Polttouhrit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Polttouhrit
Holocaust
Alkuperäisteos
Kirjailija Gerald Green
Kieli englanti
Julkaistu 1978
Suomennos
Suomentaja Leena Tamminen[1]
Kustantaja WSOY[1]
Sivumäärä 376[1]
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Polttouhrit (engl. Holocaust) on yhdysvaltalaisen kirjailija Gerald Greenin kirjoittama romaanimuotoinen kuvaus holokaustista yhden saksanjuutalaisen perheen näkökulmasta. Kirja ilmestyi vuonna 1978 ja siitä tehtiin televisiosarja seuraavana vuonna. Sarja herätti pitkin maailmaa keskustelua ja nostatti tunteita. Televisiosarjassa inserttinä käytettiin uudelleen lavastettua Jedwabnen joukkomurhaan liittyvää, ihmisiä täynnä olleen ladon polttamista.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Alkuasetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarina kertoo saksanjuutalaisesta Weissin perheestä: isä Josef (Fritz Weaver), äiti Berta (Rosemary Harris), lapset Karl (James Woods), Anna (Blanche Baker) ja Rudi (Joseph Bottoms). Lisäksi jonkin aikaa mukana ovat myös Bertan vanhemmat. Tärkeitä sivuhenkilöitä ovat Josefin veli Moses (Sam Wanamaker) sekä myöhemmin saksalainen rakennusmestari Kurt Dorf (Robert Stephens).

Hyvin olennainen henkilö on myös Karlin kanssa tarinan alussa naimisiin menevä saksalainen kristitty Inga Helms. Sarjassa häntä näytteli Meryl Streep, jolle rooli merkitsi läpimurtoa. Ingan veli Hans Helms (Michael Beck) on sivuhenkilö, kunnes kaatuu Kiovassa. Karlin ja Ingan häät berliiniläisessä ulkoilmaravintolassa ovat enteellisesti viimeinen rauhan tapahtuma ennen kauhun alkua.

Toisaalla seurataan natsiupseeri Erik Dorfin (Michael Moriarty), nuoren juristin, elämäntietä ja kamppailua toisaalta nopeasti vaimennetun omantunnon, toisaalta uran ja toimeentulon välillä. Hänen kunnianhimoinen ja hyvin natsihenkinen vaimonsa Marta (Deborah Norton) ajaa miestään eteenpäin.

Ensimmäiset koettelemukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weissin perheen koettelemukset alkavat, kun kristalliyön aikana isoisä Heinrich Palitzin (Marius Goring), vanhan Verdunin ja Chemin des Dammesin sotaveteraanin, kirjakauppa tuhotaan ja häntä itseään nöyryytetään. Isovanhemmat tekevätkin hyvin pian itsemurhan.

Pian kaksi SA-huligaania maalaa Weissien kotia ympäröivään kiviaitaan sanan JUDE (juutalainen) ja ison daavidintähden.

Erik Dorf saa kristalliyön organisaattorina ylennyksen ja pääsee Heydrichin (David Warner) suosioon.

Tuska pahenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi taiteilija Karl vangitaan ja viedään Buchenwaldiin. Uskollinen vaimo Inga pyrkii viemään hänelle kirjeitä ja paketteja. Häikäilemätön vartija Heinz Mŭller (Anthony Haygarth) käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen, mutta vie kuitenkin kirjeitä.

Tohtori Josef Weiss karkotetaan Puolaan ja saksalainen natsilääkäri ottaa korvauksetta haltuunsa perheen kodin ja Josefin hienosti varustetun vastaanoton.

Berta, Anna ja Rudi muuttavat Ingan luo. Ingan vanhemmat raivoavat mutta tytär on järkkymätön:

»He ovat minun sukulaisiani!»

Keskitysleirin vartija Müllerille – Helmsien vanhalle perheystävälle, jonka Ingan äiti olisi halunnut vävykseen Karlin sijaan – esitetään pyyntö, ettei hän puhuisi asiasta kenellekään, mihin tämä vastaa:

»Teidän juutalaissukulaisistanneko? Enhän toki!»

