Pilkkupussimittari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pilkkupussimittari
Thetidia smaragdaira.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Vihermittarit Geometrinae
Suku: Thetidia
Laji: smaragdaria
Kaksiosainen nimi
Thetidia smaragdaria
(Fabricius, 1787)[1][2]
Synonyymit
  • Antonechloris smaragdaria Raineri, 1994[2][3]
  • Euchloris smaragdaria (Fabricius, 1787)[1][2]
  • Phalaena smaragdaria Fabricius, 1787[2][3]
  • Phorodesma smaragdaria (Fabricius, 1787)[2][4]
  • T. s. alinea Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. caeruleoviridis Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. obsoleta Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. unilinea Burrows, 1900[2][3]
  • T. s. viridis Burrows, 1900[2][3]
Alalajit
Katso myös
 Commons-logo.svg Pilkkupussimittari Commonsissa

Pilkkupussimittari (Thetidia smaragdaria), vanhalta nimeltään täplätön pussimittari, on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji. Laji on levinnyt laajalle alueelle Euraasiaan, ja Suomessa sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa.

Pilkkupussimittari on pääasiassa aurinkoisten, lämpimien ja kuivien ketojen, niittyjen ja rinteiden laji. Koiraita tavataan lennossa kesä-heinäkuussa, usein jo iltahämärissä, kun naaraat puolestaan piilottelevat useimmiten kasvuston seassa. Pilkkupussimittarin toukat käyttävät ravintonaan siankärsämöä, pietaryrttiä ja erilaisia marunoita. Toukat elävät, talvehtivat ja koteloituvat ravintokasvin karikkeesta kasaamansa pussin sisällä, mistä koko laji on saanut nimensä.

Pilkkupussimittarin alalaji T. s. maritima, jota on tavattu ainoastaan Englannissa, on ilmeisesti kuollut sukupuuttoon 1990-luvun alussa. Norjassa pilkkupussimittarin kanta on hyvin pieni, ja laji onkin maassa luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Suomessa pilkkupussimittaria ei ole luokiteltu uhanalaiseksi ja sen populaatiokoko vaikuttaa vakaalta.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilkkupussimittari on keskikokoinen mittari: sen siipien kärkiväli on keskimäärin noin 27–32 millimetriä. Naaras on koirasta hieman suurempi. Eteläisessä Euroopassa toinen sukupolvi, joka lentää elokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle, on kooltaan pienempi: sen siipien kärkiväli on keskimäärin vain noin 22 millimetriä. Perhosen siivet ovat väriltään kirkkaan vihreät ja siipien ripset ovat valkoiset. Etusiipien etureuna on väriltään kellertävä. Lajin etu- ja takasiipien keskellä sijaitsevat selvät keskipilkut, joiden avulla laji on helppo erottaa laikkupussimittarista. Takasiipien etureuna on tyveltään valkea, ja sen ulkoreuna kaareutuu tasaisesti, toisin kuin esimerkiksi melko samannäköisillä lehvämittarilla ja vihermittarilla. Siipien ulompi poikkiviiru on melko suora ja sisempi poikkiviiru näkyy vain heikosti. Koiraan tuntosarvet ovat kaksoiskampahampaiset.[1][2][4][7]

Pilkkupussimittarin toukka on väriltään harmaanruskea ja sen selkäviiva on musta. Toukan kussakin nivelessä on kaksi mustaa selkäkäsnää ja etummaisten nivelten sivuilla on valkeahkoja, alta mustareunaisia vinotäpliä.[4][8] Luonnossa toukka elää kuitenkin aina lajinimensä mukaisesti ravintokasvin karikkeesta ja muista aineksista kehräämänsä pussin sisällä.[8] Pilkkupussimittarin kotelo, joka sekin syntyy saman pussin sisälle, on puolestaan ruskeanharmaa ja siinä on mustia viiruja. Kotelon tuntee myös kahdesta pienestä kohoumasta, jotka sijaitsevat sen päässä.[4][8]

