Puhelinkeskus
Puhelinkeskus on järjestelmä, joka muodostaa kytkentöjä puhelinlinjojen välille. Kytkentää soittajan (tilaajan) ja vastaanottajan välillä kutsutaan piiriksi, ja puhelinverkkoa piirikytkentäiseksi. Puhelun ajaksi muodostuva kytkentä muodostaa kiinteän reitin, joka ei muutu puhelun aikana ja jota ei voida käyttää muihin puheluihin. Puhelun päätyttyä yhteys purkautuu, ja reitin osat vapautuvat käytettäväksi toiselle puhelulle.
Puhelinvaihde (PBX, private branch exchange) on pienimuotoinen puhelinkeskuksen kaltainen laite, joka on asiakkaan tiloissa ja kytkee puheluita joko vaihteen sisällä (talon sisäiset puhelut) tai saapuvia puheluita alanumeroihin tai lähteviä puheluita jollekin ulkolinjoista.
Käytännössä nykyaikainen puhelinverkko ei ole enää täysin piirikytkentäinen, vaan runkoverkossa hyödynnetään lähiverkoista ja internetistä tuttua pakettivälitteistä verkkoa. Myös nykyaikaiset matkapuhelinverkot mahdollistavat pakettikytkentäisen liikenteen. Pakettivälitteisessä verkossa tilaajan ja vastaanottajan välille ei muodostu piiriä, vaan paketit voivat kulkea monia eri reittejä. Samalla reitillä voi myös kulkea samaan aikaan usean eri yhteyden paketteja.
Puhelinkeskusten tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset puhelinkeskukset olivat käsivälitteisiä, ja keskuksenhoitaja muodosti yhteyden kytkemällä liittimellä varustetun johdon keskuksen taulussa olevaan pistokkeeseen. Keskuksenhoitajia, jotka useimmiten olivat naispuolisia, kutsuttiin Suomessa muun muassa nimellä ”sentraalisantra”.[1]
Vuonna 1891 Almon Strowger patentoi mekaanisen kytkimen, josta alkoi puhelinkeskusten automatisointi.[2] Strowgerin yritys asensi ensimmäisen 75 liittymän automaattisen vaihteen vuonna 1892 Laportessa Indianassa.[3] Tunnetuimmassa kytkinmallissa oli pyörivä varsi, joka liikkui kymmenen askelta. Kun puhelimella soitettiin, jokainen valintalevyltä tuleva pulssi liikutti vartta yhden askeleen. Joissakin keskuksissa käytettiin myös suoraviivaisesti liikkuvia valitsimia. Näiden yhdistelmänä muodostui nousukiertovalitsin, joka on osaltaan vaikuttanut numerointeihin: joissain maissa on edelleen tapana esittää puhelinnumerot kahden numeron ryhmissä. DTMF-äänitaajuusvalinta ja digitalisoituminen syrjäyttivät mekaaniset puhelinkeskukset.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kenttäpuhelinkeskus
- Matkapuhelin
- Piirikytkentä
- DTMF
- Kaukopuhelu
- Pakettikytkentä
- Kytkin (tietoliikenne)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Priima / Mikko Määttälä: Muistatko, kun sentraalisantra välitti puheluja? 18.09.2008. Yleisradio. Viitattu 8.3.2013.
- ↑ Heikki K. Lähde: Pulanhallinnasta koneorjuuteen – maalaiskylän elämää ennen vanhaan, s. 147. Helsinki: Books on Demand GmbH, 2012. ISBN 978-952-286-418-5.
- ↑ *Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History), s. 101. Suom. Veli-Pekka Ketola. Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Paul Timmins' database of North American Exchange and Operator information
- Clive Feather's guide to the BT network
- Telephone Exchange Name Project (Arkistoitu – Internet Archive)
- Roger W. Haworth's guide to London (UK) Director Exchange Names (Arkistoitu – Internet Archive)
- National Park Service's page about the first telephone exchange (Arkistoitu – Internet Archive)
- Munkkiniemen automaatti - ainoa laatuaan Pohjoismaissa, Suomen Kuvalehti, 11.12.1926, nro 50, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot