Prometheus-leiri

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Prometheus-leirit ovat elämänkatsomuksiin sitoutumattomia aikuistumisleirejä. Leiristä käytetään myös nimeä ”protuleiri”. Prometheus-leireille osallistutaan yleensä kahdeksannen tai yhdeksännen luokan jälkeen, 14–16-vuotiaana. Lisäksi varsinaisen leiri-iän ohittaneille nuorille järjestetään ns. seniorileirejä. Leirit järjestää Prometheus-leirin tuki ry eli Protu.

Prometheus-leirejä on järjestetty vuodesta 1989 lähtien, ja leirin on käynyt vuosien 1989–2008 aikana yhteensä noin 9 740 nuorta. Leirien ja leiriläisten määrä on kasvanut lähes joka vuosi. Kesällä 2008 leirejä järjestettiin 67 kappaletta eri puolilla Suomea, ja niille osallistui 961 leiriläistä.[1] [2]

Ensimmäinen Prometheus-leiri pidettiin vuonna 1989, kun yläasteen elämänkatsomustiedon oppilaat kehittivät ajatuksen kristittyjen rippikoulua vastaavasta aikuistumismenosta. Ensimmäisen leirin järjesti Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry, ja Prometheus-leirin tuki ry perustettiin seuraavana vuonna. Kesällä 2006 Prometheus-leirille osallistuneista nuorista yli 60 % opiskeli koulussa elämänkatsomustietoa.[3] Leirin käymisen on havaittu parantavan merkittävästi elämänkatsomustiedon oppimistuloksia.[4]

Yleensä Prometheus-leirille osallistuu noin 7–15 leiriläistä. Tavalliset Prometheus-leirit maksavat 185 euroa, erikoisleirit 275 euroa.[5] Kuntien sosiaali- tai nuorisotoimelta on mahdollista saada tukea leirimaksun maksamiseen.

Vuonna 2009 Prometheus-leiritoiminta laajeni Ruotsiin, kun siellä perustettiin Protun sisarjärjestö Protus Sverige.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Leirin tavoitteet

Nimensä Prometheus-leiri on saanut kreikkalaisen jumaltaruston Prometheus-titaanilta, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Leirin tavoitteena on rohkaista nuoria pohtimaan asioita, hahmottamaan ja kehittämään omaa elämänkatsomustaan, kunnioittamaan itseään ja muita sekä ottamaan vastuun itsestään ja maailmasta.[6] Tavoitteiden taustalla vaikuttaa humanistinen aate, mutta Prometheus-leirille ja Protun toimintaan osallistuminen ei edellytä sitoutumista mihinkään aatteelliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen. Toiminnassa pyritään siihen, että niin kristitty kuin ateistikin viihtyisivät samalla leirillä. [7]

Kesän 2006 Prometheus-leiriläisille tehdyn kyselyn mukaan noin joka viides eli 20 % leiriläisistä oli käynyt jonkun muunkin aikuistumisleirin, suurimmalla osalla evankelis-luterilaisen kirkon rippileirin, ja suunnilleen sama prosenttimäärä kuului johonkin kirkkoon. Leirejä on käyty samana tai peräkkäisinä kesinä.[3]

[muokkaa] Leiritiimi

Prometheus-leirin ohjaa leiritiimi, joka koostuu kahdesta aikuisesta ohjaajasta sekä viidestä apuohjaajasta. Apuohjaajat, "apparit", ovat 15–19-vuotiaita edellisten kesien leiriläisiä. Ohjaajaksi voi hakeutua kuka tahansa kyseisenä vuonna vähintään 20 vuotta täyttävä henkilö. Prometheus-leirillä aikuiset ja nuoret, ohjaajat ja apuohjaajat, osallistuvat täysipainoisina ohjaajatiimin jäseninä koko leirin, myös yhteiskunnallisten ja maailmankatsomuksellisten teemojen käsittelyn, valmisteluun, suunnitteluun ja toteutukseen. Aikuisilla ohjaajilla on juridinen vastuu leiristä.[8] Ainoastaan oikeudellinen vastuu leiristä kuuluu automaattisesti ohjaajille. Leiritiimit koulutetaan leiriä edeltävänä keväänä. Lisäksi leirillä on kokki, joka valmistaa leirin ruuat. Kokille maksetaan työstään korvaus, mutta tiimiläiset toteuttavat leirin vapaaehtoistyönä.

