Pirtanauha
Pirtanauha on perinteisellä käsityötekniikalla tehty, usein villainen nauha. Poimituissa nauhoissa (vironvyö, Baltic pickup) on tavallisimmin puuvillapohja ja villaiset kuviolangat. Tavallisimmin pirtanauhan valmistamisessa käytetään nauhapirtaa, jonka rakoihin ja reikiin loimilangat pujotellaan, ja käpyä, jolla kudelanka painetaan tiiviiksi ja mahdollinen kuvio poimitaan.[1] Suomessa on myös kudottu pirran sijasta lankaniisillä, tätä kutsutaan papelolta kutomiseksi.[2]
Pirtaa nostamalla ja laskemalla saadaan vuorotellen parilliset (reikiin pujotetut) ja parittomat (rakoihin pujotetut) loimilangat nousemaan ylemmäksi.[3] Kude pujotetaan lankakerrosten väliin muodostuneeseen viriöön. Kudelanka vedetään kireälle, jolloin loimilangat peittävät kudelangan.[4]
Pirtanauhatekniikka levisi Pohjoismaihin ilmeisesti keskiajalla, ja syrjäytti lautanauhatekniikkaa, koska pirtanauhan tekeminen on helpompaa.[5]
Nauhapirralla eli -tiuhtalla tai irtoniisillä kudotuissa nauhoissa on enemmän varsinaisen kankaankudonnan piirteitä kuin lautanauhoissa. Onkin arveltu, että irtoniisillä kutominen oli muinoin, alkeellisin kangaspuiden keksimistä edeltänyt vaihe. Läntisessä Suomessa, varsinkin Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla, missä koristeveistotaito oli 1700- ja 1800-luvuilla kehittynyttä, sulhasmiehet koristelivat nauhapirtoja lahjaesineiksi leikkauksin ja maalauksin. Pohjanlahden rannikkoseudulta tunnetaan myös pyöreitä, koristeleikattuja nauhapirtoja. Lisäraoilla varustetut nauhapirrat eli "lohenpyrstöpirrat", joilla voidaan kutoa neliniitisen luontoisia kuviollisia nauhoja ilman poimintaa, näyttävät olleen yleisiä vain läntisessä Suomessa ja jonkin verran Savossa.
Lounais- ja pohjoissuomalaiset tuntevat nauhapirran tiuhta-nimisenä, eteläpohjalaiset viulana, karjalaiset paikoitellen mytkänä. Paikoitellen Etelä-Suomessa sen nimi on sidekaide, kun taas vyö-ja nauhapirta sanat ovat itäsuomalaista perua. Pirtanauhoja sanotaan Länsi-Suomessa mm. tiuhtarihmoiksi, Kaakkois-Suomessa mm. siteiksi, paikoitellen Savossa ja Keski-Suomessa rippunauhoiksi, Varsinais-Suomessa polusteiksi ja paikoitellen Itä-Hämeessä kilpasiksi.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Terho, Susanna: Kuteelliset nauhat: Pirtanauhat Kansanomaiset nauhat. Suomen käsityön museo. Arkistoitu 17.9.2010. Viitattu 10.9.2010.
- ↑ a b Merisalo, Viivi. 1978. Nauhoja. Porvoo: WSOY.
- ↑ Mantere, H. & Kangasniemi, M.: Ohje Kaspaikka. Arkistoitu 17.9.2010. Viitattu 10.9.2010.
- ↑ Opas, Hilkka (toim.). 2010. Taito tehdä. Neulalla ja naulalla. WSOY.
- ↑ Terho, Susanna: Pirtanauhat – Keskiajan uutuus Suomen käsityön museo. Arkistoitu 17.9.2010. Viitattu 10.9.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Museotietokanta Finnassa olevia pirtanauhoja Suomesta, Saamenmaalta ja muualtakin . Museovirasto.
- Susanna Terho: Mihin nauhoja ja nauhatekniikkaa voisi käyttää? (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen käsityön museo 2007.
- Merisalo, Viivi. 1978. Nauhoja. Porvoo: WSOY.
- Opas, Hilkka (toim.). 2010. Taito tehdä. Neulalla ja naulalla. WSOY.
- Suomen käsityön museo verkkonäyttely Kansanomaiset nauhat (Arkistoitu – Internet Archive)
- Statens historiska museum: Myöhäiskeskiaikainen nauhapirta Väskindestä Gotlannista