PowerPark

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Powerpark
Powerpark logo.jpg
Sijainti Suomen lippu Kauhava, Suomi
Koordinaatit 63°13′42″N, 022°51′35″E
Osoite Puistotie 3, 62300 Härmä
Verkkosivu www.powerpark.fi
Omistaja Lillbacka Enterprises
Avattu 1999, laitteet 2002
Toimintakausi toukokuu – elokuu (laitteet)/ympäri vuoden
Pinta-ala 130 ha
Vuoristoradat 5
Vesiliukumäet 2
Laitteet 39
Katso myös PowerPark Commonsissa
n  k  m
Powerpark vuonna 2008.

Powerpark on Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan Alahärmässä sijaitseva monitoimipuisto, jonka yhtenä osana on huvipuisto PowerLand. Powerparkiin kuuluu liikekeskus, hotelli, kaksi leirintäaluetta mökkeineen, Euroopan suurin kartinghalli, ulkokarting-rata, ratsastuskeskus sekä huvipuistolaitteita. Alue on pinta-alaltaan noin 130 hehtaaria.[1]

Powerpark alkoi muotoutua vuonna 2000, kun Mika Salon nimeä kantava ulkokarting-rata avattiin Lapuanjoen varteen Alahärmän Pirin alueelle.[2] Powerparkin on perustanut alahärmäläinen teollisuusneuvos Jorma Lillbacka. Talouselämä-lehden arvioiden mukaan Lillbacka on sijoittanut monitoimipuistoon sen perustamisesta lähtien 100–200 miljoonaa euroa.[3]

Taloustutkimus Oy:n tekemässä tutkimuksessa elämyspuisto Powerpark on arvioitu Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi vuonna 2010.[4] Etelä-Pohjanmaan matkailupalkinto myönnettiin Powerparkille myös vuonna 2010.[5]

PowerLand[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puiston ensimmäinen huvipuistolaite oli Lentävä Matto, joka tuli puistoon vuonna 2002, laite poistui käytöstä vuonna 2005. Laitteiden tämän hetkinen kokonaismäärä on 38.

Vuoristoradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Valmistaja Avattu Kuva
Thunderbird GCI 2006
Vuoristorata Thunderbird
Cobra Vekoma 2005
Vuoristorata Cobra
Joyride L&T Systems 2003
Powerpark
Mine Train Zamperla 2007
Neo’s Twister Fabbri 2011
Neos Twister PowerPark Finland.jpg

Isot laitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Name Valmistaja Avattu Kuva
Piovra Soriani & Moser 2004
Typhoon Technical Park 2004
Typhoon
Booster Fabbri 2003
Booster
Music Express Barbieri 2002
Giant Wheel Technical Park 2003
La Paloma Zierer 2005
Bumper Cars Gosetto / autot IE Park 2003
Fiesta Mexicana Zamperla 2007
Pegasus Technical Park 2008
Dragon Tower Moser Rides 2012
Magnum Theatre 2011
Kwai River Interlink LG 2013

Perhelaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Valmistaja Avattu Kuva
Dino Safari Jeep Zamperla 2002
Crazy House Barbieri 2003
Time Machine 2005
Galeon Zamperla 2007
Devil’s Mine Hotel Gosetto 2007
Balloon Tower Technical Park 2008
Balloon Tower
Real Snack Jetski Zierer 2013

Lasten laitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Valmistaja Avattu Kuva
Jumping Star Zamperla 2002
Rio Grande Train Zamperla 2003
Wild Horse Carousel 2002
Mini Jets Zamperla 2003
Mini Tea Cup Zamperla 2002
Chain Carousel Sopark 2002
Mill River Zamperla 2005
Chuck Wagon Zamperla 2005
Jump Around Zamperla 2007
Pirate Ship Lappset 2002
Digger 2009
Captain Hook Fabbri 2009
Monster Truck 2006
Lion King Techincal Park 2011
Lion King PowerPark.JPG

Käytöstä poistetut laitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Valmistaja Käyttövuodet Kuva
Tapis Volant Fabbri 2002–2005
Dark Ride Emiliana Luna Park 2005–2006
Mega Drop Fabbri 2002–2011
Mega Drop

Kesällä 2007 Powerparkin kesätyöntekijä kuoli Typhoonissa sattuneessa tapaturmassa. Tämä tapahtui, kun työntekijä jäi laitteen eteen mennessään noutamaan pudonnutta kenkää.[6]


Teemoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Lillbackan matkustaessa eri puolilla maailmaa tarttuu hänelle mukaan ideoita puiston visualisoinnille, joiden pohjalta ammattilaiset toteuttavat hänen näkemyksen.