[muokkaa] Leirin ohjelma

Prometheus-koru

Prometheus-leiri kestää kahdeksan päivää, useimmiten sunnuntaista sunnuntaihin. Leirin järjestävällä tiimillä on paljon päätösvaltaa leirillä käsiteltävien kysymysten ja käsittelytapojen suhteen. Yhteisiä leireillä käsiteltäviä teemoja ovat:

  • Erilaisuus ja syrjintä
  • Päihteet ja riippuvuus
  • Ympäristö
  • Yhteiskunta ja vaikuttaminen
  • Ihmissuhteet ja seksuaalisuus
  • Tulevaisuus
  • Maailmankuvat ja -katsomukset

Leiriläisiä kannustetaan tuomaan esille omia käsityksiään, keskustelemaan niistä ja hyväksymään muiden erilaisetkin mielipiteet.[9] Oppitunteja ei Prometheus-leirillä ole, vaan aiheita käsitellään pääasiassa keskustelemalla ryhmissä. Muita leirillä käytettäviä käsittelytapoja ovat väittelyt, leikit, näytelmät, ryhmätyöt ja muut toiminnalliset keinot.

Prometheus-leireillä saattaa käydä kutsuttuja vieraita. Seta lähettää useimmille Prometheus-leireille yhden tai useamman kouluttajan, jotka osallistuvat yhtenä päivänä leirin ohjelmaan parin tunnin ajan kertomalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja vastailemalla leiriläisten kysymyksiin. Tiimit voivat myös kutsua halutessaan leirille muita vierailijoita, kuten erilaisten maailmankatsomusten edustajia.

Prometheus-leirin lopuksi järjestetään Prometheus-juhla, johon leiriläisten perheenjäsenet voivat osallistua. Juhla toimii rippikoulun konfirmaation tavoin aikuistumisriittinä. Juhlassa leiriläiset saavat päähänsä tuoreista oksista tai kukista tehdyn seppeleen ja kaulaansa hopeisen Prometheus-korun, jonka taakse on kaiverrettu leiriläisen nimi, leiripaikka ja leirin päättymispäivä. Myös Prometheus-leirillä ensimmäistä kertaa ohjaajana toimiva aikuinen saa Prometheus-korun. Juhlassa on tapana laulaa yhdessä ensimmäinen ja kolmas säkeistö laulusta Arvon mekin ansaitsemme.

[muokkaa] Erikoisleirit

Prometheus-leirin tuki järjestää myös ns. erikoisleirejä, joiden ohjelmapainotukset tai sijainti poikkeavat tavallisista Prometheus-leireistä. Tällaisia erikoisleirejä ovat vuonna 2009 kaksi teatterileiriä, kaksi kuvataideleiriä ja vaellusleiri. Leiri-iän ohittaneille nuorille järjestetään neljä seniorileiriä. Lisäksi järjestetään kolme ruotsinkielistä Prometheus-leiriä.[10] Aiempina vuosina on järjestetty myös teltta-, eko- laiva- ja polkupyöräleirejä.

[muokkaa] Prometheus-leiritoiminta leirin jälkeen

Saman Prometheus-leirin käyneet leiriläiset ja tiimiläiset järjestävät usein leirin jälkeen epävirallisia leiritapaamisia. Nämä eivät kuitenkaan ole Prometheus-leirin tuki ry:n virallista toimintaa, toisin kuin useissa kaupungeissa syksystä kevääseen säännöllisten tapaamisten pohjalta toimivat Protun paikallisryhmät. Paikallisryhmät ovat maksuttomia ja avoimia kaikille Prometheus-leirin käyneille. Monet leiriläisistä lähtevät seuraavana kesänä apuohjaajiksi. Protun toimintaan voi myös osallistua apuohjaaja- ja ohjaajakoulutusten kouluttajana tai apukouluttajana, yhdistyksen työryhmissä ja jaostoissa tai jäsenlehden toimituksessa. Syksyisin järjestetään myös viikonlopun mittaisia, yhteen teemaan keskittyviä syysleirejä niille, jotka ovat jo käyneet Prometheus-leirin vähintään vuotta aiemmin. Vuonna 2009 järjestetään kuusi syysleiriä, joiden teemat ovat:[11]

  • Minä ja identiteetti
  • Kuolema
  • Mitä tiedän, mihin uskon?
  • Ihmissuhteet ja rakkaus (kaksi leiriä)
  • Ohjaajaleiri vähintään 20 vuotta täyttäneille

[muokkaa] Prometheus-leiri kirjallisuudessa

Prometheus-leiri esitellään suomalaisena sosiaalisena innovaationa teoksessa 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta.[12][13]

Salla Simukan nuortenkirja Kipinä (2006) sijoittuu Prometheus-leirille.[14]