Pilkkupussimittarin useista alalajeista T. s. gigantea kooltaan suurempi kuin nimialalaji, ja sen siipien kärkiväli voi olla jopa 37 millimetriä. Alalaji on myös väritykseltään vaaleampi ja sen siipien poikkiviirut näkyvät heikommin.[6] T. s. volgaria on puolestaan nimialalajia pienempi, sillä sen siipien kärkiväli on vain noin 22–29 milliä. Alalajin siipien poikkiviirut ovat leveämmät ja etusiiven keskipilkku useimmiten huomattavasti suurempi kuin nimialalajilla. Myös esimerkiksi takasiiven ulkoreunan viiru on selvempi.[9]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T. s. maritima -alalajin kuva John Curtisin vuosien 1823–1840 teoksessa British Entomology.

Pilkkupussimittaria tavataan laajoilla alueilla Euraasiassa. Luoteis-Euroopasta laji puuttuu, mutta levinneisyysalue kattaa eteläisen ja itäisemmän Euroopan ja jatkuu Turkkiin, Keski-Aasiaan, Länsi-Siperiaan, Amurille ja Mongoliaan sekä Pohjois-Kiinaan ja Japaniin. Levinneisyysalueelta on kuvattu myös useita alalajeja.[1][5][7]

Euroopassa pilkkupussimittari on yleisin Etelä- ja Itä-Euroopassa.[5] Fennoskandiassa lajilla on pysyvä kanta vain eteläisessä Norjassa sekä Suomessa. Norjan eristyneen pilkkupussimittarin populaation katsotaan olevan relikti aikaisemmalta lämpimämmältä ajanjaksolta.[10] Ruotsista laji on löydetty ensimmäisen kerran vuonna 2004, minkä jälkeen siitä on tehty muitakin havaintoja.[11][12]

Suomessa pilkkupussimittari on Etelä- ja Keski-Suomen laji, ja pohjoisimmat havainnot siitä ovat Kuopion korkeudelta.[1] Kerätyn havaintoaineiston perusteella pilkkupussimittaria on tavattu kahdessatoista Suomen luonnonmaantieteellisessä maakunnassa: Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Laatokan Karjalassa.[13]

Pilkkupussimittarin alalajeista T. s. anomica on levinnyt Kaukasukselle ja Keski-Aasian vuoristoihin. Mongoliassa tavataan puolestaan alalajia T. s. mongolica, ja muualla Itä-Aasiassa ja Japanissa lentää alalaji T. s. amurensis.[5] T. s. gigantea on Keski-Espanjan endeeminen alalaji, jota tavataan vuoristoissa 1 100–2 000 metrin korkeudessa.[6] Uralilla ja Volgan eteläisillä tasangoilla lentää alalaji T. s. volgaria, joka ilmeisesti myös joskus lisääntyy nimialalajin kanssa.[9] Englantilainen T. s. maritima -alalaji on ilmeisesti kuollut sukupuuttoon. Alalajin statuksesta ei tosin ole täyttä varmuutta, sillä joidenkin tutkijoiden mukaan englantilaisista yksilöistä ei ole ollut löydettävissä sellaisia yhtenäisiä eroja, jotka erottaisivat ne nimialalajista.[6]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilkkupussimittarin elinkierron vaiheiden keskimääräinen ajoittuminen Fennoskandiassa. Eteläisemmässä Euroopassa toukkavaihe voi päättyä jo kuukautta aiemmin.

Pilkkupussimittari on aurinkoisten ja lämpimien ketojen ja rinteiden sekä kuivien niittyjen, hietikoiden ja kulttuuriympäristöjen laji, jota tavataan lennossa yleensä yksitellen. Joskus sitä voidaan tavata myös aukeissa lehti- ja sekametsissä.[1][7] Toisinaan lajin yksilöitä on tavattu myös hakkuuaukeilta, sähkölinjojen alta ja teiden varsilta, jos niillä on kasvanut toukan ravintokasvia.[14] Englantilaista T. s. maritima -alalajia tavattiin ainoastaan jokien suistojen marskimailla.[15][16]

