Poggio Bracciolini

Wikipedia
Ohjattu sivulta Poggio Bracciollini
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Poggio Bracciolini

Gian Francesco Poggio Bracciolini (11. helmikuuta 1380 Terranuova, Toscana – 30. lokakuuta 1459, Firenze) oli Firenzen kansleri, kulttuurivaikuttaja, varhainen humanisti, paavien uskottu, hedonisti ja tarinankertoja.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bracciolini syntyi vuonna 1380 köyhään notaarin perheeseen, joka muutti usein paikkakuntaa päästäkseen karkuun velkojiaan. Parin kymmenen ikäisenä lahjakas Bracciolini suuntasi saamansa suosituskirjeen kanssa Firenzeen, toiveenaan jatkaa opintoja. Erityisen kauniin käsialan vuoksi hän sai töitä kirjojen ja asiakirjojen kopiojana. Säästämillään rahoilla hän kouluttautui notaariksi sekä otti latinan kielen yksityistunteja.[1]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisan humanistin ja Firenzen kanslerin Coluccio Salutatin kautta Bracciolini tutustui Niccolò Niccoliin, varakkaan suvun nuorukaiseen. Varsin erilaisista lähtökohdista huolimatta heillä oli yksi yhteinen intohimo: Antiikin aika. Miehet kävivät latinankielistä kirjeenvaihtoa, joissa kielioppi näytteli suurta osaa.[1]

Edistääkseen uraansa Bracciolini hankki vuonna 1404 työn paavin hallintokoneistosta, kuuriasta. Käsialansa ja latinan kielen taitonsa ansiosta hän eteni yhdeksi paavin kuudesta sihteeristä. Työpaikastaan huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – Bracciolini halveksi munkkeja ja hengenmiehiä. Hän puki ajatuksiaan kirjoituksiksi, jonka seurauksena syntyi Facetiae (suom. Kaskuja). Teoksestaan huolimatta Bracciolini uskoi Jumalaan. Bracciolini ehti palvella neljää paavia, kunnes Johannes XXIII:n viraltapano vuonna 1415 jätti hänet ilman työpaikkaa.[1]

Bracciolini päätti omistautua intohimolleen ja alkoi metsästää antiikin käsikirjoituksia. Hän löysikin kaksi Ciceron unohdettua puhetta, Quintilianuksen puhetaidon oppaan Institutio Oratoria (suom. Puhujan kasvatus) sekä Lucretiuksen runokokoelman De rerum natura (suom. Maailmankaikkeudesta). Viimeksi mainittu saattoi tuohon aikaan olla ainoa olemassa oleva kopio alkuperäisteoksesta. Bracciolini ja Niccoli teettivät kopiot teoksista.[1]

Löytääkseen lisää uhattuja teoksia Bracciolini otti vastaan viran Winchesterin piispan sihteerinä. Englannin nuoret luostarit eivät tarjonneet merkittäviä kirjalöytöjä ja niinpä hän palasi Roomaan ja kuurian palvelukseen. Tässä virassa Bracciolini ehti palvella vielä kolmea uutta paavia. Vuonna 1436 hän avioitui ylhäisen, itseään 38 vuotta nuoremman firenzeläisen Vaggia di Gino Buondelmontin kanssa. He saivat viisi poikaa ja yhden tyttären. Kuollessaan vuonna 1459 Bracciolini oli Firenzen kansleri ja vauras mies.[1]

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaskuja. Tarinakokelma 1400-luvun Firenzestä (Yliopistopaino, 2006)
  • An Seni Sit Uxor Ducenda (suom. Avioliitosta vanhalla iällä)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tieteen kuvalehti Historia 5/2014, s.44-51