Peräkeula

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Puppis)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peräkeula
Latinankielinen
nimi
Puppis
Lyhenne Pup
Genetiivi Puppis
Symbologia Peräkeula
Rektaskensio 7h
Deklinaatio -30°
Ala taivaasta 673 neliöastetta
Tähtien määrä
(magnitudi < 3)
1
Kirkkain tähti Naos (2,25 mag.)
Meteoriparvet
Naapuri-
tähdistöt

Näkyy leveysasteiden +40° ja −90° välillä
Näkyy Suomessa parhaiten tammikuussa

Peräkeula (latinaksi Puppis, genetiivi Puppis) on Siriuksen itäpuolella oleva etelätaivaan tähdistö, josta pieni pohjoisosa näkyy Suomessa. Linnunrata kulkee tähdistön läpi. Peräkeula on suurin kolmesta tähdistöstä, joihin alun perin Argo-laivana tunnettu suuri tähdistö jaettiin. Bayerin tähdille antamat designaatiot pysyivät kuitenkin samoina, mistä johtuen Peräkeulan kirkkain tähti on zeeta (ζ Puppis).

Messierin kohteista Peräkeulassa sijaitsevat avoimet tähtijoukot M46, M47 ja M93.

Naos (ζ Puppis), joka on Linnunradan suurimpia ja kuumimpia sinisiä jättiläistähtiä, on noin 2000 valovuoden päässä. Sen absoluuttinen magnitudi on peräti −7,3.

Tunnettu, melko kirkas on myös Ksii Puppis eli Azmidiske.

PS Puppis on puolestaan kefeidi, jonka lähistöltä ruotsalainen astronomi Bengt Westerlund löysi vuonna 1961 muuttuvan heijastussumun, jonka jakso on 41 vuorokautta kuten tähdenkin vaihtelu[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mattila, Kalevi: ”Muutuvat heijastussumut”, Auringosta äärettömyyteen, s. 77,81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1979. ISBN 951-9269-09-6.


Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.