Pohjois-Amerikan maantiede
Pohjois-Amerikka on 25,3 miljoonaa neliökilometriä pinta-alaltaan ja siten kolmanneksi suurin manner. Manner rajoittuu idästä Atlanttiin, pohjoisesta Jäämereen ja lännestä Tyyneenmereen. Manner kapenee etelään mentäessä, ja Väli-Amerikan kannas yhdistää sen Etelä-Amerikkaan.
Pinnanmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Amerikassa on vanhoja ja nuoria vuoristoja. Nuorten Kordillieerien osat Pohjois-Amerikassa (mm. Kalliovuoret ja Sierra Nevada) kulkevat koko mantereen poikki sen länsipuolelta. Vuoret ovat nuoria poimuvuoria, joissa on aktiivisia tulivuoria. Vuoret nousevat yli neljän kilometrin korkeuteen, ja korkein huippu on Denali (6 194 m), joka tunnettiin nimellä Mount McKinley vuodesta 1896 vuoteen 2015. Vuorijonojen väliin jää tasankoja, altaita, kuten Mojaven aavikko, Kuolemanlaakso ja monet suolajärvet.
Mantereen itärannikolla kulkee Appalakit, joka on vanha vuorijono. Sen korkein kohta on Mount Mitchell (2 037 m). Vuoriston ja rannikon välissä on rannikkotasanko. Mantereen sisäosa koostuu valtavista tasangoista ja alangoista, ns. preeriasta. Jääkausien aikana suuret osa mannerta oli jäätiköiden peitossa, jotka ovat tehneet Kanadan ja Yhdysvaltojen alueiden sedimenttikerrokset.
Pohjois-Amerikan suurimmat joet ovat Missouri (4 088 km pitkä), Mississippi (3 766 km), Rio Grande (3 034 km), Columbia (2 044 km) ja Saint Lawrence (3 058 km). Saint Lawrence yhdistää Isotjärvet Atlanttiin. Mantereen suurin järvi on Yläjärvi (82 100 km²).
Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Amerikan ilmasto vaihtelee alueittain. Ilmasto luonnollisesti kylmenee etelästä pohjoiseen mentäessä siten, että esimerkiksi Floridan ilmaston ollessa trooppinen, Yhdysvaltojen pohjoisosissa on jo neljän vuodenajan mannerilmasto, ja Kanadan pohjoisosissa se muuttuu arktiseksi. Etelä-Kaliforniassa vallitsee välimerenilmasto. Erityisen kuivaa on Pohjois-Meksikossa, Lounais-Yhdysvalloissa ja Kalliovuorten altaissa.
Tornadoja ilmenee laajalla alueella Keski-Yhdysvalloissa, ja mantereen eteläosiin kulkeutuu usein hurrikaaneja.
Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erilaiset metsät peittävät laajoja alueita Pohjois-Amerikassa. Lehtipuut viihtyvät hyvin lauhkeassa ilmastossa, ja Kaliforniassa kasvaa nahkealehtistä kasvillisuutta, sekä Australiasta tuotuja eukalyptuspuita. Subboreaalisella alueella kasvaa subboreaalista metsää. Tyynenmeren rannikolla menestyvät kookkaat puulajit, kuten punapuu.
Mantereen keskiosissa kasvaa ruohokasvillisuutta. Preeriaheiniä kasvaa tasangon niillä alueilla, joissa vuotuinen sademäärä on yli 750 mm. Muualla menestyvät vain matalat heinäkasvit. Pohjoisessa subboreaalisen vyöhykkeen pohjoispuolella Kanadassa ja Alaskassa on tundrakasvillisuutta eli pääasiassa pensaita, sammalia, jäkälää ja ruohoja.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 376. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
