Pikkumittarit
| Pikkumittarit | |
|---|---|
 Piiskupikkumittari (Eupithecia virgaureata) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Mittarimaiset Geometroidea |
| Heimo: | Mittarit Geometridae |
| Alaheimo: | Kenttämittarit Larentiinae |
| Suku: |
Pikkumittarit Eupithecia Curtis, 1825 |
| Katso myös | |
Pikkumittarit (Eupithecia) on varsin laaja mittariperhosten suku, johon kuuluu maailmanlaajuisesti satoja eri lajeja. Suomestakin tunnettiin vuonna 2009 kaikkiaan 53 eri pikkumittarilajia[1]. Muutamat lajit, kuten kuusensiemenmittari (Eupithecia abietaria)[2], ovat merkittäviä tuholaisia.
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ryhmänä pikkumittarit ovat ilmeisesti hyvin nuori ja osa lajeista on vasta eriytymässä toisistaan.[3] Sukuun kuuluvat perhoset ovat pienikokoisia, hoikkaruumiisia ja niiden siipiväli on korkeintaan pari senttimetriä. Etusiivet ovat pituuteensa nähden kapeat. Lepäävä perhonen pitää siipiään tyypillisesti suoraan ruumiin sivuilla siten, että siiven etureuna on noin 90°:n kulmassa vartaloon nähden antaen perhoselle tunnusomaisen muodon. Takasiivet jäävät vaihtelevissa määrin etusiipien alle piiloon.[4] Useimpien lajien väritys on harmaankirjava ja perhosen määrittäminen lajilleen vaatii usein kuvioinnin ja värityksen yksityiskohtien tutkimista. Tavallisesti määrittämiseen ei riitä yksittäinen tuntomerkki vaan lajinmääritys vaatii useiden tuntomerkkien yhdistämistä. Lisäksi muutamat lajeista on helpompaa tunnistaa niiden elintapojen ja esiintymispaikan kuin ulkoasun perusteella.[3]
Aikuiset pikkumittarit lentävät tavallisesti iltahämärässä tai jopa päivällä, minkä vuoksi kovin monia lajeja ei lennä valolle.[3]
Pikkumittarien toukat ovat pieniä ja liikkuvat heimolle ominaiseen tapaan ”mittaamalla”. Toukat ovat yleensä aikuista perhosta värikkäämpiä ja erikoistuneet tietyille ravintokasveille, joten niiden avulla lajistoa on melko helppoa kartoittaa.[5] Ne käyttävät ravinnokseen pääsääntöisesti kasvien kukkia, siitepölyä tai siemeniä, harvemmin lehtiä. Eräät havaijilaiset lajit ovat muita hyönteisiä saalistavia petoja[6]. Vaikka aktiivisesti saalistavia pikkumittarilajeja ei muualta tavatakaan, myös Suomessa tavattavien lajien toukat saattavat ainakin kasvatusolosuhteissa syödä toisiaan.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Luonnontieteellinen keskusmuseo: Suomen perhoset (Arkistoitu – Internet Archive) (vanha sivusto)
- ↑ Metsäntutkimuslaitos: metsien terveys (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Mikkola K, Jalas I, Peltonen O. 1989. Suomen perhoset. Mittarit 2. Recallmed Oy. Suomen Perhostutkijain Seura. Hangon Kirjapaino. ISBN 951-9221-23-9 s. 29
- ↑ BugGuide (englanniksi)
- ↑ Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 312
- ↑ Carnivorous caterpillars: the behavior, biogeography and conservation of Eupithecia (Lepidoptera: Geometridae) in the Hawaiian Islands[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pertti Pakkanen: Suomen Eupithecia, Gymnoscelis, Chloroclystis ja Pasiphila -lajit
- Markku Savela: Eupithecia