Laji on Suomessa ja muualla Euroopassa lennossa aikaisintaan kesäkuun puolivälin paikkeilla, yleensä kuitenkin kuun viimeisellä viikolla. Lento loppuu yleensä jo heinäkuun puolivälissä, viimeistään elokuun alussa.[1][5][7] Etelä-Euroopassa pilkkupussimittarilla on vuodessa kaksi sukupolvea: Ensimmäinen lentää toukokuun puolivälistä heinäkuun alkuun ja toinen elokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle.[5] Aroilla tavattavalla T. s. volgaria -alalajilla on myös kaksi sukupolvea, jotka lentävät toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun sekä heinäkuun lopusta syyskuun lopulle.[9]

Pilkkupussimittarit lentävät yleensä jo iltahämärässä, ja naaraita voi toisinaan nähdä myös päivällä istumassa ruohonkorsilla.[1][7] Aikuiset yksilöt käyvät usein imemässä mäkitervakoiden mettä.[1] Illalla ja yöllä liikkeellä olevat yksilöt ovat useimmiten koiraita, sillä naaraita tavataan lennossa äärimmäisen harvoin. Naaraita voi havaita helpoimmin aamun sarastaessa, kun koiraat hakevat niitä parittelua varten. Pilkkupussimittarikoiraat lentävät hitaasti kasvillisuuden yllä ja laskeutuvat välillä sen sekaan etsien vastakuoriutuneita naaraita. Noin puoli tuntia kestävä parittelu alkaa välittömästi naaraan löydyttyä, vaikka sen siivet eivät olisi edes ehtineet vielä kovettua. Parittelun jälkeen yksilöt piiloutuvat kasvillisuuden sekaan.[17]

Toukan ravintokasvi Suomessa ja muualla Fennoskandiassa on siankärsämö, mutta Keski-Euroopassa toukkia tavataan myös marunoilla ja pietaryrtillä.[1][7] Englantilaisen T. s. maritima -alalajin toukat käyttivät ravintonaan ainoastaan merimarunaa. Toukkavaihe kestää Keski-Euroopassa syyskuusta toukokuuhun, Fennoskandiassa heinäkuun lopusta kesäkuun alkuun.[5][10][15] Alueilla, joilla lajilla on kaksi sukupolvea, toukkavaiheet ajoittuvat kesäkuusta heinäkuuhun ja elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin.[5] Toukkavaiheen aikana pilkkupussimittarin toukka kehrää itselleen kehdon, johon se kiinnittää ravintokasvin kariketta, ja lisäksi se talvehtii keskenkasvuisena kehtonsa sisällä. Myös kotelo muodostuu aikanaan kehdon sisälle, kun toukka ensin kiinnittää sen kasvin varteen tai muuhun kiinteään pintaan.[1][4][8] Osa lajin koteloista kuoriutuu kolmen–neljän viikon kuluttua, mutta ainakin K. J. Vallen mukaan osa koteloista voi vielä talvehtia.[8]

Pilkkupussimittarilla on kirjallisuuden mukaan ainakin yksi siihen erikoistunut loinen: Ichneumon quadrialbatus -loispistiäinen.[5]

Uhanalaisuus ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilainen T. s. maritima -alalaji harvinaistui nopeasti 1900-luvulla. Vielä vuosisadan alkupuolella alalajia tavattiin laajoilla marskimaa-alueilla Essexin ja Kentin kreivikunnissa. Sillä oli voimakas kanta ainakin Thames-, Crouch- ja Blackwaterjokien suistoissa sekä Thamesin suulla Isle of Sheppey -saarella. Kuitenkin 1980-luvulle tultaessa alalajia tavattiin vain yhdessä paikassa kummassakin kreivikunnassa.[15] Sen uskotaan kuolleen sittemmin sukupuuttoon, sillä sen lisääntymisestä ei ole havaintoja 1990-luvun alun jälkeen.[16] Viimeisin tiedossa oleva havainto on Isle of Sheppeyltä vuodelta 1991. Essexin populaatio katosi jo vuonna 1985.[18][19] T. s. maritima -alalajin häviämiseen on epäilty vaikuttaneen monia tekijöitä, kuten ylilaidunnus, maan kaskeaminen, elinympäristön pirstoutuminen ja häviäminen, pienten populaatioiden mahdollinen geneettinen ajautuminen sekä perhosten liiallinen keräily kokoelmiin.[19] Tämä kaikki tapahtui, vaikka sekä lajin yksilöt että elinpaikat suojeltiin lailla jo vuonna 1981.[20][21]

