Poteidaia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poteidaia
Ποτείδαια
Poteidaian raunioita.
Poteidaian raunioita.
Sijainti

Poteidaia
Koordinaatit 40°11′49″N, 23°19′53″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Néa Poteídaia, Moudaniá, Néa Propontída, Chalkidikí, Keski-Makedonia
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso n. 600–348 eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Pallene, Traakia
Aiheesta muualla

Poteidaia Commonsissa

Poteidaia (m.kreik. Ποτείδαια, myös Potidaia, Ποτίδαια, lat. Potidaea) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Pallenen niemen kapeimmalla kohdalla nykyisellä Chalkidikín niemimaalla Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Néa Propontídan kunnan Néa Poteídaian kylän paikalla.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poteidaia oli alun perin Korintin siirtokunta. Se perustettiin noin vuonna 600 eaa. Paikalla on kuitenkin saattanut olla jo varhaisempaa asutusta.[2][3] Poteidaia oli Korintin ainoa Egeanmeren puolella sijainnut siirtokunta ja Khalkidiken ainoa ei-joonialainen siirtokunta. Kaupungin nimi perustui Poseidon-jumalan nimen. Poteidaiasta tuli Khalkidiken merkittävimpiä kaupunkeja Olynthoksen ohella. Se löi omaa rahaa noin vuodesta 550 eaa. lähtien.[4] Kaupunkilaiset rakennuttivat Poteidaialaisten aarrekammion Delfoihin.[2]

Poteidaian kaupunginmuurin jäänteitä Néa Poteídaian kylässä.

400-luvun eaa. alkupuolen persialaissodissa Poteidaia taisteli persialaisia vastaan, mutta joutui antautumaan. Persialaisten kärsittyä tappion Salamiin taistelussa vuonna 480 eaa. kaupunki kuitenkin nousi jälleen Persiaa vastaan. Persialaisten kostohyökkäys epäonnistui, ja suuri osa joukoista tuhoutui. Vuonna 479 eaa. Poteidaia osallistui Plataiain taisteluun 300 sotilaalla.[4][5]

Persialaissotien jälkeen Poteidaia liittyi Ateenan johtamaan Deloksen meriliittoon, mutta säilytti vahvat yhteytensä emäkaupunkiinsa. Korintista lähetettiin vuosittain korkea virkamies (epidēmiurgos) Poteidaiaan. Kun Ateenan ja Korintin välille kehittyi jännitteitä 400-luvun eaa. puolivälin tienoilla, ateenalaiset alkoivat epäillä, kumman puolelle Poteidaia asettuisi. Suojatakseen omat intressinsä ateenalaiset määräsivät poteidaialaiset purkamaan kaupunkinsa muurit ja lähettämään pois korinttilaiset virkamiehet. Poteidaialaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet näitä määräyksiä, vaan aloittivat kapinan Ateenaa vastaan vuonna 432 eaa. Tämä johti kaupungissa samana vuonna käytyyn Poteidaian taisteluun. Ateenalaiset valtasivat Poteidaian lopulta vuonna 429 eaa. noin kahden vuoden piirityksen jälkeen. Piirityksessä kaupunki kärsi kauheasta nälänhädästä, mikä johti jopa ihmissyöntiin. Poteidaian taistelu oli yksi peloponnesolaissodan alkusyistä.[5]

Ateenalaisten vallattua Poteidaian sen väestö sai lähteä, ja kaupunki asutettiin uudelleen tuhannella ateenalaisella. Spartalaiset yrittivät vallata Poteidaian Brasidaan johdolla, mutta yritys epäonnistui. Peloponnesolaissodan jälkeen vuonna 404 eaa. Ateena menetti Poteidaian. Vuonna 382 eaa. kaupunki oli olynthoslaisten hallussa. Ateena valtasi kaupungin takaisin vuonna 364/363 eaa., mutta menetti sen uudestaan noin vuonna 358 eaa. Makedonian Filippos II:lle. Filippos antoi tuhota kaupungin Olynthosta vastaan käymänsä sodan yhteydessä vuonna 348 eaa. Kreikkalainen väestö surmattiin tai myytiin orjiksi. Kassandros rakennutti Poteidaian raunioiden paikalle uuden Kassandreian kaupungin vuonna 316 eaa.[3][4][5]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poteidaia oli ympäröity muureilla, ja sillä oli hyvä satama Thermainlahden puolella. Kaupungin alueella on suoritettu vain vähän arkeologisia kaivauksia. Vähäiset jäänteet ovat pääosin löytyneet Kassándran niemen nykyisen kylän pohjoispuolelta halkaisevan kanavan kaivutöiden yhteydessä vuosina 1935–1937. Niihin kuuluu muun muassa kaupunginmuurin jäänteitä kanavan etelärannalla. Lisäksi löydöksiin kuuluu muun muassa veistoksia ja rahoja.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Poteidaia”, Antiikin käsikirja, s. 452. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Poteidaia (Nea Poteidaia) Chalkidike, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c Kassándra Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.8.2017.
  4. a b c d Sacks, David & Murray, Oswyn & Brody, Lisa R.: Encyclopedia of the Ancient Greek World, s. 277–278. Infobase Publishing, 2014. ISBN 1438110200. Teoksen verkkoversio.
  5. a b c Smith, William: ”Cassandreia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]