Pirunpelto (televisiosarja)
|
|
|
|---|---|
![]() Sarjan logo ensimmäisen kauden vihreällä Pirunpelto -teemalla. |
|
| Tyyli | Draama |
| Kestoaika | 50 min |
| Tekijä | YLE Draama |
| Pääosissa | Matti Ristinen Karoliina Blackburn Sanna Saarijärvi Erkki Kauppinen Jussi Myllymäki Teijo Eloranta |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | Yle TV2 Yle HD |
| Esitetty | 7. tammikuuta 2009 – 6. maaliskuuta 2013 |
| Tuotantokausia | 4 |
| Jaksoja | 24 |
| Ikäraja | |
| Sisältömerkintä | |
|
|
|
| Tuottajat | Sirpa Bertling Marja-Liisa Rantanen (apulaistuottaja) |
| Ohjaajat | Jukka Mäkinen |
| Käsikirjoittajat | Heikki Luoma |
| Säveltäjä | Jukka Mäkinen |
| Leikkaajat | Piia Leskelä |
| Lavastajat | Jude Pirskanen |
| Kuvaajat | Kari Manninen |
| Tuotantoyhtiö | YLE Draama |
|
|
|
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
|
Kuvakaappaus
Piiku, Anni ja Tommi. |
|
Pirunpelto on Heikki Luoman käsikirjoittama suomalainen draamasarja, joka kertoo elämästä kuvitteellisessa etelähämäläisessä Tyrisevän kunnassa. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin alkuvuodesta 2009 TV2-kanavalla, toinen keväällä 2011. Kolmas tuotantokausi esitettiin joulukuussa 2012 ja viimeinen neljäs kausi alkoi keväällä 2013.
Sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin DVD:nä 16. kesäkuuta 2010, toinen tuotantokausi 18. toukokuuta 2011 ja 3-4 kaudet julkaistaan 24. huhtikuuta 2013.
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
1. tuotantokausi [muokkaa]
Kun Pirunharjun soramontun omistaja Huuko Lammi kuolee pimeissä olosuhteissa, espoolainen poliisi Tommi Jussila saa yllättäen kuulla olevansa suunnattomien soravarojen perijä. Moni muukin on kiinnostunut samasta maa-alueesta, koska kunnan suurin yritys Tyrjän Betoni tarvitsee yhä enemmän raaka-ainetta elementtituotantoonsa. Kiista soravarojen herruudesta käy yhä kovemmaksi. Kun pelkkä keinottelu ei riitä, käyttöön otetaan kovemmat aseet.
2. tuotantokausi [muokkaa]
Tommin täytyy valita poliisin työn ja sorayrittäjyyden välillä. Sorayrittäjäksi ryhtyessään hän huomaa poliisin työssä saatujen taitojen olevan tarpeen, sillä kiista soravarojen herruudesta käy kuumana. Ympäristöasiatkin otetaan lyömäaseeksi tässä kampailussa, jota pankinjohtaja Östelä masinoi häikäilemättömästi. Erikoisen yllätyksen Tommin elämään tuo hänen entinen työparinsa Niina, jonka vierailu Pirunpellossa herättää varsin ristiriitaisia tunteita.
3. tuotantokausi [muokkaa]
Kolmannessa jaksossa Tommi ja Kantonen jatkavat soranajoa kaivukiellosta huolimatta. Piikulla on hankaluuksia hallita Tyrjän betonia, kun myös Sivula jättää Tyrjän betonin sen lisäksi että entinen johtaja, Piikun isä kuoli tulipalossa edellisen jakson lopussa. Östelä alkaa punoa uusia juonia rikkaan Venäjälle suuntautuneen Rummin kanssa. Ylikonstaapeli Härmälä ei pääse eläkeputkeen kuten oli haaveillut. Päinvastoin: hän sotkeutuu juttuun yhä syvemmälle. Tommi ojentaa auttavan kätensä Piikulle Tyrjän betoniin liittyvissä huolissa, joita lisää Sorjosen sabotaasi. Tommi saa Härmälän tutkimaan tarkemmin palopaikalta löytynyttä asetta, joka selviää Östelän aseeksi, kuten Tommi oli arvellutkin. Härmälä pidättää sekä Sorjosen että Östelän, jotka kuitenkin vapautetaan. Myöhään illalla Sorjonen ja Östelä järjestävät ansan salaperäiselle Rummille. Sorjonen ja Östelä onnistuvat huijaamaan Rummin ajamaan autollaan jyrkänteeltä hiekkamonttuun, jolloin Östelä vie Rummilta salkullisen viidensadan euron seteleitä. Jakso päättyy, kun aamulla Tommi ja Härmälä käyvät tutkimassa Annin ja Niinan kanssa Rummin autoa.
