Planeetta (kappale)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Planeetta
Remu
Singlen tiedot
 Julkaistu 14. tammikuuta 2009
 Tyylilaji Rock
Tango
 Levy-yhtiö Edel Records Finland
Remun muut singlet

Planeetta
2009

Planeetta on suomalaismuusikko Remun single ja kappale, jolla hän osallistui vuoden 2009 Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan, ja pääsi sillä finaaliin asti. Single julkaistiin 14. tammikuuta 2009.

Single myi nopeasti platinalevyyn oikeuttavan määrän eli 10 000 kappaletta. Se on esimakua kesällä 2009 ilmestyvältä Remu Goes Rock'n Tango -albumilta, joka tulee sisältämään vanhoja tangoklassikoita sekä uuttakin materaalia. [1] "Planeetan" ovat sanoittaneet Remu, Ilkka Vainio ja Risto Asikainen. [2]

Aluksi Yleisradio meinasi hyllyttää kappaleen, koska se oli näkyvästi esillä Planeetta-nimisen yrityksen nettisivulla, eikä kilpailujen säännöissä sallita minkäänlaista mainostusta. Myöhemmin YLE ja Remun levy-yhtiö sopivat, että "Planeetta"-kappaletta ei käytetä Euroviisujen aikana samannimiseen yritykseen viittaavissa yhteyksissä. Remu sai siis osallistua kilpailuihin. [3]

Lähteet [muokkaa]

  1. Remun viisubiisistä skandaali! Ilta-Sanomat. 9.1.2009. Viitattu 31.1.2009.
  2. Yle syynää Remun euroviisun Ilta-Sanomat. 9.1.2009. Viitattu 31.1.2009.
  3. Remun euroviisua ei hylätä Iltalehti. 9.1.2009. Viitattu 31.1.2009.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä musiikkisingleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.