Porkansaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porkansaari on Viipurinlahden saari ja entinen kylä entisen Viipurin maalaiskunnan alueella Venäjällä, Suomen luovuttamalla alueella. Porkansaari sijaitsee Viipurinlahden länsiosassa Piispansaaren ja Koivuniemen välissä. Saari on pohjoispäästään kasvanut lähes kiinni mantereeseen. Porkansaaren kylä käsitti varsinaisen saaren lisäksi saaren itäpuolella olevan Koivuniemen. Porkansaaren naapurikyliä olivat Piispansaaren lisäksi Kiiskilä, Ahokas ja Kärki sekä Viipurinlahden toisella puolella Lihaniemi.

Porkansaaren kylässä oli 245 asukasta vuonna 1937.[1] Asutus oli keskittynyt Porkansaaren eteläosaan ja Koivuniemelle. Kyläläisten enemmistö työskenteli maatalouden parissa. Vuonna 1937 kylässä oli 52 ha peltoa, 12 ha niittyä ja 96 ha metsää.[2] Merkittävä sivuelinkeino oli kalastus. Porkansaareen johti tie Ahokkaan kylästä. Omaa kansakoulua kylässä ei ollut, vaan koulua käytiin naapurikylän Kiiskilän koulussa.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana kylän väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Moskovan rauhassa Viipurin maalaiskunta Porkansaari mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Jatkosodassa luovutetut alueet valloitettiin takaisin vuonna 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lakio 1982, s. 265
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 274
  3. Kuujo 1982, s. 377