4. tuotantokausi [muokkaa]
Rummin onnettomuuteen liittyviä todisteita löydetään monesta paikasta. Piiku taistelee Tyrjän Betonin vaikean rahatilanteen kanssa, ja Östelä tarjoaa sopimusta hänelle, jonka mukana yritys saisi rahaa. Venäläiset mafiamiehet ottavat Annin panttivangiksi. Myöhemmin mafiamiehet saavat selville, että Östelä pakotti Sorjosen mukaan Rummin murhaan. Tyrjän betonilla käydään tulitaistelu jossa henki on katkolla niin Tommilla kuin Mafia miehillä ja lopulta Östelällä. Lopussa vietetään häät mutta kenen? ja Tommi saa naisensa mutta onko se Anni vai Niina? Sarjan kahdessa viimeisessä jaksossa esiintyy myös sarjan kuuluisa ohjaaja Jukka Mäkinen, hän esittää salaperäistä hahmoa, mafia pomoa, jota kuvataan pelkästään takaapäin.
Jaksot [muokkaa]
1. tuotantokausi [muokkaa]
| Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta | Uusinta 2 |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Kovan aamun päivä | 07.01.2009 | 16.02.2011 | 26.9.2012 |
| 2. | Kaikki sitä haluaa | 14.01.2009 | 23.02.2011 | 3.10.2012 |
| 3. | Kun kaikki kaatuu | 21.01.2009 | 02.03.2011 | 10.10.2012 |
| 4. | Jos ei tykätä ni tapetaan | 28.01.2009 | 09.03.2011 | 17.10.2012 |
| 5. | Tapahtumien yö | 04.02.2009 | 16.03.2011 | 24.10.2012 |
| 6. | Hengetön tietää | 11.02.2009 | 23.03.2011 | 31.10.2012 |
- DVD julkaistu 16. kesäkuuta 2010
2. tuotantokausi [muokkaa]
| Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta |
|---|---|---|---|
| 7. | Vieraita ja vesivahinkoja | 30.03.2011 | 7.11.2012 |
| 8. | Yllättävää yhteistyötä | 06.04.2011 | 14.11.2012 |
| 9. | Soraa, seksiä ja sopimuksia | 13.04.2011 | 21.11.2012 |
| 10. | Ahkerointia aamunkoitteessa | 20.04.2011 | 28.11.2012 |
| 11. | Yöllisiä ystäviä | 27.04.2011 | 5.12.2012 |
| 12. | Kohti kuilun reunaa | 27.04.2011 | 12.12.2012 |
- DVD julkaistu 18. toukokuuta 2011
3. tuotantokausi [muokkaa]
| Jakso | Nimi | Ensiesitys |
|---|---|---|
| 13. | Tummanpuhuvia tunteita | 19.12.2012 |
| 14. | Tarkastaja törmäyskurssilla | 26.12.2012 |
| 15. | Vanhat velat - uudet pelurit | 02.01.2013 |
| 16. | Tuuli tietää enemmän | 9.1.2013 |
| 17. | Hattukankaan hintasota | 16.1.2013 |
| 18. | Kun käteinen ei riitä | 23.1.2013 |
- DVD julkaisu 24. huhtikuuta 2013
Kauden jaksojen nimet paljastettiin 20. elokuuta 2012.
4. tuotantokausi [muokkaa]
| Jakso | Nimi | Ensiesitys |
|---|---|---|
| 19. | Rahaa ilman rakkautta | 30.1.2013 |
| 20. | Pelastavat enkelit | 6.2.2013 |
| 21. | Östelääkin ovelampi | 13.2.2013 |
| 22. | Uhka idästä | 20.2.2013 |
| 23. | Ilman epäröintiä | 27.2.2013 |
| 24. | Tilinpäätös Tyrisevän tapaan | 6.3.2013 |
- DVD julkaisu 24. huhtikuuta 2013
Kauden jaksojen nimet paljastettiin 12. marraskuuta 2012.
