffer  
 Marilyn Monroe  … Peggy  
 Keith Andes  … Joe Doyle  
 J. Carrol Naish  … Vince-setä  
 Silvio Minciotti  … Papa D'Amato  
 Deborah Stewart  … Baby Gloria  
 Diane Stewart  … Baby Gloria  

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvauksien aikana, nyt kuuluisat Monroen alastonkalenterikuvat nousivat esiin ja toimittajat parveilivat ympäriinsä ja vainosivat Monroeta, mikä aikaansai huomattavaa häiriötä elokuvatekijöille.

Tämä Odetsin työ oli alun perin esitetty neo-realistisena Broadway-näytelmänä vuonna 1941, pääosassa Tallulah Bankhead Stanwyckin roolissa. Fritz Lang muutti tapahtumapaikan Staten Islandilta kalastajakaupunkiin Kaliforniassa, mutta hän piti koskemattomana merenrannan ahdistavan tunnelman.

Draama on jaettu kahteen lähes yhtä suureen osaan ja kumpikin on melkein täydellinen draama omanaan. Näiden osien välissä on vuosi aikaa. Kumpikin jakso alkaa ei-fiktiivisellä, dokumentin näköisenä kalastusteollisuutena Montereyssa, Kaliforniassa. Sen jälkeen siirrytään itse tarinaan. Voidaan sanoa, että elokuva on kaksi elokuvaa: kumpikin noin tunnin kestävä ja kiinnittyy yhteen sarjana.

Elokuvan englanninkielinen nimi tulee Matthew Arnoldin runosta "Dover Beach" (1851). Erityisesti: It is a place "where ignorant armies clash by night."

Kriittinen vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan alku.

Variety arvosteli elokuvan kovana, mutta arvosti Barbara Stanwyckin suoritusta, kirjoitti, "Clifford Odetsin Purkaus yössä esitettiin Broadwaylla yli vuosikymmentä aikaisemmin, saapui valkokankaalle pikemminkin halun ja intohimon päämäärättömänä draamana. Purkaus yössä vangitsee paljon merenrannan harmaata kalastajakylää, elokuvan taustaa ja silloin tällöin kertomus tuo läpi tunkevaa voimakkuutta... Barbara Stanwyck näyttelee palaavaa Mae Doylea tavanomaisessa uhmassa ja synkkyydessä. Se on hänen yksi parhaimmista suorituksista. Robert Ryan näyttelee toista miestä kovan raakuuden kanssa kun taas Marilyn Monroe on pelkistetty sama kuin pikkurooliin."

Kriitikko Sam Adams kirjoitti Fritz Langin ohjaamisen tyylistä: "Rajoitus ei koskaan ollut Fritz Langin ongelma. Tosin hänen versionsa Clifford Odetsin Purkaus yöstä on pingottunut... Purkaus yössä on villi yhteiskunta, vahvat naiset osaa vain olla kylläisiä miesten väkivallan uhkauksesta. Lang muokkasi samaa reviiriä kaksi vuotta myöhemmin elokuvassa Ihmispeto (1954), samalla tavalla kovakourainen paljastamaan ihmisen petomaisen luonnon. Kenties Lang oli jumissa Purkauden tyylin merkillisessä, sanattomassa alussa, joka alkaa lokkien ja hylkeiden kuvauksesta ja hitaasti sekoittaa näyttelijät heidän luonnolliseen elinympäristöönsä."

Kriitikko Dennis Schwartz kirjoitti: "Suoritukset ovat teennäisiä, mutta täynnä tulisia tunteita. Suoritukset ovat taitavia tuomaan ulos henkilöhahmojen taustalla olevan monimutkaisuuden, kamppailessaan toivoen ettei kuole yksinäisyyteen tai kyynisyyteen. Langin pointti on se, että kuinka helppoa se ei ole näkemään vikoja itsessään, tai myöskään näkemään niitä muissa. Purkaus yössä erinomaisesti kertoo kuinka yksinäiset ihmiset murtautuvat ulos heidän varjoisasta olemassaolosta, kuin se pimeys oli vankila, missä henkiinjääminen millä hinnalla hyvänsä on pelin nimi."

Arvostelijakokouma Rotten Tomatoes ilmoitti, että 92% kriitikoista antoi elokuvalle positiivista palautetta, perustuu 11 arvosteluun, tehden elokuvan "tuoreeksi."

Lainauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jerry D'Amato: Get something for that head ache!
  • Mae Doyle D'Amato: Yeah, a new head.

  • Jerry D'Amato: Earl, he's one of the smartest men I know. He's in the movie business.
  • Mae Doyle D'Amato: An actor?
  • Jerry D'Amato: No, but I bet Earl could be if he wanted to. He works at the Bijou theatre, in the projection booth.
  • Mae Doyle D'Amato: That's your idea of being in the movie business?
  • Jerry D'Amato: Running movies, what other business would you call it?

  • Mae Doyle D'Amato: Home is where you come when you run out of places.

  • Mae Doyle D'Amato: I'm tired of looking after men, I want to be looked after...
  • Peggy: Is that what you want from a man?
  • Mae Doyle D'Amato: Confidence! I want a man to give me confidence, somebody to fight off the blizzards and the floods, somebody to beat off the world when it tries to swallow you up. Huh, me and my ideas.

  • Earl Pfeiffer: Love is rotten when it happens like this - the hard way. But we want each other, this is the fire we have to walk through, because this is forever, Mae.
  • Mae Doyle D'Amato: Forever?
  • Earl Pfeiffer: Or until he sticks a knife in me, or you walk out.
  • Mae Doyle D'Amato: How could I walk out?
  • Earl Pfeiffer: And do the next thing, get away from here. If you have a dream, live it. If you have a hope, chase it.

  • Earl Pfeiffer: [Maelle] Jerry's the salt of the earth - but he's not the right seasoning for you.

  • Earl Pfeiffer: Mae - what do you *really* think of me?
  • Mae Doyle D'Amato: [viileästi] You impress me as a man who needs a new suit of clothes or a new love affair - but he doesn't know which.
  • Earl Pfeiffer: [purevasti] You can't make me any smaller. I happen to be pre-shrunk.

  • Joe Doyle: Why didn't you come home before?
  • Mae Doyle D'Amato: Why didn't I go to China? Some things you do, some things you don't.

  • Mae Doyle D'Amato: You don't like women, do you?
  • Earl Pfeiffer: Take any six of 'em - my wife included. Throw 'em up in the air. The one who sticks to the ceiling, I like.

  • Earl Pfeiffer: [Peggy juuri julisti hänen kihlauksestaan Joeen] Congratulations. I'm glad you put the guy out of his misery.
  • Peggy: Since when did you start recommending marriage?
  • Earl Pfeiffer: [Ivallisesti] Since I got my divorce.

  • Vince-setä: Nobody wants kids around... they clutter up the house.

  • Jerry D'Amato: That Mae is some dancer. Me, I'm like a hippo on two feet.
  • Mae Doyle D'Amato: Yeah, MY two feet.

  • Jerry D'Amato: I'm real glad you came back home Mae.
  • Mae Doyle D'Amato: Why?
  • Jerry D'Amato: I like you - you know that.
  • Mae Doyle D'Amato: You don't know anything about me. What kind of an animal am I? Do I have fangs? Do I purr? What jungle am I from? You don't know a thing about me.

Uusi sovitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi tuotanto Odetsin näytelmästä oli John Frankenheimerin ohjaama Playhouse 90:lle 13. kesäkuuta vuonna 1957, pääosassa Kim Stanley.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]