[muokkaa] Prometheus-leiritoiminta Ruotsissa

Vuonna 2009 Ruotsissa perustettiin Protus Sverige -yhdistys eli Protus suomalaisen Prometheus-leirin tuen sisarjärjestöksi. Järjestöt perustuvat samoille periaatteille ja keskittyvät samoihin päiväteemoihin, mutta ruotsalaiset leirit ovat kestoltaan suomalaisia pidempiä ja niihin sisältyy myös useampia teemoja. Protus on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, jota tukee Människan-säätiö.[15][16] Protus järjestää Ruotsissa Protus-leirejä (Protus Camps), joilla nuoret pohtivat ihmisyyden olemusta eri näkökulmista kuten biologisena olentona, osana luontoa, tuntevina ja uskovina olentoina sekä sosiaalisten ryhmien ja yhteiskunnan jäseninä. Tavoitteena on myös lisätä nuorten itsetuntoa, iloa ja toisten kunnioitusta.[17][18][16] Käsiteltäviä aiheita ovat mm. rakkaus, ihmissuhteet, seksi, yksinäisyys, kuolema, suru, onni, usko, ystävyys, raha, päihteet ja mahdollisuudet. Leirin teemoja käsitellään keskustelun, ryhmätöiden ja leikin avulla. Jokainen leiripäivä on jaettu käytännön osaan, aktiviteettiosaan, keskusteluosaan ja vapaa-aikaan.[19]

Kesällä 2009 järjestetään Tukholman saaristossa ensimmäiset kaksi leiriä: 10-päiväinen leiri 16–18-vuotiaille ja 12-päiväinen leiri 14–16-vuotiaille. Seniorileirillä käytetään 14–16-vuotiaiden leiriä enemmän teoreettista sisältöä, kuten länsimaisen ajattelun historiaa. Molemmille leireille osallistuu noin 20 leiriläistä sekä neljä aikuista ja neljä nuorta ohjaajaa. Yli 18-vuotiailla on mahdollisuus hakeutua Protusin ohjaajakoulutukseen. Leiriläiset voivat päästä seuraavan vuoden ohjaajakoulutukseen leirin käytyään.[18][16]

[muokkaa] Lähteet

  1. Aatu Komsi: Protu-uutiset 4/08. Protu-lehti, 2008, nro 4/08, s. 3.
  2. Protu-UKK Kotkanpesä. Viitattu 15.9.2008.
  3. 3,0 3,1 Inka Tuominen: Haloo, vanhemmat! Me kuuntelemme!. Protu-lehti, 2007, nro 3/07, s. 13-14. http://www.protu.fi/lehti/lehti3-07/?ryhma=artikkelit#11 Viitattu 15.1.2008.
  4. Rusama, Jaakko: Uskonto, elämänkatsomustieto ja tapakasvatus : oppimistulosten arviointi perusopetuksen päättövaiheessa 2001, s. 124. Helsinki: Opetushallitus, 2002.
  5. Leirimaksu Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 3.11.2008.
  6. Prometheus-leiritoiminnan periaatteet Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  7. Kysymyksiä ja vastauksia Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  8. Todistus toimimisesta Prometheus-leirin apuohjaajana, Prometheus-leirin tuki ry, 2003
  9. Mikä on Protu? Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 28.7.2007.
  10. Prometheus-leirit kesällä 2009 Prometheus-leirin tuki ry. Viitattu 3.11.2008.
  11. Ohjaajaleiri K-20 / Muiden syysleirien teemat. Protu-lehti, 9, nro 1/09, s. 24-25.
  12. Ilkka Taipale (toim.) (2006): 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Helsinki: Itämerikeskussäätiö. ISBN 952-99772-0-4
  13. Mitä ovat sosiaaliset innovaatiot? 5.2.2008. Stakes. Viitattu 10.3.2009.
  14. Simukka, Salla: Kipinä (Tapio ja Moona 1) WSOY. Viitattu 10.3.2009.
  15. Om Protus Protus Sverige. Viitattu 10.3.2009. (ruotsiksi)
  16. 16,0 16,1 16,2 Aatu Komsi & Hanna Törönen: Protu-uutiset 1/09. Protu-lehti, 2009, nro 1/09, s. 3.
  17. Ungdomsläger Stiftelsen Människan. Viitattu 10.3.2009. (ruotsiksi)
  18. 18,0 18,1 Läger i Stockholms skärgård sommaren 2009 Protus Sverige. Viitattu 10.3.2009. (ruotsiksi)
  19. Har du en gång haft en dröm? Protus Sverige. Viitattu 10.3.2009. (ruotsiksi)

[muokkaa] Tutkimuksia

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut