Polícia Internacional e de Defesa do Estado

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Logo

Polícia Internacional e de Defesa do Estado eli PIDE (suom. Kansainvälisen ja valtiollisen turvallisuuden poliisi) oli Portugalin salainen palvelu ja turvallisuuspoliisi António de Oliveira Salazarin johtaman Estado Novon konservatiivisen ja autoritaarisen hallinnon aikana. Portugalin turvallisuuspoliisin nimenä PIDE oli käytössä vain vuosina 19451969, mutta tällä nimellä tunnetaan kaikki valtion turvallisuusorganisaatiot koko 40-vuotisen Estado Novon aikana.

PVDE[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PIDE:n pohja luotiin vuonna 1933, jolloin perustettiin Portugalin uusi hallintojärjestelmä Estado Novo. Salazarin antamilla suorilla käskyillä perustettiin Polícia de Vigilância e de Defesa do Estado (PVDE) (suom. Valtion turvallisuus- ja valvontapoliisi), jolla oli kaksi päähaaraa:

  1. Sosiaalisen ja poliittisen turvallisuuden jaosto, jonka tuli ehkäistä ja paljastaa poliittiset ja yhteiskunnalliset rikokset. Tehtäviin kuului siis sensuuri ja toisinajattelijoiden ajatusten leviäminen.
  2. Kansainvälinen jaosto, jonka vastuulla oli kontrolloida maahanmuuttoa sekä karkottaa ei-toivotut maahanmuuttajat. Jaoston tehtäviin kuului myös vastavakoilu ja/tai kansainvälinen vakoilu.

Vuonna 1936 perustettiin Portugalin siirtomaahan Kap Verdelle Tarrafalin vankileiri. Se oli suoraan PVDE:n alaisuudessa ja sinne karkotettiin poliittiset vangit, joiden katsottiin olevan kaikkein suurimpina uhkina valtiolle. 40 vuoden aikana Tarrafalissa 32 vankia menetti henkensä ja kyseinen vankila tuli tunnetuksi eri kidutustyyleistään ja- muodoistaan.

Samana vuonna PVDE alkoi keskittyä maanalaisen Portugalin kommunistisen puolueen ja kommunismin vastaiseen taisteluun Espanjan sisällissodan alettua ja anarkistien uhattua Salazarin henkeä. Toista maailmansotaa edeltävinä vuosina saksalaisia ja italialaisia neuvonantajia kävi kehittämässä ja muokkaamassa PVDE:n organisaatiota ja toimintatapoja. PVDE:n organisaatiota järjesteltiinkin Gestapon mallin mukaisesti.

Toisen maailmansodan vuosina PVDE oli aktiivisimmillaan. Puolueettoman Portugalin pääkaupungista Lissabonista kehittyi vakoilun keskus ja useita tunnettuja henkilöitä oli tuolloin siellä maanpaossa, mm. Ian Fleming ja Espanjan kuningasperhe. Sodan eri osapuolet värväsivät Lissabonissa vakoilijoita käyttöönsä, mutta PVDE oli pääasiallisesti puuttumatta näiden toimiin Portugalissa, jos ne olivat puuttumatta Portugalin sisäisiin asioihin.

PIDE[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen vuonna 1945 PVDE hylättiin turvallisuuspalveluna ja sen korvasi uusi organisaatio PIDE, joka organisoitiin Scotland Yardin mukaan. Tiedustelupoliisin (Polícia Judiciária) osana sillä oli täydet valtuudet tiedustella, jäljittää ja pidättää kaikki, joiden epäiltiin vehkeilevän Estado Novoa vastaan.

PIDE:llä oli kaksi päätoimialaa:

  1. Hallinnolliset tehtävät, joihin kuuluivat myös maasta- ja maahanmuuttoon liittyvät toiminnot.
  2. Rikollisuuden vastainen toiminta

Monet tahot pitävät PIDE:ä yhtenä historian tehokkaimpana ja toimivampana salaisena palveluna. PIDE:llä oli laaja Portugalin ja sen merentakaiset alueet (Ultramar) kattava tiedusteluverkko, johon kuului paljon soluttautujia niin Portugalin kommunistisessa puolueessa kuin Angolan ja Mosambikin vapautusliikkeissäkin. PIDE rohkaisi kansalaisia ns. urkkijoiksi (bufos) tarjoamalla vaikutusvaltaa ja rahaa, jotta nämä ilmoittaisivat kaikesta epäilyttävästä toiminnasta. Tämä mahdollisti täydellisen sisäisen vakoilun, jonka kontrolli vaikutti portugalilaisten jokapäiväiseen elämään. Tuhansia portugalilaisia vasemmistolaisia ja valtionpetoksesta epäiltyjä henkilöitä pidätettiin ja kidutettiin vankiloissa.

PIDE oli aktiivisimmillaan Portugalin siirtomaasotien aikana, jolloin mm. Ranskan oikeistolaisen terroristijärjestö OAS:n johtohenkilö ja Ranskan armeijan upseeri Yves Guerin Serac toimi PIDE:n palveluksessa.

DGS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Estado Novon viimeinen johtaja Marcello Caetano nimesi PIDE:n vuonna 1969 DGS:ksi (Direcção Geral de Segurança). Salazarin jälkeen Caetano yritti demokratisoida maata kasvaneen sensuuriin, kuluttavien ja raskaiden siirtomaasotien sekä kansalaisoikeuksien rajoittamisen vastustuksen takia. Tämä näkyi salaisen poliisin voimankäytön ja väkivallan vähenemisenä, mikä taas vähensi salaisen poliisin voimakkuuden ja tehon laskuna.

PIDE/DGS:n loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neilikkavallankumouksen dramaattisimmat hetket sijoittuivat DGS:n päämajan lähettyville, huonossa maineessa olleelle António Maria Cardoson kadulle. Tuntemattomat agentit avasivat päämajan katolta tulen kohti mielenosoittajia surmaten neljä henkilöä.

DGS:n päämaja oli Estado Novon viimeinen tukikohta. Kun vallankaappaajat valtasivat rakennuksen, suurin osa nauhoista ja arkistosta oli tuhottu. DGS:n etsivät ja poliisit pakenivat vallankumouksen jälkeisinä päivinä ulkomaille, kuten Espanjaan. Portugalin kommunistinen puolue taas luovutti osan DGS:ltä haltuunsa saamia arkiston osia neuvostotiedustelulle. Vuodesta 1990 lähtien PIDE:n jäljelle jäänyt arkisto löytyy Portugalin kansallisarkistosta. DGS kuitenkin jatkoi toimintaansa Portugalin siirtomaissa nimellä Polícia de Informação Militar (Armeijan tiedustelupoliisi).

Ainoat oikeuteen joutuneet PIDE:n etsivät olivat he, jotka murhasivat maanpaossa eläneen oppositiojohtaja kenraali Humberto Delgadon 1965. Oikeuskäsittely kuitenkin kesti vuosia, eikä ainutkaan näistä etsivistä viettänyt aikaa vankilasta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]