Pikkutakiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkutakiainen
Pikkutakiaisen kukinto.
Pikkutakiaisen kukinto.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Takiaiset Arctium
Laji: minus
Kaksiosainen nimi
Arctium minus
Bernh.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkutakiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkutakiainen Commonsissa

Pikkutakiainen (Arctium minus) on takiaisten suvun mykerökukkaiskasvi, joka kasvaa alkuperäisesti Euroopassa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkutakiainen kasvaa 50–130 senttimetriä korkeaksi. Sen alalehdet ovat leveän soikeat, onttoruotiset ja alapinnalta hieman nukkaiset. Pikkutakiainen voi muistuttaa seittitakiaista (Arctium tomentosum) tai isotakiaista (Arctium lappa), joiden kanssa se myös risteytyy. Näihin verratuna pikkutakiaisen kukintomykeröstö on rakenteeltaan terttumainen eikä huiskilomainen. Laji voi olla myös hyvin samannäköinen harvinaisen lehtotakiaisen (Arctium nemorosum) kanssa, joka kasvaa lähes aina pikkutakiaista suuremmaksi ja on suurempimykeröinen. Pikkutakiainen pallomaiset mykeröt ovat kooltaan 1,8–2,8 cm ja yleensä karvattomat. Torvimaiset kehräkukat ovat punavioletteja. Hedelmät ovat ruskeita 5–7 millimetrin pähkylöitä. [1][2]

Pikkutakiainen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa pikkutakiainen on erityisesti vanhan asutuksen seuduilla kasvava muinaistulokaskasvi. Se on melko yleinen Etelä-Suomessa, tavallisin Ahvenanmaalla. Lajin levinneisyyden pohjoisraja on VaasanKuopion korkeudella. Siitä pohjoiseen pikkutakiaisesta on hyvin harvoja ja vanhoja satunnaishavaintoja. [3][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 638. Suom. Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. a b Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Levinneisyyskartat (Pikkutakiainen, Arctium minus) 2011. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.