Porttikielto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porttikielto tarkoittaa henkilölle tai ryhmälle annettua kieltoa mennä määrättyyn tilaan, paikkaan, yleisötilaisuuteen tai muuhun julkiseen tapahtumaan. Porttikiellon syynä on yleensä vahingonteko tai häiriökäyttäytyminen. Porttikiellon saantia kutsutaan myös mustalle listalle joutumiseksi. Laki ei tunne porttikiellon käsitettä. Sitä voidaan kuitenkin perustella järjestyksenvalvojan oikeudella estää pääsy mahdollisesti ongelmia aiheuttavilta henkilöiltä ja julkisrauhan säilyttämisellä.lähde?

Porttikiellon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porttikielto on aikoinaan ollut lainvoimainen ”lähestymiskielto”, joka oli nimismiehen vahvistama.lähde? Nykylaki ei tunne käsitettä porttikielto. Toisaalta laki ei kiellä sellaista asettamasta. Tällöin porttikiellot eivät ole laittomia, vaikka näin kuulee joskus väitettävän.lähde?

Toisaalta ravintolat ja yleisötapahtumat sijaitsevat yleisellä paikalla usein, joten porttikiellon antaminen sellaiselle alueella on aina ongelmallista. Ravintola saa valita asiakkaansa eikä ketään voi pakottaa myymään ruokaa tai olutta jos asiakas on epäasiallinen.

Oikeus estää sisäänpääsy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestyksenvalvojalla on velvollisuus estää pääsy toimialueelleen henkilöltä, jonka päihtymyksensä, käyttäytymisensä tai varustautumisensa vuoksi on perusteltua syytä epäillä vaarantavan siellä järjestystä tai turvallisuutta taikka joka ei ole täyttänyt sinne pääsyn edellytykseksi asetettua ikää. Järjestyksenvalvojalla on lisäksi oikeus (harkinnanvarainen estäminen) estää pääsy toimialueelleen henkilöltä[1]

  • jonka on syytä epäillä aikaisemman käyttäytymisensä perusteella vaarantavan siellä järjestystä tai turvallisuutta[2],
  • joka ei täytä ehtoja, jotka tilaisuuden järjestäjä tai alueen haltija on asettanut sinne pääsemiselle,
  • jonka on syytä epäillä pitävän hallussaan esineitä tai aineita, joiden hallussapito siellä on lain taikka tilaisuuden järjestäjän tai poliisin asettamien ehtojen mukaan kielletty.

Kauppakeskuksessa, liikenneasemalla tai joukkoliikenteen kulkuneuvossa toimivalla järjestyksenvalvojalla ei kuitenkaan ole oikeutta sisäänpääsyn estämiseen. Sen sijaan joukkoliikenteen kulkuneuvossa kuljettajalla ja konduktöörillä on tällainen oikeus.lähde?

Järjestyksenvalvojan koulutusmateriaali sanoo porttikiellosta seuraavaa: "Järjestyksenvalvoja ei kuitenkaan voi antaa henkilölle porttikieltoa toimialueelle, ja juuri tämän vuoksi henkilön aiempi käyttäytyminen tai varustautuminen ei saa johtaa kategoriseen pääsyn estämiseen."[3]

Porttikielto ja julkisrauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porttikiellon rikkojan voidaan katsoa loukkaavan julkisrauhaa, jos porttikieltoon on syynä henkilön aiempi käytös, minkä takia porttikielto on asetettu. Esimerkiksi ravintola kuuluu lain mukaan julkisrauhan piiriin. Luvatta tunkeutuminen julkisrauhan piiriin kuuluvalle alueelle on lain mukaan rikos, jos teosta aiheutuu vähäistä suurempaa haittaa. Vähäistä suuremmaksi haitaksi voidaan katsoa jo se, että porttikiellon rikkoja vie henkilökunnan aikaa. Tällöin porttkikiellon rikkojan voi ottaa kiinni[4]. Vuonna 2019 tuomittiin ravintolassa aiemmin riehunut, monta kertaa porttikieltoa rikkonut mies 20 päiväsakkoon.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Järjestyksenvalvojat Vartijavahti
  2. Laki järjestyksenvalvojista Finlex 533/1999
  3. Järjestyksenvalvojan koulutusmateriaali. Poliisi (web Archive 2017) (pdf)
  4. Porttikiellon rikkominen rikoksena www.kpflaki.com. Viitattu 22.11.2020.
  5. Voiko ravintolan antaman porttikiellon rikkominen olla rikos? mtvuutiset.fi. 12.10.2019. Viitattu 22.11.2020.