T. s. maritima yritettiin palauttaa elinpaikalleen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, kun luontoon vapautettiin alkuperäisestä populaatiosta kerättyjen yksilöiden kasvatettuja jälkeläisiä. Yhteensä istutusta yritettiin viisi kertaa. Kokeilu kuitenkin epäonnistui ilmeisesti jälkeläisten liian suuren sisäsiittoisuuden vuoksi. Kasvatettu kanta periytyi vain kolmesta naaraasta, ja nekin olivat todennäköisesti sukua keskenään.[18][19][22] Kasvatusohjelma aloitettiin vuonna 1987 ja sitä ylläpidettiin aina vuoteen 1996 asti, kunnes se kävi mahdottomaksi yksilöiden alentuneen hedelmällisyyden vuoksi.[18][19] Vuoteen 1999 mennessä myös viimeisten havaintopaikkojen merimarunakasvustot olivat tuhoutuneet.[23]

Pilkkupussimittari on nykyään uhanalainen esimerkiksi Norjassa, missä se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. On arvioitu, että Norjassa pilkkupussimittarin vaarantumisen taustalla on erityisesti levinneisyysalueen pieni koko, soveliaan elinympäristön määrän väheneminen ja sen laadun heikkeneminen.[24] Viimeisin havainto lajista on tehty Norjassakin jo vuosia sitten, vuonna 1984. Pilkkupussimittarista on havaintoja vain kahdelta pieneltä alueelta Bærumin kunnasta Oslovuonon sisäosissa. Sielläkin maankäytön paine on suuri ja viimeisin havaintopaikka on osittain jäänyt golfkentän laajennuksen alle. Lajin tärkeimpinä suojelutoimina Norjassa pidetään sitä, että mahdolliset elinpaikat jätetään rakentamattomiksi ja niiden umpeenkasvua hillitään.[10]

Suomessa pilkkupussimittaria ei ole luokiteltu uhanalaiseksi ja sen populaatiokoko vaikuttaa vakaalta. Lajista tehtyjen havaintojen määrä on pysynyt suhteellisen muuttumattomana koko sinä aikana, jolta tilastoituja tietoja on olemassa. Suurin osa pohjoisimpien luonnontieteellisten maakuntien havainnoista on tosin tehty jo ennen vuotta 1988.[13]

Lajin nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean Auguste Dominique Ingresin maalaus Jupiter ja Thetis (1811).

Pilkkupussimittarin nykyisen suvun tieteellinen nimi Thetidia viittaa Thetisiin, yhteen kreikkalaisen mytologian nymfeistä.[25] Lajin kuvasi alun perin Johann Christian Fabricius vuonna 1787, jolloin hän sijoitti sen silloiseen sukuun Phalaena. Lajin sukulaisuussuhteet on kuitenkin määritelty uudelleen useaan kertaan, ja viimeksi vuonna 1994 pilkkupussimittari ehdotettiin siirrettäväksi sukuun Antonechloris.[3]

Perhosen lajinimi smaragdaria perustuu latinan ja kreikan kielen vihreää jalokiveä eli smaragdia tarkoittavaan sanaan (lat. smaragdus; kreik. σμάραγδος, smáragdos).[25] Smaragdiin viittaavat myös pilkkupussimittarin monet muut erikieliset nimet: esimerkiksi englanniksi laji on Essex Emerald, "Essexin smaragdi", ruotsiksi taas smalband smaragdmätare, "kapeanauhainen smaragdimittari" ja saksaksi yksinkertaisesti Smaragdspanner, "smaragdimittari"[13]

