Pjotr Mašerov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pjotr Mašerov
Mašerov kuvattuna valkovenäläisessä postimerkissä.
Mašerov kuvattuna valkovenäläisessä postimerkissä.
Henkilötiedot
Syntynyt26. helmikuuta 1918
Kuollut4. lokakuuta 1980
Titteli Valko-Venäjän kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri 1965–1980
Muut tiedot
Edeltäjä Kirill Mazurau
Seuraaja Tihon Kiseljov

Pjotr Mironovitš Mašerov (ven. Пётр Миро́нович Маше́ров, valkoven. Пётр Міро́навіч Машэ́раў, Pjotr Mironavitš Mašerau; 26. helmikuuta 19184. lokakuuta 1980) oli valkovenäläinen poliitikko ja partisaanijohtaja. Hän toimi Valko-Venäjän kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1965–1980.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mašerov syntyi maanviljelijäperheeseen ja opiskeli Vitebskin pedagogisessa instituutissa valmistuen vuonna 1939. Opiskeluiden jälkeen hän toimi fysiikan opettajana vuoteen 1941 saakka. Elokuussa 1941 hän oli mukana perustamassa partisaaniliikettä Vitebskin alueella. Seuraavan vuoden lokakuussa hän sai komentoonsa oman yksikkönsä ja prikaatin maaliskuussa 1943. Lokakuussa 1943 hän siirtyi puolueen töihin. Neuvostoliiton joukkojen vallattua Vilnan alueen Mašerov toimi Komsomolin puheenjohtajana Maladzetšnan ja Vileika hallintopiireissä. Sodan jälkeen hän toimi kommunistisen puolueen töissä muun muassa Brestin kaupungissa ja myöhemmin koko maan kattaneissa viroissa.[1]

Mašerov nousi Valko-Venäjän kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi maaliskuussa 1965. Virkakaudellaan hän panosti Valko-Venäjän raskaaseen teollisuuteen, mikä osaltaan paransi alueen taloutta. Samaan aikaan kuitenkin maan venäläistyminen ja neuvostolaistuminen kiihtyi. Miltei koko nuoriso kuului Komsomoliin ja joka yhdestoista kommunistiseen puolueeseen. Mašerov kuoli auto-onnettomuudessa 4. lokakuuta 1980 ollessaan matkalla Baranavitšystä Minskiin.[1] Hänen kuolemansa jälkeen syntyi huhuja siitä, että Leonid Brežnev oli ehkä määrännyt hänet tarkoituksellisesti surmattavaksi kilpailijana. Vaikka Mašerovin virkakaudella toteutettiin esimerkiksi valkovenäjän opetuksen lopettaminen kouluissa, hänellä oli etenkin kuolemansa jälkeen maine kansan johtajana ja "hyvänä kommunistina".[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 637. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
  2. Andrew Wilson: Belarus: the last European dictatorship, s. 116. Yale University Press, 2011. ISBN 978–0–300–13435–3. (englanniksi)