Puhallussoitin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barokkitrumpetteja 1600-luvulta

Puhallussoitin eli puhallin tai puhallinsoitin on soitin, jossa puhaltamalla saadaan rajallinen ilmatila, tavallisesti ilmapatsas, värähtelemään ja värähtely etenee ympäröivään ilmatilaan. Ilma voidaan lähettää soittajan keuhkoista, mekaanisin välinein tai näiden yhdistelmällä. Puhallussoittimet on perinteisesti jaoteltu rakennusmateriaalin perusteella puupuhaltimiin ja vaskipuhaltimiin, mutta rakennusmateriaalista ei voi aina päätellä, kumpaan ryhmään soitin kuuluu.[1]

Puupuhaltimet voidaan jakaa äänen syntytavan mukaan huilusoittimiin ja ruokolehtisoittimiin. Huilusoittimissa puhallusilma alkaa värähdellä sen kohdatessa terävän kielekkeen tai soittimen reunan. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi nokkahuilu ja poikkihuilu. Ruokolehtisoittimissa puhallusilma värisyttää ruokolehteä, joka on kiinnitetty soittimen suukappaleeseen. Ruokolehtiä voi olla yksi (esimerkiksi klarinetti, saksofoni) tai kaksi (oboe, fagotti).

Vaskipuhaltimien ääni syntyy jo soittajan huulissa, jotka on painettu puhaltimen kuppimaista suukappaletta vasten.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puhallussoitin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso musiikkitietosanakirja. Otava, 1976. ISBN 951-1-02380-2.