Porin vanha hautausmaa

Porin vanha hautausmaa sijaitsee Porin ydinkeskustan länsipuolella Maantiekadun varrella. Se on järjestyksessään kaupungin toinen hautausmaa, joka rakennettiin 1809. Hautausmaa jäi pois käytöstä vuoteen 1890 mennessä ja sen korvasi vajaan kilometrin päähän vuonna 1884 valmistunut Käppärän hautausmaa. Vanhoihin sukuhautoihin haudattiin kuitenkin satunnaisesti vielä 1950-luvulle saakka. Hautausmaa otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2008, kun paikalle avattiin uurnahauta-alue.^[1] Pääosa hautausmaasta on kuitenkin nykyään puistona, historiallisia hautamuistomerkkejä alueella on nähtävissä noin 300.

Vanha hautausmaa kuuluu yhdessä sen kupeessa sijaitsevan Porin vesitornin kanssa Museoviraston luokittelemiin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Se on myös osa Porin kansallista kaupunkipuistoa. Hautausmaan vierestä kulki Turusta Tukholmaan johtanut Pohjanlahden rantatie eli Vanha Turuntie. Alkuperäistä kivettyä tietä on vielä jäljellä lyhyt pätkä vesitornin ja hautausmaan välissä. Paikalla on lisäksi siitä kertova muistomerkki.^[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden hautausmaan rakentamista alettiin suunnittelemaan vuonna 1801 sattuneen kaupunkipalon jälkeen. Keskustassa Vanhan kirkon vieressä sijainnut hautausmaa koettiin epähygieeniseksi, sen arveltiin muun muassa levittävän kosteina kesinä yleistä mätäkuumetta. Lisäksi se alkoi 250 vuoden aikaisten hautaamisten johdosta täyttymään. Hautausmaa oli jo niin täynnä, että maanpinta oli noussut yli kaksi metriä viereistä katutasoa korkeammalle. Uudeksi hautausmaan paikaksi valittiin silloisen kaupunkialueen ulkopuolella sijainnut Hampustenmäki, joka toimi viljelysmaana. Alueella oli myös muutamia tuulimyllyjä sekä kaupungin vaivaistalo. Paikalle rakennettiin aluksi vajaan hehtaarin kokoinen hautausmaa. Se ympäröitiin vuonna 1816 kiviaidalla, jossa oli kaksi valurautaisilla porteilla varustettua sisäänkäyntiä. Lisäksi alueelle tehtiin hirsirakenteinen kalustovaja sekä ruumiskellari. Uuden hautausmaan vihki käyttöön Ulvilan kirkkoherra, hovisaarnaaja Fredrik Lebell 11. kesäkuuta 1809.^[1] Myöhemmin 1830- ja 1850-luvuilla aluetta laajennettiin niin, että lopulta hautausmaa oli pinta-alaltaan noin kolme hehtaaria. Hautausmaan pohjoisosassa sijaitsi ns. Venäläinen osa, jonne haudattiin kaupungin venäläissyntyisiä asukkaita.

Vuoden 1852 Porin palon johdosta kaupungin varoja suunnattiin pääosin jälleenrakentamiseen ja hautausmaa jäi käytännössä kokonaan hoitamattomaksi. 1860-luvulle tultaessa paikallinen lehdistö kiinnitti huomiota rappeutuneeseen hautausmaahan ja alkoi vaatimaan sen kunnostamista. Vuonna 1865 aloitettiin hautausmaan kunnostustyöt. Samana vuonna valmistui maineikkaalta ruotsalaiselta puutarha-arkkitehdilta Knut Forsbergilta tilattu istutussuunnitelma. Sitä ei kuitenkaan taloudellisista syistä johtuen toteutettu kuin osittain. Kunnostustöiden vaikutus jäi kuitenkin vain väliaikaiseksi, sillä jo vuonna 1882 Björneborgs Tidning kertoi hautausmaan olevan jälleen surkeassa kunnossa. Se kärsi myös jatkuvasta ilkivallasta; portteja ja aitaa rikottiin, istutuksia sekä haudoilla olevia kukkia ja seppeleitä revittiin ja puiden oksia katkottiin.

Hautausmaasta puistoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1852 tapahtuneen tuhoisan kaupunkipalon jälkeen hautausmaan eteläpuolella sijainneelle armeijan entiselle harjoituskentälle oli noussut kotinsa menettäneiden vähävaraisten kaupunkilaisten alkeellisia asumuksia. 1880-luvulla alue liitettiin virallisesti kaupunkiin ja siitä tehtiin VI kaupunginosa. Vuoden 1879 terveydenhoitoasetuksen mukaan kaupunkiasutuksen keskellä sijaitsevista hautausmaista oli luovuttava viimeistään vuoteen 1890 mennessä. Näin ollen hautaukset Hampustenmäellä loppuivat ja seurakunta alkoi hoitamaan vanhaa hautausmaata puistona. Puutarhuri Fredrik Söderberg laati 1890 uuden puistosuunnitelman, jonka mukainen hautausmaan nykyinenkin ulkoasu suurimmaksi osaksi on. 1890-luvun alkupuolella Tampere–Pori-rataa rakennettaessa otettiin hautausmaan pohjoisosasta alueita rataa varten ja merkittävä osa venäläisistä hautamuistomerkeistä pääsi tuhoutumaan.

1900-luvulle tultaessa vanhaa hautausmaata alettiin arvostamaan ja myös sen hoitoon panostettiin. 1920- ja 1930-luvuilla siitä tuli kaupungin hoitamana kaunis ja vehreä puisto. Vanhan hautausmaan kukoistuskausi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä jo sotavuosien aikana se pääsi taas rapistumaan. 1950- ja 1960-luvuilla se oli lähinnä koiranulkoiluttajien ja rappioalkoholistien käytössä. Puisto kärsi myös edellisen vuosisadan loppupuolen tapaan jatkuvasta ilkivallasta, kunnes 1970-luvulla sen kunnostamiseen jälleen havahduttiin. Vanhalla hautausmaalla alettiin järjestämään myös opastettuja käyntikierroksia sekä iltahartauksia. Vuonna 1999 valmistui arkkitehti Bey Hengin laatima uusi istutussuunnitelma. Uurnalehtoa lukuun ottamatta sitä on kuitenkin pidetty liian radikaalina toteutettavaksi.

Hautausmaa otettiin uudelleen käyttöön 2000-luvulla, kun alueelle valmistunut n. 2 500 hautapaikan uurnahauta-alue otettiin käyttöön lokakuussa 2008.^[2] Vanhan hautausmaan historiasta ja sinne haudattujen taustoista on tehty virtuaalinen opas. Satakunnan Museon tuottaman mobiilioppaan avulla pystyy tutustumaan 25 ihmisen tai suvun tarinaan.^[3]