Puhtaana käteen
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Jonathan Demme |
| Käsikirjoittaja | Bo Goldman |
| Tuottaja | Art Linson, Don Phillips |
| Säveltäjä | Bruce Langhorne |
| Kuvaaja | Tak Fujimoto |
| Leikkaaja | Craig McKay |
| Pääosat | Jason Robards, Paul Le Mat, Mary Steenburgen |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 95 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Puhtaana käteen (engl. Melvin and Howard) on yhdysvaltalainen draamakomedia, jonka käsikirjoitti Bo Goldman ja ohjasi Jonathan Demme. Elokuva valmistui vuonna 1980, ja se perustuu utahilaisen huoltoasemanomistajan Melvin Dummarin vaateisiin saada yksi kuudestoistaosa Howard Hughesin perinnöstä eli noin 156 miljoonaa dollaria. Dummar väitti, että Hughes lupasi hänelle osan omaisuudestaan, kun hän oli auttanut Hughesia eräänä joulukuisena iltana vuonna 1968. Oikeudenkäynneissä havaittiin kuitenkin, että Dummarin väitteet olivat perusteettomia.
Elokuva ei kuitenkaan keskity suoranaisesti Hughesiin ja Dummarin väitteisiin. Aivan elokuvan alussa on kohtaus, jossa Hughes ja Dummar tapaavat, ja lopussa käydään lyhyesti läpi oikeusjuttu. Elokuva on enemmän Dummarin henkilökuva.
Elokuvan keskeisimmissä rooleissa ovat Howard Hughesina Jason Robards, Melvin Dummarina Paul Le Mat ja tämän ensimmäisen vaimona Mary Steenburgen. Sivurooleissa nähdään mm. Charles Napier, Dabney Coleman ja Gloria Grahame.
Puhtaana käteen voitti kaksi Oscar-palkintoa. Mary Steenburgen palkittiin parhaasta naissivuosasta ja Bo Goldman parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Lisäksi Jason Robards oli ehdolla parhaasta miessivuosasta. Steenburgen voitti myös naisivuosapalkinnon Golden Globe -gaalassa, jossa elokuvalla oli lisäksi kolme muutakin ehdokkuutta (paras musikaali- tai komediaelokuva, paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa ja paras miessivuosa).[3]