Lajin vanha suomenkielinen nimi oli täplätön pussimittari, joka esiintyi ensimmäisen kerran J. E. Aron teoksessa Suomen perhoset vuonna 1900. Teoksessa laji oli vielä sijoitettu "pussimittarien" Phorodesma-sukuun.[4] Aron kirja oli ensimmäinen suomen kielellä julkaistu perhoskirja, ja sitä varten oli myös luotu suomenkieliset nimet kaikille Suomesta tavatuille suurperhosille.[26] Täplätön pussimittari, kuten useimmat muutkin kirjan lajinimistä, oli ilmeisesti lehtori A. J. Melan antama.[27]

Seuraava kattava julkaisu Suomen perhosista ilmestyi 1930- ja 1940-luvuilla Suomen eläimet -kirjasarjassa, jonka viides osa Mittarit ilmestyi 1946. Lajia kutsuttiin siinäkin vielä täplättömäksi pussimittariksi, mutta se oli siirretty uuteen "pussimittarien" Euchloris-sukuun, johon nyt kuului myös täplikäs pussimittari, nykyinen laikkupussimittari.[8] Nykyisen nimensä pilkkupussimittari sai 1980-luvulla, kun Suomen Perhostutkijain Seuran julkaisemaa Suomen perhoset -kirjasarjaa varten myös Suomessa tavattujen mittareiden nimistöä uudistettiin. Uusi nimistö perustui pääosin K. J. Vallen jo Suomen eläimet -sarjassa käyttämiin nimimuotoihin, mutta joillekin lajeille haluttiin antaa esimerkiksi kieliasultaan uudenaikaisemmat tai kuvaavammat nimet. Tässä yhteydessä nimistötyöstä päävastuussa ollut Kauri Mikkola muutti täplättömän pussimittarinkin nimen nykyiseksi pilkkupussimittariksi.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johan Emil Aro: Suomen perhoset – paraiden lähteiden mukaan sommitteli J. E. Aro. Wanamon kirjoja n:o 1. Helsinki: Otava, 1900. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Axel Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1: Introduction, Archiearinae, Orthostixinae, Desmobathrinae, Alsophilinae, Geometrinae. Stenstrup: Apollo Books, 2001. ISBN 87-88757-35-8. (englanniksi)
  • Kathy H. Hodder ja James M. Bullock: Translocations of native species in the UK: implications for biodiversity. Journal of Applied Ecology, 1997, 34. vsk, nro 3, s. 547–565. Tiivistelmän verkkoversio. (englanniksi)
  • Larry Huldén (toim.): Suomen suurperhosatlas. Helsinki: Suomen Perhostutkijain Seura & Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2000. ISBN 951-98525-0-6.
  • John Atle Kålås, Åslaug Viken, Snorre Henriksen & Sigrun Skjelseth (toim.): Norsk rødliste for arter 2010 – The 2010 Norwegian Red List for Species. Trondheim: Artsdatabanken – Norwegian Biodiversity Information Centre, 2010. ISBN 978-82-92838-26-6. Teoksen verkkoversio. (norjaksi), (englanniksi)
  • Kauri Mikkola, Ilkka Jalas & Osmo Peltonen: Suomen perhoset – Mittarit 1. Tampere: Suomen Perhostutkijain Seura, 1985. ISBN 951-99620-7-7.
  • Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo – Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6.
  • Timothy R. New: Moths (Insecta: Lepidoptera) and conservation: background and perspective. Journal of Insect Conservation, 2004, 8. vsk, nro 2–3, s. 79–94. Tiivistelmän verkkoversio. (englanniksi)
  • Mark Parsons, David Green, Nigel Bourn & Paul Waring (toim.): Lepidoptera Conservation Bulletin, Huhtikuu 1999 – maaliskuu 2000, nro 1, s. 1–34. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Uunio Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä. Acta Forestalia Fennica, 1934, 40. vsk, nro 27, s. 641–672. Suomen metsätieteellinen seura. Artikkelin verkkoversio (pdf).
  • Pasi Sihvonen: Pikkupussimittarin (Thetidia smaragdaria) aamuaktiivisuus. Baptria, 2006, 31. vsk, nro 2, s. 36–37. Suomen Perhostutkijain Seura.
