Pirttikoski (Rovaniemi)
Koordinaatit:
Pirttikoski on Kemijoen varrella Rovaniemellä sijaitseva kylä, kaupungista noin 80 kilometriä itään.
Pirttikosken kylä kehittyi voimakkaasti Pirttikosken voimalaitoksen myötä. Tunnelityyppinen voimalaitos rakennettiin 1950-luvun loppuvuosina. Alueelle tuli teitä, asuin- ja huoltorakennuksia, mittavia patorakenteita ja pitkä uittoränni syvälle kallioon louhitun voimalaitoskanavan ohella. Työntekijöitä Pirttikosken alueella oli enimmillään noin 2000. Sinne muutti asukkaita perhekunnittain, parhaimmillaan kylässä oli nelisentuhatta asukasta. He tarvitsivat myös palveluja, kuten kauppoja, leipomon, pesulan, parturiliikkeen ja huoltoaseman. Pirttikosken kansakoulu valmistui voimalaitostyömaan toisena rakennusvuonna 1957, oppikoulu vuonna 1964. Jälkimmäinen on yhä käytössä, mutta nyt peruskouluna. Voimalaitostyömaan hiljennettyä ja töiden vähennyttyä myös Pirttikosken väkimäärä väheni huomattavasti.
Kylässä vierailleita valtiopäämiehiä ovat Urho Kekkonen, Gerald Ford, Leonid Brezhnev ja Josip Broz Tito.
Voimalaitoksen asuinalue on on 13 hehtaarin laajuinen rivitaloineen, paritaloineen, huoltorakennuksineen, hirsisine saunoineen ja kerhohuoneistoineen. Pääosa yhteensä 64 asunnosta oli kuitenkin kesällä 2009 tyhjillään. Alueella olevat asunnot kolmea lukuun ottamatta, jotka on erotettu omiksi kiinteistöiksi, määrättiin pakkohuutokaupattavaksi lokakuussa 2009 maksamattomien sähkölaskujen takia. 23. lokakuuta 2009 koko kylä, sisältäen 10 hehtaaria maata, kymmenen rivitaloa ja yksi paritalo, myytiin pakkohuutokaupassa 20000 euron kauppahintaan.[1]
Pirttikosken kylässä asutaan silti yhä ja harjoitetaan mm. maataloutta, karjankasvatusta ja poronhoitoa.
[muokkaa] Lähteet
- Kylän esittely
- Kylä keskellä ei mitään (Rakennuslehti)
- Pirttikosken nousu ja tuho (Ylioppilaslehti)
- Välimaa, S. 2009. Pirttikosken kovia kokenut rivitaloalue pakkohuutokaupataan. Sanomalehti Kaleva, 15.10.2009, s. 6.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Yläkemijoki – Pirttikoski
- Uutinen Lapin Kansassa
- Esko Juhani Tennilän kolumni
- Aalto Lapissa – Pirttikosken suunnitelma
- Museoviraston Pirttikoski-sivu
|
Alakorkalo - Alanampa - Auttinseutu - Hirvas - Jaatila - Juotasniemi - Kauko - Kivitaipale - Kolmas kaupunginosa - Kolpene – Korkalovaara – Koskenkylä - Lehtojärvi - Leipee - Lohiniva - Marrasjärvi - Marraskoski - Meltaus - Misi - Muurola - Narkaus - Niesi - Nivankylä - Nivavaara – Norvajärvi - Oikarainen - Ojanperä – Olkkajärvi - Ounasrinne – Paavalniemi - Patokoski - Pekkala - Perunkajärvi - Petäjäskoski - Pisa - Pöykkölä – Rantaviiri – Rautiosaari - Ruikka - Saarenkylä - Sinettä - Sonka - Syväsenvaara – Tapionkylä - Tennilä - Tiainen - Tuhnaja - Vaarala - Vanttausjärvi - Vanttauskoski - Vennivaara – Viiri - Vikajärvi - Välijoki - Ylikylä - Ylinampa |
Sivulta puuttuu