Kuvauspaikat [muokkaa]
Kunnantalo ja pankki ovat Kurussa, Huukon monttu on Viljakkalassa, Sorjosen monttu Mouhijärvellä ja Asserin monttu Halkivahassa, vaikka sarjassa ne kaikki ovat saman harjun ympärillä. Ylöjärven Parman tehtailla on kuvattu Tyrjän Betonin kohtaukset. Huukon kotitalo on Säijässä. Asserin ja Annin talo on Pinsiössä, Kievarin sisarusten ja Torikan talo on Hämeenkyrössä.[1]
Uutisointi ja kohut [muokkaa]
»Pirunpellon tyylilaji on hieman vaikeasti määriteltävä yhdistelmä draamaa, komediaa ja jännäriä. Jopa sarjan ohjaaja Jukka Mäkinen on luonnehtinut sitä jatkuvajuoniseksi sekasikiöksi. Sarjan tähdet Matti Ristinen ja Karoliina Blackburn pitävät tärkeänä, että sorabisneksen ympärille sijoittuvaa sarjaa on kuvattu aidoissa ympäristöissä.»
(Jukka Mäkinen, Matti Ristinen ja Karoliina Blackburn Ilta-Sanomille[2])
Ilta-Sanomat uutisoi tammikuussa 2013 sarjan katsojaluvuista, jotka olivat yltäneet MTV3:lla esitettävän suosikkisarjan Salatut elämät keskimääräisiin katsojalukuihin. Joulukuussa 2012 sarja sai yli miljoona katsojaa.[3]
Sarjan päättyminen aiheutti suuria keskusteluja ja adresseja internetissä.[4]
Tuotantotiimi [muokkaa]
Näyttelijät [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Pirunpelto henkilöistä
| Matti Ristinen | ... Tommi Jussila |
| Karoliina Blackburn | ... Anni Kantonen |
| Sanna Saarijärvi | ... Piiku Tyrjälä |
| Erkki Kauppinen | ... Asseri Kantonen |
| Esko Salmela | ... Vilho Tyrjälä |
| Teijo Eloranta | ... Ossi Östelä |
| Tuija Töyräs | ... Helena Östelä |
| Jussi Myllymäki | ... Kosti Sorjonen |
| Jari Salmi | ... Jari Kievari |
| Sinikka Mokkila | ... Saara Kievari |
| Kaisa Sarkkinen | ... Tuuli Lemmitty |
| Laila Räikkä | ... Vieno Reunanen |
| Jukka Salmela | ... Sulo K. Rastas (Sutki) |
| Harri Ekonen | ... Torikka |
| Vesa Wallgren | ... Janne Sivula |
| Raimo Grönberg | ... Ylikonstaapeli Härmälä |
| Markku Hyvönen | ... Panu Hägglund |
| Jaakko Kiljunen | ... Volkov |
| Timo Julkunen | ... Dima |
| Jevgeni Haukka | ... Kovaljenko |
| Saija Jäntti | ... Kunnanviraston keskus |
| Kirsi Kolehmainen | ... Torikan emäntä |
| Elina Salovaara | ... Hely Korpela |
| Anna Sirén | ... Niina Hakala |
| Asko Sahlman | ... Johan Rummi |
| Antti Seppä | ... Poliisimestari Oksa (Keppi) |
| Jukka Mäkinen | ... Pavlov |
Käsikirjoitus [muokkaa]
Ohjaus [muokkaa]
Tuottaja [muokkaa]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Kuvauspaikat ja kuvia tekemisestä 2009. Yleisradio. Viitattu 9.1.2011. Suomen kieli
- ↑ Ilta-Sanomat: Pirunpellolla hurjat katsojaluvut!
- ↑ Pirunpellolla hurjat katsojaluvut! Ilta-Sanomat. Viitattu 22.02.2013. Suomen kieli
- ↑ Pirunpellon jaksoille lisää jatkoa Viitattu 17.4.2013. (suomeksi)
- ↑ Tekijät - Näyttelijät YLE Viitattu 20.8.2011. (suomeksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Pirunpelto Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- YLE TV2: sarjan kotisivut (suomeksi)
- Ohjaajan ja käsikirjoittajan haastattelu (suomeksi)
- Pirunpelto Facebookissa
