Potnapekka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Potnapekka kaupungintalon edustalla.

Potnapekka on Oulussa liikennöivä katujuna. Se liikennöi kesäisin nykyään yhdellä kiertoajelureitillä, joka kulkee Kaupungintalolta Hietasaaren uimarannalle. Potnapekkaa ei kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella yleensä näe ajoradalla, sillä junabussin reitti kulkee pääosin kevyen liikenteen väyliä pitkin. Potnapekka-ajelut ovat suosittuja Oulun kiertoajeluita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Potnapekka tuli Koskilinjoille liikenteeseen vuonna 1989. Kolmas Potnapekka tuli Koskilinjoille vuonna 2002, jolloin vanhemmat poistettiin käytöstä.

OTP Travel liikennöi Potnapekkaa vuosina 2013–2021. OTP Travelin konkurssipesä myi Potnapekan Vauhtipuistolle kesäkuussa 2022. Vauhtipuistolla oli jo ennestään toinen samankaltainen juna, Kompiainen.[1]

Toinen vanhoista Potnapekoista on edelleen käytösaä Tuurin Kyläkaupalla.

Oulun murteessa sana potnapekka tarkoittaa myös koskikorentoa. Potnapekan pysähtymispaikat on merkitty katujen ja teiden varsille omalla pysäkkimerkillään, jossa on keltaisella pohjalla musta koskikorennon kuva.

Potnapekka-reitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Potnapekka Lassinkallionsillalla.

Potnapekan reitin alku- ja päätepiste on kaupungin keskustassa, kävelykatu Rotuaarilla. Kiertoajelu kestää noin tunnin.

Nallikarin reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nallikarin reitti johtaa Oulun Kauppatorin kautta Oulujoen suiston saarille Linnansaareen, Raatinsaareen ja Toivoniemeen, ja sieltä Hietasaareen missä sijaitsee virkistysalue Nallikari.

Reitti RotuaariKauppatori – Linnansaari – Raatti – ToivoniemiHietasaariNallikariPikisaariRotuaari.

Hupisaarten reitti (Ei enää käytössä)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hupisaarten reitti jouduttiin lopettamaan uuden Potnapekkan tultua liikenteeseen, koska uusi vetoauto oli nelivetoinen eikä se taipunut patosiltojen neulansilmämutkasta.[2]

Hupisaarten reitti johti Kauppatorin, Tuiran ja Myllytullin kautta Oulujoen suiston saaristossa sijaitsevaan Hupisaarten kaupunginpuistoon.

Reitti RotuaariKauppatori – Linnansaari – Raatti – ToivoniemiTuiraTietomaa – Kruununmakasiini – Oulun taidemuseoHupisaaretRotuaari.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]