  • Bernard Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles. Hong Kong: Viking, 1984. ISBN 0-670-80354-5. (englanniksi)
  • Peder Skou: The geometroid moths of North Europe (Lepidoptera: Drepanidae and Geometridae). Tanskankielisestä alkuteoksesta kääntänyt Elisabeth Folino. Leiden: E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-07859-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Anne Waite (toim.): The Kent Red Data Book: a provisional guide to the rare and threatened flora and fauna of Kent. Kent County Council, 2000. ISBN 978-1901509472. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • K. J. Valle: Suurperhoset – Macrolepidoptera 4, Mittarit – Geometrae. Suomen eläimet – Animalia Fennica 5. Porvoo: WSOY, 1946.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 53–54.
  2. a b c d e f g h i j k Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 152.
  3. a b c d e f g h i j k l m Markku Savela: Thetidia Boisduval, 1840 Lepidoptera and some other life forms. 9.9.2009. Viitattu 14.6.2011.
  4. a b c d e f Aro: Suomen perhoset, s. 184.
  5. a b c d e f g h i j k l Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 153.
  6. a b c d e Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 154.
  7. a b c d e f Skou: The geometroid moths of North Europe, s. 25–26.
  8. a b c d e f Valle: Mittarit – Geometrae, s. 20–21.
  9. a b c Hausmann: The geometrid moths of Europe, Volume 1, s. 155–156.
  10. a b c Smaragdbladmåler – Thetidia smaragdaria (Fabricius, 1787) Norges sommerfugler. 27.5.2011. Norsk entomologisk forening (NEF), Zoologisk museum (Universitetet i Oslo) & Norsk institutt for skogforskning (NISK). Viitattu 1.7.2011. (norjaksi)
  11. Bert Gustafsson: Antonechloris smaragdaria Svenska fjärilar. 26.1.2011. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 5.7.2011. (ruotsiksi)
  12. Rapportsystemet för småkryp (Haku termillä "Antonechloris smaragdaria") Artportalen.se. 5.7.2011. ArtDatabanken & Naturvårdsverket (Swedish Species Information Centre and Swedish Environmental Protection Agency). Viitattu 5.7.2011. (ruotsiksi)
  13. a b c Huldén: Suomen suurperhosatlas, s. 80.
  14. Sihvonen: Pilkkupussimittarin (Tethidia smaragdaria) aamuaktiivisuus, s. 36.
  15. a b c Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles, s. 17.
  16. a b Ian Kimber: 1668 Essex Emerald Thetidia smaragdaria 2011. UKMoths. Viitattu 14.6.2011. (englanniksi)
  17. Sihvonen: Pilkkupussimittarin (Tethidia smaragdaria) aamuaktiivisuus, s. 37.
  18. a b c Waite (toim.): The Kent Red Data Book, s. 279.
  19. a b c d New: Moths (Insecta: Lepidoptera) and conservation, s. 88.
  20. Legal protection for moths Butterfly Conservation. Viitattu 6.7.2011. (englanniksi)
  21. Schedule 5 Section 9.4a of the Wildlife & Countryside Act 1981 2011. UKWildlife. Viitattu 6.7.2011. (englanniksi)
  22. Hodder & Bullock: Translocations of native species in the UK, s. 553.
  23. Parsons, Green, Bourn & Waring (toim.): Lepidoptera Conservation Bulletin, s. 7.
  24. Kålås ym. (toim.): Norsk rødliste for arter 2010, s. 302.
  25. a b Adolf V. Streng: Latinalais - suomalainen sanakirja. 4. painos, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 196. Jyväskylä: SKS, 1992. ISBN 951-717-741-0.
  26. Saalas: Suomalaisista hyönteisnimistä, s. 647.
  27. Mikkola, Murtosaari & Nissinen (toim.): Perhosten lumo, s. 14.
  28. Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 15–16.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]