Punapää-Iikka

Punapää-Iikka
Kirjailija	Väinö Riikkilä
Kieli	suomi
Genre	nuortenkirjallisuus
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	1960
Ulkoasu	kovakantinen
Sivumäärä	138
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Punapää-Iikka on Väinö Riikkilän vuonna 1960 julkaisema teos, joka kertoo Iikasta ja Vilistä, jotka olivat muutama vuosi aiemmassa Pertsa ja Kilu -kirjassa "kaaneja". Iikka ja Vili ovat nuoria veneilijöitä, jotka ovat vaikeuksissa juopon miehen ja tyhjän saaren kanssa.

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Alussa pojat painivat, kunnes Iikalta tulee verta nenästä ja Vilin paidan hiha menee rikki. Tuomari Väinö, Iikan pikkuveli, on hänkin saada selkäänsä. Vili menee korjaamaan paidan hihan karhunlangalla. Iikka murjottaa metsässä ja istuu vahingossa muurahaispesään, josta ei voi edes paeta, koska lähellä uimarannalla on tyttöjä tulossa vedestä. Heidän poistuttuaan hän riisuu vaatteet ja ampaisee uimaan - tosin uimahousut jalassa. Katuva Vili meni kaverinsa luo ja joutui sattumalta itse piiloutumaan tytöiltä samaan muurahaispesään. Tietyssä iässä näin taitaa olla poikien kohdalla vielä 2000-luvun alussa. Kohta Vilikin oli uimassa. Siellä kaverusten välit olivat taas kunnossa.

Poikien pohtiessa mahdollisuutta ostaa polkupyörä Iikka löytää veden rajasta ruumiin. Hän pinkaisee pakoon, mutta Vili oli niin peloissaan, ettei pystynyt liikkumaan. Siksi hän tunnistaakin ruumiin eläväksi, sammuneeksi "Heittiö" Heittämöksi. Heittämö elää sosiaalituella eli kunnanavustuksella ja juo rahansa. Pojat eivät saa häntä saa virkoamaan eivätkä jaksa siirtääkään. Mies pitää kuitenkin herättää, ettei yön korkeampi vesi hukuta häntä. Keltiäiset ovat ratkaisu - pojat tuovat paperipussillisen keltiäisiä hänen päälleen ja ne herättävät hänet. Pahaksi onneksi mies näkee pelastajansa ja uhkaa kostolla. Pojat kertovat Iikan isälle, mitä oli tapahtunut. Heittämön tullessa syyttämään poikia todistajanaan tyttärensä, joka näki poikien toimet rannassa, Iikan isä uhkaa miestä itseään omakätisellä selkäsaunalla. Hän tarjoaa Heittämön nälkäiselle tytölle ruokaakin.

Pojat pohtivat lehden äärellä, paljonko polkupyörä maksaa - 12000 markkaa (nykyrahassa luokkaa 120 euroa). Eräs keino tuntuisi olevan romun keruu ja myynti Karhulan tehtaalle. He keräsivät kuorma-autolavallisen metalliromua kaatopaikalta, he hankkivat jopa ilmaisen autokuljetuksen seuraavaksi aamuksi, mutta tehdas oli haluton ostamaan ihan tällaista romua ja noin pienenä määränä. Vili löysi toimeliaisuudeltaan tehtaalta sen verran ison päällikön, että sai kaupan tehtyä. Romun lajittelu oli vielä kova homma ennen ansion saamista. Sen aikana selvisi pojille, miten kova hinta työmaaruokalan ruualla oli! Hanke toi kaikkiaan 4000 markkaa. Niillä ostettiin hellehatut, linkkuveitset ja jäätelöä. Romunkeruuta päätettiin välttää.

Pojat olivat päättäneet lähteä tekemään muinaiskaivauksia Kukorin linnoitukseen. Sinne he eivät päässeet omin nokkinensa vaan Iikan isä järjesti heille kyydin ja haun vuoromoottorilla. Neljän päivän saariloma alkoi. Jos hätä tulisi, lipulla voisi kutsua paikalle vuoroveneen tai muunkin aluksen.

Linnoitus oli jylhä. Ensin pojat etsivät leiripaikan. Veden säännöstely alkoi heti, koska pojat olivat lukemiensa seikkailukirjojen sankarien niin tekevän! Ensimmäisenä yönä ohimenevän laivan sumusireeni pelotti heidät hereille.

Iikan hiusten väri oli punainen ja saarella hän saikin rauhassa olla sankarillinen Punapää-Iikka, kun tukka muualla oli pilkan kohde. Ruoan he muistivat panna maakuoppaan (jollaista suosittaa mm. Karilaan teokset). Pojat alkoivat etsiä aarretta. Tykkejä ja kuulia etsittiin ensin. Yksi keisarillisen Venäjän armeijan asepuvun nappi löytyi. Muutamia tykinkuuliakin löytyi ja vihdoin tykki ja sen alta pääkallo, joka sai pojat miltei pistämään hätälipun salkoon. Kasvojen menetys vertaistensa parissa olisi ollut liian kova menetys. Illalla vielä oli sellainen pelko, että "Se" eli "Hän" kummittelisi, koska hautarauhaa oli rikottu.