Eräänä iltana kolme saksalaista poliisia raiskaa Annan, eikä tyttö toivu siitä koskaan. Hän päätyy Hadamarin mielisairaalaan ja lopulta Aktion T4 -ohjelman yhdeksi uhriksi. Rudi pakenee kotoa ja aloittaa vaeltelun. Äiti Berta lähetetään miehensä luo Varsovaan. Weissien upea piano, jota asunnon ja vastaanoton anastanut natsilääkäri ei pitänyt arvossa, päätyy Dorfien huostaan.

Rudi selviää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rudi vaeltaa lopulta aina Prahaan asti. Siellä hän tapaa ensimmäisen vaimonsa Helena Slomovan (Tovah Feldshuh), joka seuraa häntä metsiin. He päätyvät venäläisten hetkellisen vankeuden kautta saksalaisten vangeiksi, mutta onnistuvat pakenemaan ja lopulta sivustakatsojina näkemään Babyn Jarin joukkomurhia. Helena itkee haluavansa kuolla muiden kanssa, mutta Rudi estää ja vie hänet metsien kätköön, josta juutalainen partisaaniryhmä löytää heidät. Heidät kelpuutetaan ryhmän jäseniksi.

Ryhmään kuuluva rabbi vihkii heidät keskellä metsää järjestetyssä perinteisessä seremoniassa. Muuan orpo tyttö lahjoittaa Helenalle sisarelleen kuuluneen vihkisormuksen, ja muutkin tarvittavat asusteet ja välineet järjestyvät. Häät ovat rauhan suvanto keskellä sodan kauhuja; tunnelma on jo hilpeä nuorenparin ja hääseurueen tanssiessa hora-tanssia Hava Nagila -sävelmän tahdissa, kun yhtäkkiä vartiossa ollut poika tulee huutamaan natsien olevan lähellä. Juhla loppuu heti ja seurue katoaa metsiin.

Rudin ja Helenan rakkaus joutuu kylläkin koetukselle, kun Rudi haavoittuu hyökkäyksessä saksalaisten varuskuntaan, mutta lopulta he päätyvät sovintoon.

Helena kaatuu ryhmän viimeisessä taistelussa ja Rudi joutuu Sobiborin keskitysleirille. Siellä hän ystävystyy muutaman venäläisen sotilaan kanssa; edes kielestä ei tule estettä, sillä pari venäläistä puhuu sujuvasti lähes saksan kaltaista jiddišin kieltä. Rudi on innolla mukana kun vangit nousevat kapinaan: hän tappaa parikin natsiupseeria ja anastaa näiden aseet. Vangit hyökkäävät asevarikolle ja räjäyttävät konekivääritornit ja portit. Satamäärin vankeja ryntää kohti metsiä, joskin moni kaatuu vartijoiden tulessa tai miinakentissä.

Rudi jatkaa taistelua venäläisten mukana ja itärintaman lähestyessä hän erkanee heistä ja lähtee kohti länttä. Häntä arvostamaan oppineet venäläiset eivät estele, vaan sanovat hänen ansainneen vapautensa. Vankikapinan perin juurin säikyttämä Heinrich Himmler määrää Sobiborin tuhottavaksi.

Muun perheen kohtalot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inga tapaa Karlin Theresiendstadtissa ja heidän onnistuu viettää yhdessä aikaa niin paljon, että Inga tulee raskaaksi. Poika tosin syntyy vasta vapautuksen jälkeen.

Natsit pahoinpitelevät Karlin raajarikoksi ja lopulta hän kuolee elämänhalun loppumiseen Auschwitzissa. Viimeisinä töinään hän kerää talteen kaasukammioon vietyjen vankien riisumat vaatteet – kun ei muuhun työhön pysty murskattujen käsiensä tähden. Tietämättään hän joutuu korjaamaan talteen myös juuri kaasukammioon viedyltä äidiltään jääneet vanginvaatteet.

