Poika raidallisessa pyjamassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Poika raidallisessa pyjamassa
The Boy in the Striped Pyjamas
Alkuperäisteos
Kirjailija John Boyne
Kieli englanti
Julkaistu 5. tammikuuta 2006
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Poika raidallisessa pyjamassa (The Boy in the Striped Pyjamas) on John Boynen romaani, joka on julkaistu vuonna 2008. Se kertoo natsiupseerin pojan ja keskitysleirillä olevan juutalaispojan ystävyydestä. Kirjasta on tehty samanniminen elokuva, jonka on ohjannut Mark Herman. Elokuva valmistui vuonna 2008, ja sen ensi-ilta oli Suomessa tammikuussa 2009.

[muokkaa] Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Korkea-arvoinen natsiupseeri perheineen muuttaa Berliinistä maaseudulle lähelle juutalaisten työleiriä. Aluksi uutta kotiaan vihaava yhdeksänvuotias Bruno-poika tapaa ”tutkimusmatkallaan” piikkilanka-aidan toisella puolella elävän Shmuelin, jonka kanssa hän pian ystävystyy. Uuden ystäyvyyden myötä Bruno alkaa pitää elämästään uudessa kodissa, eikä lopuksi halua muuttaa takaisin Berliiniin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä