Projekti 705

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Projekti 705 Lira
NATO: Alfa
Luokan alus
Luokan alus
Naval Ensign of Russia.svg
Tekniset tiedot
Uppouma 2800 t (pinnalla)
3680 t (sukelluksissa)
Pituus 81,4 m
Leveys 9,5 m
syväys 7,0 m
Koneteho 2 ydinreaktoria 45000 shp
Nopeus 43-45 solmua
Miehistöä 31 upseeria
Aseistus
Meritorjunta 6 x 533 mm torpedoputkea

Projekti 705 "Lira" (NATO-raportointinimi Alfa) oli Neuvostoliiton laivaston ydinkäyttöinen hyökkäyssukellusveneluokka. Veneet olivat titaani runkonsa ansiosta nopeimpia ja syvimmälle sukeltavia veneitä, yhden Projekti 685 -luokan veneen lisäksi.

Projekti aloitettiin 1957, jolloin oli tarkoituksena rakentaa pieni, 1 500 tonnin, vaikeasti havaittava ja nopea hyökkäyssukellusvene, jossa olisi automaation ansiosta pieni miehistö. Voimanlähteenä oli nestemäisellä metallilla jäähdytetty reaktori. Vuonna 1963 venettä kasvatettiin 2 300 tonniin ja miehistön määrä tuplaantui.

Sudomehin telakka Leningradissa alkoi 1965 rakentaa projekti 661 "Antšar" -nimellä prototyyppiä, joka valmistui 1972. Se sai NATO-koodin "Papa". Se saavutti raporttien mukaan 44,7 solmun nopeuden (82,8 km/h) ja sukelsi 800 metriin. Tämä aiheutti paniikkia lännessä ja johti mm. Britannian Spearfish-torpedon, Yhdysvaltain Mk. 48 ADCAP:n ja Sea Lance -ohjuksen kehittämiseen. Prototyyppi kuitenkin vaurioitui kokeissa ja hajotettiin niiden jälkeen.[1]

Ensimmäinen projekti 705:n vene valmistui Leningradista Amiraliteetin telakalta ja otettiin käyttöön 1977. Kaikkiaan veneitä rakennettiin seitsemän, joista viimeinen valmistui 1983. Kaikki sijoitettiin Pohjoiseen laivastoon. Pysyväksi huippunopeudeksi tuli 41–42 solmua, johon vene kiihtyi minuutissa. Se myös kääntyi 180 astetta 40 sekunnissa. Ohjattavuus oli parempi kuin useimmilla sen ajan torpedoilla. Suurimmilla nopeuksilla vene oli kuitenkin erittäin äänekäs ja helposti havaittava. 20–25 solmuun asti sen havaittavuus oli samantasoinen kuin muilla sukellusveneillä. Veneessä oli korkea automaation aste ja miehitys oli vain 31, kun ydinsukellusveneillä yleensä 120–160.

Nestemäisellä metallilla jäähdytetty reaktori osoittautui erittäin epäluotettavaksi. Vuonna 1972 K-377:n reaktori tuhoutui, kun se sammui merellä ja metalli jähmettyi kanaviin. Vuonna 1982 K-316:n reaktori tuhoutui, kun lämmitysjärjestelmä kytkettiin pois. Veneisiin rakennettiin lämmitysjärjestelmä, joka toi reaktoriin tulistettua höyryä reaktorin ollessa sammutettuna satamassa. Myöskään se ei ollut tyydyttävä ja reaktori oli pidettävä päällä yhtäjaksoisesti, myös satamassa ollessa. Neljä luokan venettä menetettiin reaktorionnettomuuksien vuoksi. Yhtään merimiestä aluksille ei kuitenkaan kuollut.

Yksi vene jäljellä olevista veneistä poistettiin käytöstä 1983 ja loput 1990–1992. Yhteen tai kahteen vaihdettiin VM-4-painevesireaktori projekti 671B:sta, ennen kuin viimeinen vene poistettiin käytöstä 1995.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gardiner, Robert s. 407