Kotona Väinö oli vihainen, kun ei ollut päässyt saarelle. Hän rikkoi etsivätoimiston. Sitten ajatus alkoi mennä isojen poikien unelmaan polkupyörästä. Hän keksi ohimenevän kalakauppiaan kärryistä, että hän voi kerätä rikkinäisiä polkupyöriä seudulta ja koota niistä ehjän! Hän onnistui romunkeruussa. Hän alkoi puhdistaa ja maalata kolmea pyörää. Maalaus meni aluksi täysin pieleen ja vaatteet likaantuivat. Tarinalle on vertaus Riikkilän "Ankkurivahti"-tarinoissa, joissa Riikkilä kertoo veneensä maalaamisesta ja talonsa kittaamisesta. Äiti haukkui illalla Väinön, joka mokatessaan luokiteltiin kategoriaan "iso mies".

Kukorissa pojat pohtivat vielä haudan avaamisen mahdollisia vaikutuksia. Illalla kuuluikin kauhea möykkä. Sen aikaansai Heittämö ja toinen humalainen mies. Ne tulivat poikain majapaikalle ja Iikka jäi kiinni ja sai selkäänsä. Vili uhkasi hakulla ja niin pelastui pieksemiseltä. Toinen rauhallisempi mies vie lopulta Heittämön sivummalle, nukkumaan. Aamulla ukot lähtevät nostamaan pitkänsiimaansa. Pojat saivat heiltä yhden kuhan sovituksena.

Toisaalla Väinö liotteli ketjuja ensin saunassa ja sitten ulkona. Naapurin Repa Vänni tuli neuvomaan isoveljensä pyöränkorjausoppien mukaan. Ketjut piti kuulemma kuumentaa ja upottaa koneöljyyn. Näin tehtiinkin, mutta öljy lemahti liekkeihin. Repo panikoi ja kutsui palokunnan paikalle, mutta Väinö oli sammuttanut tulen. Ja pian seinän nokikin oli pesty pois. Ei tarvinnut selittää vanhemmille eikä saada rangaistuksia.

Saarella aarteenkaivu alkoi tuntua tylsältä. Ukkojen pitkänsiiman lasku oli taas menossa. Myrsky näytti olevan tulossa. Myöhemmin illalla Heittämö putoaakin pitkää siimaa nostavasta veneestä. Toinen mies katoaa maihin tultuaan muualle potien kovaa syntitaakkaa, koska luuli miehen kuolleen. Heittämö ui poikien saarelle ja huusi apua ja sai sitä. Hän puolestaan uskoi "parhaan kaverinsa" hukkuneen. Sitä aikaansaiko miesten syyllisyydentunto alkoholin juomisen lopettamisen, ei kirja kerro. Pojilla on kova yö myrskyn kourissa olevassa saaressa. Heittämö pääsi liputtamalla aamulla vuoroveneelle maihin, pojat jäivät vielä yhdeksi päiväksi.

Väinö oli sillä aikaa korjannut jo kolme pyörää. Hän todisti myös Heittämön ystävän paluun veneellä rantaan. Pyörä vaati kuitenkin lisää öljyä ja säätöä toimiakseen hyvin. Repan avulla se onnistui.

Pojat jäivät saapumatta samana iltana, kun Heittämön ja tämän kaverin hukkumisen huhu alkoi kulkea. Vuoromoottori oli ajanut kiville ja sen sijalle tullut toinen venemies ei tiennyt, että pojat olisi pitänyt hakea saarelta. Pojat alkoivat kalastaa ruokaansa, mutta saivat koukkunsa ruumiin. He kutsuivat ohi ajaneen merivartioveneen avuksi. Se nosti ruumiin, joka olikin salakuljetuskätkö - täynnä tupakkaa ja kahvia muovipusseissa. Pojat saivat merivartiolta hernekeittoa ja lettuja. Pojat eivät lähteneen veneen kanssa pois vaan odottivat vuorevenettä. Se ei tullut.

Väinö ja Repa päättivät lähteä pelastamaan Iikkaan ja Viliä. Pienemmät pojat olivat kovilla merellä soutaessaan. Kun he tulivat saarelle, se olikin tyhjä. Kotiin palatessa heidän veneessä tuhoutui miinanraivaajan ajaessa kovaa ohi. Sen päällikkö luutnantti päätti välttää lokikirjamerkintöjä - hän pelasti pojat merestä ja antoi heille vanhan purjeveneensä. He alkoivat purjehduksen kotia kohti.

Suulisniemessä etsittiin neljää kadonnutta poikaa. Isät lähtivät moottoriveneellä etsimään ilman tulosta.

Purjevene pysähtyi tymään vähän myöhemmin, mutta jonkin ajan kuluttua sai Väinö kutsuttua ohimenevän veneen hinaamaan sen.

Väinö ja Repa saapuivat kotiin muiden ollessa merellä. Iikka ja Vili pohtivat jo lautan tekoa, kun museoihmiset tulivat saareen ja vievät nämä pois mukanaan, mutta Kaunissaaren kautta ja lopulta Hovinsaareen, josta pojat kävelivät kotiin 20 kilometrin matkan. Iikka päätti olevansa pelkkä Iikka tästedes. Kotona Väinölle oli pojillekin omat pyörät odottamassa. Pojat pohtivat jopa polkupyörävuokraamoa.