Karl kuolee lopulta taiteen ääressä: viime voimillaan hän piirsi kamiinasta otetulla hiilellä omakuvansa leiriohjesäännön kääntöpuolelle.

Berta ja Josef joutuvat samassa leirissä kaasukammioon; he olivat yrittäneet pelastaa keskitysleiriin joutuvia Varsovassa, mutta heidät vangittiin itse. Berta hoivailee loppuun asti järkytyksestä shokkiin mennyttä italianjuutalaista pikkutyttöä Sofia Alatria (Hanna Lessing), joka kohtaa kuolemansa hänen syliinsä kietoutuneena.

Josefin veli Moses organisoi osaltaan Varsovan gheton kansannousua. Taistelusta tulee kova, ja hän kuolee lopulta antautumisen jälkeen natsien ampumana — juutalaisten Šema-uskontunnustus huulillaan.

Dorfin kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erik Dorf kohoaa aina Sturmbannführeriksi (SS-majuri) asti; hänen uransa käännekohta on, kun joukkomurhia idässä tekevät SS-Standartenführerit (everstit) Arthur Nebe (John Rees) ja Paul Blobel (T.P. McKenna) keksivät järjestää teloitusnäytöksen valtakunnanjohtaja Himmlerille (Ian Holm). Näytös sujuu huonosti juopuneiden konekivääriampujien vuoksi ja Himmler on tulla huonovointiseksi nähdessään tuloksen. Hän kuitenkin pitää onton kehumispuheen tuhoamisjoukoille ennen poistumistaan Reinhard Heydrichin seurassa.

Dorf läksyttää murhaajaeverstejä huonosti toteutetusta teloitusajatuksesta:

»Kiittäkää onneanne kun ette ole tämän tunaroinnin johdosta kersantti!»

Blobel suuttuu ja päättää kostaa. Himmler ja Heydrich saavat nimettömän ilmiantokirjeen jossa kerrotaan Dorfissa olevan juutalaista verta ja että tämä olisi ollut kommunisti.

Heydrich torjuu kirjeen, koska tietää että se on hyökkäys nimenomaan häntä itseään kohtaan: hänestäkin on levitelty huhuja puolijuutalaisesta sukuperästä. Tosin alemmat johtajat puhuvat keskenään ivallisesti:

»On siinäkin pari - puolijuutalainen ja kommunisti!»

Dorf joutuu nyt valvomaan liikkuvia kaasukammioita eli kaasutusautoja Chelmnon keskitysleirin yhteydessä. Hän käy terävän keskustelun yrityksen huonosta toimivuudesta SS-eversti Arthur Neben kanssa ja syyttää tätä suoraan selkäänsä puukottamisesta – minkä Nebe väistelee kiusaantuneena…

Dorfin ura kuitenkin jatkuu suotuisissa merkeissä, kunnes Heydrich salamurhataan. Uusi johtaja, karkea Kaltenbrunner (Hans Meyer), halveksii Dorfia ja tuo sen ilmi ivaamalla Heydrichiä:

»Saatte nähdä että minä olenkin aivan muuta maata kuin se viulua vingutellut puolijuutalainen!»

Dorf saa kuitenkin mahdollisuutensa: Theresienstadtin keskitysleiriltä on löytynyt taitavasti piirrettyjä, julman totuuden natseista ja heidän hirmutöistään kertovia kuvia. Dorf saa tehtävääkseen selvittää kuka ne on tehnyt: syylliset löytyvät, mutta se ei riitäkään: on löydettävä ja tuhottava kaikki muutkin kuvat.

Taiteilijat — kärjessä Karl Weiss — eivät anna periksi: he sanovat ettei muita kuvia ole, ja tällä kannalla he pysyvät, vaikka Karl piestään raajarikoksi ja kaksi muuta vanhempaa miestä kuolevat kidutukseen. Dorf ei voi muuta kuin raportoida asian: Kaltenbrunner tulkitsee hänen epäonnistuneen, ja Dorfin nousussa ollut ura nousee pystyyn.

