Ponnekaasu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ponnekaasu on aerosolipulloissa käytettävä kaasu, jonka avulla sisältö saadaan ulos pullosta aerosolina tai kaasuna. Aerosoli on pullossa paineen alaisena. Ponnekaasun kiehumispiste normaali-ilmanpaineessa on yleensä hieman alempi kuin huoneenlämpötila, ja se on siksi pullossa kahtena faasina: osaksi kaasuna mutta pullossa vaikuttavan paineen vuoksi suurimmaksi osaksi nesteenä. Keveytensä vuoksi kaasu on pullon yläosassa ja neste pohjalla. Aine, jota halutaan sumuttaa, on yleensä liuenneena ponneaineeseen.

Ponnekaasu toimii siten, että aerosoliventtiilin avautuessa ylipaineessa oleva kaasu työntää aineen ulos pullosta. Kaasun paine pullon yläosassa pysyy koko ajan vakiona, koska poistunutta aerosolia vastaava määrä nestettä höyrystyy.

Kuumentuessaan nestemäinen ponneaine pyrkii kaasuuntumaan voimakkaasti. Koska lämpötilan noustessa tarvitaan yhä korkeampi paine aerosolin pitämiseksi nesteenä, kuumennetun ponneaineen kaasun paine voi ylittää säiliön kestävyyden. Siksi aerosolipullo voi räjähtää, jos sitä kuumennetaan.

Ennen aerosolipulloissa käytettiin ponnekaasuna CFC-yhdisteitä, joiden todettiin aiheuttavan otsonikatoa. Tämän takia CFC-yhdisteiden käyttö ponnekaasuna kiellettiin useimmissa maissa. Nykyisin yleinen ponnekaasu on propaanin ja butaanin seos, joka ei tuhoa ilmakehää. Propaani ja butaani ovat kumpikin helposti syttyviä aineita, minkä vuoksi esimerkiksi spraymaalit ovat erittäin tulenarkoja.

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.