Puheterapia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puheterapiassa oleva poika.

Puheterapia on terapiamuoto jonka tarkoituksena on parantaa asiakkaan (lapsen tai aikuisen) toiminta- ja kommunikaatiokykyä kotona, päivähoidossa, koulussa ja työelämässä [1]. Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, joka sisältää tutkimukset, kuntoutuksen suunnittelun ja järjestämisen, yksilö- ja /tai ryhmäterapian, vanhempien, omaisten ja lähiympäristön ohjauksen ja konsultoinnin, puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen suunnittelun ja ohjauksen, sekä kommunikaation apuvälinepalvelut ja niihin liittyvän ohjauksen. Työkentän laajuuden vuoksi monet puheterapeutit ovat keskittyneet tiettyihin häiriöryhmiin. Puheterapeutteja työskentelee kunnissa, valtiolla, yksityissektorilla sekä yksityisinä ammatinharjoittajina.

Puheterapeutin työn kohteena voivat olla vaikeudet puheessa, kielessä, kommunikaatiossa, äänessä, lukemisessa ja kirjoittamisessa, syömisessä ja nielemisessä sekä suun motorisessa toiminnassa. Puheterapeutit kuntouttavat ihmisiä, joilla on diagnosoitu esimerkiksi afasia, dysfagia (nielemishäiriö), kielellinen erityisvaikeus (ent. dysfasia), lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeuksia (lukivaikeus), viivästynyt kielellinen kehitys, änkytystä, äänihäiriöitä tai äännevirheitä. Puheterapiaa käytetään myös hoidettaessa ihmisiä joilla on esimerkiksi kuulovamma, CP-vamma, kehitysvamma, suuhalkio, dysartria, tai autismi.

Puheterapeutit opiskelevat yliopistossa ja valmistuvat filosofian maistereiksi pääaineenaan logopedia. Laillistettuna puheterapeuttina voi työskennellä vasta Valviran (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston) hyväksynnän jälkeen. Terapiamuodot vaihtelevat potilaan iän, puheen- ja kielenkehityksen tilan, viivästymien ja poikkeavuuksien mukaan. Keskeisenä lähtökohtana on hyvä vuorovaikutussuhde asiakkaan ja puheterapeutin välillä. Terapian alkaessa tehdään yksilöllinen terapiasuunnitelma. Terapiasuunnitelma perustuu aina puheterapeuttiseen tutkimukseen tai arvioon, jonka on tehnyt joko lähettävä tai kuntouttava puheterapeutti tai molemmat yhdessä. Toimintatavoista ja ajallisista tavoitteista sovitaan yhdessä asiakkaan tai hänen omaistensa kanssa.

Kielellisen erityisvaikeuden varhaisvaiheen kuntoutuksessa on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi vanhempien systemaattisella ohjaamisella, riippumatta lasten kielellisten vaikeuksien taustasta tai laaja-alaisuudesta[2].

Terapiassa pyritään muun muassa saamaan kuullun, nähdyn ja liiketunnon hahmotus ja jäsennys kohdilleen, parantamaan muistia ja puhe-elinten toimintaa, vahvistamaan vuorovaikutustaitoja, keskittymiskykyä, kuulohavaintojen vastaanottoa ja puhemotoriikan oppimista sekä laajentamaan sanavarastoa.

Mikäli henkilö ei kykene kunnolla kommunikoimaan puheen avulla, avuksi tulevat puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät ja apuvälineet, esimerkiksi (tuki)viittomat sekä kuvakommunikaatio[3]. Nykyisin turvaudutaan myös paljon teknisiin apuvälineisiin, kuten tietokoneisiin. Puhetta korvaavassa kommunikoinnissa kumppanilla on tärkeä rooli, jotta viestintä onnistuu.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sitefactory: Puheterapeuttiliitto - Puheterapia www.puheterapeuttiliitto.fi. Viitattu 24.4.2018.
  2. Megan Y. Roberts, Ann P. Kaiser: The effectiveness of parent-implemented language interventions: a meta-analysis. American Journal of Speech-Language Pathology, August 2011, nro 3, s. 180–199. PubMed:21478280. doi:10.1044/1058-0360(2011/10-0055). ISSN 1558-9110. Artikkelin verkkoversio.
  3. Puhetta korvaava kommunikointi eli AAC Papunet. Arkistoitu 19.5.2018. Viitattu 24.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]