Tämä saa tarinassa sivuhenkilönä olleen Adolf Eichmannin (Tom Bell) toteamaan:

»Raamatussahan sanotaan: ”Ja tuli uusi kuningas joka ei tuntenut Joosefia…” -Kaltenbrunner on uusi kuninkaamme»

Dorf joutuu toisarvoisiin töihin ja myös välit sedän Kurt Dorfin kanssa katkeavat. Setä oli alkanut suhtautua nuivasti jo Babyn Jarissa. Siellä oli tehty nuoremman Dorfin osaltaan valvomia teloituksia Kurt Dorfin tullessa paikalle. Hän oli saanut sotamarsalkalta käskyn kartoittaa rotko tienrakennusta varten: nähdessään harmaapäisiä juutalaisvanhuksia vietävän ammuttavaksi hänen kasvonsa synkkenivät – mutta toistaiseksi hän vaikeni koska ei välttämättä halunnut uskoa näkemäänsä.

Kun he sittemmin kohtasivat Auschwitzissa ja leirialueen tienkorjauksen johtajaksi määrätylle Kurtille valkeni natsien koko pahuus, tilanne muuttui. Erityisesti häntä ärsytti Erikin hurskasteleva kauhistelu siitä, että britit olivat pommittaneet Berliiniä ja jokin pommi oli osunut hänenkin kotiinsa vaurioittaen heidän hienoa pianoaan.

Lopullinen kiista syntyy siitä, kun Erik käy hakemassa kaasutettaviksi muutamat juutalaisvangit - muun muassa Josef Weissin - joita Kurt Dorf oli yrittänyt varjella juuri tältä kohtalolta pitämällä heitä tietyöryhmässään. Nuoremman Dorfin asennetta kuvaa hänen vastauksensa:

»Saat tilalle venäläisiä vankeja - vahvaselkäisiä ja tylsämielisiä!»

Tällöin Kurt Dorf ravistelee Erikiä rintamuksesta niin että kauluslaatat ovat revetä irti raivoten:

»Minun pitäisi tappaa sinut, senkin kirottu murhaaja – palveluksena velivainajalleni!»

Vuosien ulkotyö on tehnyt Kurtista rotevan voimanpesän, Erik taas on hukannut kirjoituspöydän takana ja ylellisissä ruokasaleissa vähäisimmätkin ruumiilliset voimansa. Kurt päästää sukulaisensa irti ja käskee tämän kadota näkyvistään. Erik korjaa asunsa ja luikkii matkoihinsa nolattuna.

Lopulta Erik Dorf joutuu amerikkalaisten vangiksi ja tekee itsemurhan. Kurt ottaa hänen päiväkirjansa haltuunsa ja toimittaa ne Rudi Weissille.

Tekstissä vihjaillaan Kurtin päätyvän lopulta Vanhurskaat kansakuntien joukossa -listalle; hänestä tulee siis eräänlainen Oskar Schindler. Tosin hän huomauttaa Rudille kirjoittamansa kirjeen lopussa:

»En tiedä olenko mikään ”vanhurskas kansakuntien joukossa” – mutta toivon että jonain päivänä tapaamme Israelissa.»

Loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rudi Weiss tapaa Theresienstadtissa Ingan ja tämän pojan. Siellä hän saa myös uuden tehtävän: saattaa Israeliin joukko nuoria kreikanjuutalaisia orpopoikia. Hän saavuttaa poikien ystävyyden opettamalla heidät pelaamaan jalkapalloa.

Kirjan esipuheessa mainitaan että Rudi asuu kibbutsissa, on naimisissa Tamar-nimisen sabratytön kanssa ja heillä on kaksi poikaa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.
  1. a b c Polttouhrit. Teoksen esittely. Kirjasampo. Viitattu 12.6.2014.