Kauppakadun Via Roman suunnitelmat on toteuttanut Ranskalainen suunnittelutoimisto Atelier Artistique du Béton (Aab).[7]

Monitoimipuiston rakennuksia koristaa Italialaisen Piero Signorin maalaukset. Hän aloitti työt Powerparkin alueella vuonna 1999, jolloin toteutui sarjan realistisia maalauksia ja opastetauluja Park Hotel Härmälle. Vuoteen 2012 mennessä Piero Signorin on maalannut 51 suurempaa maalausta sekä 78 pienempää taulua ja kyltiä Powerparkin eri rakennuksiin.

UIT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri ja Powerpark solmivat yhteistyösopimuksen keväällä 2012, jonka tarkoituksena on tuottaa musiikkiteatteriesityksiä Powerparkiin. Yhteistyö alkaa Ilon palasia – PowerPark Remix -esityksellä ja se nähdään Palacen lavalla 6.–16. kesäkuuta 2012. Yhteistyön on määrä jatkua tulevina vuosina suuremmassa mittakaavassa.[8].[9] Kaudella 2013 katsomo on nouseva.


2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilon palasia – PowerPark Remix

LAVALLA: Jonna Geagea, Tanja Huotari, Mira Luoti, Kreeta Salminen, Sari Siikander, Markku Haussila, Timo Kärkkäinen, Taneli Mäkelä, Antti Paavilainen, Mikko Rantaniva sekä Jean S.

Ohjaus: Taneli Mäkelä Koreografia: Reija Wäre Kapellimestari: Timo Kärkkäinen.[10]

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UIT Ilometritehdas - Powerpark Remix

Ajankohta ja paikka 6.-16.6. Palace-halli

LAVALLA: Virve Rosti, Sari Siikander, Inka Tiitinen, Tiina Peltonen, Leevi Huhtamaa, Taneli Mäkelä, Antti Paavilainen, Mikko Rantaniva, Antti Timonen sekä orkesterina 10-miehinen Jean S.

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UIT:n uusi kevätrevyy, Filosofian oppitunti, saa Härmän ensi-iltansa Powerparkissa perjantaina 13. kesäkuuta 2014. Uusi Iloinen Teatteri esiintyy Powerparkissa 13.-15. kesäkuuta. Esityksiä on viisi kappaletta.[11]

Satumaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powerparkin ensimmäisessä vaiheessa avattiin 2009 Röllin sydän -elokuvassa nähty Röllikylä sekä Kidiusfarmi. Kylän suunnitelman on tehnyt Janne Kopu ja Kidiusfarmi on toteutettu yhteistyössä Valion kanssa.[12][13][14]

Satumaassa kuvattiin syyskuussa 2012 Rölli ja kultainen avain -niminen elokuva. Kyseessä on musiikin siivittämä koko perheen elokuva. Elokuvan tuottaa Matila Röhr Nordisk Oy:n Marko Röhr ja ohjaa Taavi Vartia.[15][16]

Road House[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powerpark avasi 5000 m² suuruisen Road House-liikekeskuksen keväällä 2014 alueelleen.

Liikekeskuksessa sijaitsee kahvio, ravintoloita, vaatetusliikkeitä, sisustus- ja lahjatavaraliikkeitä sekä K-ryhmän päivittäistavarakauppa.

Powerparkin tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powerparkissa aloitettiin kesällä 2010 neljä hehtaaria käsittävän vesilaitealueen rakennustyöt, ja rakentamisen arvioidaan kestävän vuoteen 2013 saakka. Vesilaitealue rakentuu osaksi huvipuistoa ja se käsittää useamman vesilaitteen, jotka yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi.[17] Sen rakentamista voi seurata webkameran välityksellä virtuaalisesti monitoimipuiston internetsivujen kautta.[18] Powerparkin eteläiseen osaan suunnitellaan tuulivoimapuistoa sekä kymmenkerroksista hotellia Lapuanjoen ja leirintäalueen väliin.[19]

Puiston yksi ensimmäisistä laitteista traileriversio vapaapudotustornista Mega Drop poistui laitevalikoimasta vuonna 2011. Laitteen korvasi uusi 75 metriä korkea ja kapasiteetiltaan suurempi 24 henkilöä kerrallaan vetävä italiaisvalmistaja Moser Ridesin toteuttama vapaapudotustorni. Uuden tornin nimeä etsittiin kaikille avoinna olevan kilpailun kautta ja lopulta nimeksi valittiin Dragon Tower.

Powerpark julkaisi 2013 kesäkauden aikana 2 uutta vesilaitetta. Real Snacks Jetskin ja Kwai river nimeä kantavan vesivuoristoradan.

Karting-radat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Salo Circuit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Salo Circuit on Formula 1 -tasoinen ulkokartingrata. Yksityishenkilöt pääsevät ajamaan ja seuraamaan kartingia, ellei ole kilpailuviikonloppu. Entinen Formula 1 -kuljettaja Mika Salo on osallistunut radan suunnitteluun. Radalla on ajettu sen perustamisesta saakka vuosittain lajin MM-tason osakilpailu. Katettujen katsomoiden alla sijaitsee 2 000 istumapaikkaa.lähde?

Power Palace[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power Palace -halli on runsaan hehtaarin kokoinen ja korkeimmasta kohdasta 22 metriä korkea. Siinä on 800 metrin pituinen kartingrata. Sisäradalla vuokrataan karting-autoja vuodenajasta riippumatta. Kartingrataa käytetään myös rullaluistinratana.[20]. Radan lisäksi Power Palace-hallissa sijaitsee B-Shopping-kauppa sekä 148-paikkainen Suomen ensimmäinen ja ainoa 5D-elokuvateatteri Magnum.[21]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jorma Lillbackan yritysten nimiä ovat tai ovat olleet Finn-Power ja Powerco. Huvipuiston nimessä esiintyy myös englannin kielen voimaa tarkoittava sana power.
  • Alahärmän yrittäjät haluavat junaseisakkeen PowerParkiin.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maria Kojola: Härmän ihme laajenee entisestään 12.6.2008. Pietarsaaren Sanomat. Viitattu 30.7.2008.
  2. MTV3/STT/Elina Koskela: PowerPark pyrkii koko perheen viihdekeskukseksi 24.5.2005. MTV3. Viitattu 12.6.2007.
  3. Maria Silander: Kevät tuo huvipuistoihin uudet härvelit 15.9.2006. Talouselämä. Viitattu 9.6.2007.
  4. Yllätysnimi nousi parhaaksi huvittelupaikaksi 26.11.2010. kauppalehti.fi. Viitattu 28.11.2010.
  5. Etelä-Pohjanmaan matkailupalkinto Powerparkille YLE. Viitattu 21.5.2010.
  6. Powerparkin työntekijä kuoli tapaturmassa 7.7.2007. karjalainen.fi. Viitattu 16.3.2011.
  7. PowerPark www.aab-fr.com. Viitattu 12.5.2012.
  8. Powerpark aloittaa yhteistyön musiikkiteatterin kanssa Ilkka. Viitattu 7.4.2012.
  9. Revyyteatteri UIT etsii uusia yleisöjä ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolelta. YLE Areena. Viitattu 17.6.2012.
  10. [http://www.uit.fi/uit-powerparkissa/ UIT Ilon palasia Powerpark Remix 6.–16. kesäkuuta 2012 Palace-halli, Powerpark] http://www.uit.fi. Viitattu 7.4.2012.
  11. UIT jälleen ensi kesänä PowerParkissa http://www.ilkka.fi. Viitattu 10.02.2014.
  12. Röllin sydän elokuvan kylä plaza.fi. Viitattu 25.4.2008.
  13. PowerPark kasvaa vuosi vuodelta Yle. Viitattu 2.6.2009.
  14. Röllikylässä avajaiset Yle. Viitattu 1.5.2009.
  15. PowerPark kasvaa vuosi vuodelta Seinäjoen Sanomat. Viitattu 25.4.2012.
  16. Taavi Vartia ohjaa uuden Rölli-elokuvan Helsingin Uutiset. Viitattu 25.4.2012.
  17. PowerParkiin rakentuu vesilaitealue YLE. Viitattu 30.4.2010.
  18. PowerPark päättää kesäkauden näyttävästi Tuurin lehti oy. Viitattu 6.9.2010.
  19. Power Parkin tuulivoimapuiston asemakaavan muutos – Asemakaavan selostus 402-D3843 kauhava.fi. Viitattu 6.1.2011.
  20. Mia Kärkkäinen: Powerpark laajenee ja monipuolistuu 21.11.2007. Härmät. Viitattu 1.12.2007.
  21. Timo Aalto: PowerParkin uutuus vavisuttaa - 5D-teatteri tuntuu selkäytimissä 23.02.2011 08:24. Iltasanomat. Viitattu 7.4.2011.
  22. http://yle.fi/uutiset/alaharman_yrittajat_haluaa_junaseisakkeen_powerparkiin/7089375

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 63°13′42″N, 022°51′35″E