Pikkumetsähiiri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkumetsähiiri
Apodemus sylvaticus with cherry 2.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Hiirimäiset jyrsijät Myomorpha
Yläheimo: Muroidea
Heimo: Rottaeläimet Muridae
Alaheimo: Varsinaiset rotat ja hiiret Murinae
Suku: Apodemus
Laji: sylvaticus
Kaksiosainen nimi
Apodemus sylvaticus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Pikkumetsähiiren levinneisyys
Pikkumetsähiiren levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkumetsähiiri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkumetsähiiri Commonsissa

Pikkumetsähiiri (Apodemus sylvaticus) on Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa elävä metsähiiren ja peltohiiren sukulainen. Se on Euroopan yleisimpiä nisäkkäitä.

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin pikkumetsähiri.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkumetsähiiri on 8–10-senttinen ja 14–28 gramman painoinen. Sen häntä on yhtä pitkä kuin ruumis. Pikkumetsähiirellä on kellertävä turkki joka on vatsasta vaaleahko ja sillä on usein oranssinruskea laikku rinnassa. Korvat ovat melko suuret ja ne ovat erittäin herkät äänille. Silmät ovat ulkonevat, joilla se näkee yölläkin. Tuntoherkät viikset ovat hyvin suuret.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lajia ei tavata. Muualla Euroopassa pikkumetsähiiren levinneisyysalue on laaja, se ulottuu Etelä-Ruotsista ja Baltiasta Pohjois-Afrikkaan. Idässä se elää Länsi-Ukrainassa ja lännessä Britteinsaarilla. Se elää myös useimmilla Välimeren saarilla ja Islannissa.[1] Pikkumetsähiiri on levinnyt laajalle alueelle ihmisen mukana, ehkä jo tuhansia vuosia sitten. Pikkumetsähiiri viihtyy parhaiten lauhkean vyöhykkeen metsissä, avoimilla mailla, asutuilla seuduilla ja havumetsissä.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian Sardiniassa kuvattu pikkumetsähiiri.

Pikkumetsähiiri pysyttelee päivisin pääosin kolossaan ja lähtee yöllä etsimään ruokaa. Hiiri kiipeilee hyvin ja etsii ruokaa usein hennoiltakin kasveilta. Koloverkosto, jossa elää useita aikuisia hiiriä, on usein puiden lomassa. Kolosta on useita reittejä ulos siltä varalta, että jokin peto pääsee luolastoon. Pikkumetsähiiri elää yleensä yksikseen, mutta seurallisuus vaihtelee. Pikkumetsähiiret ovat aina varuillaan, eivätkä lähde kolostaan kirkkaina kuutamoöinä ollenkaan petojen pelossa. Muulloinkin laji on aina varovainen ja nuuhkii ilmaa. Vaaran havaitessaan se vilistää heti piiloon. Sen vihollisia ovat etenkin lehtopöllö, kettu, lumikko, kärppä ja kissa.

Pikkumetsähiiri on aktiivinen myös talvisin ja käyttää keräämiään ruokavarastoja, kun ravinnosta on muuten pulaa. Pikkumetsähiiri syö hyvin monipuolista ravintoa, sitä mitä on kulloinkin tarjolla. Keväisin se syö etenkin siemeniä, taimia, versoja ja juuria. Se myös täydentää kasvisruokaa hyönteisillä ja niiden toukilla. Syksyllä se syö tammenterhoja, erilaisia pähkinöitä, siemeniä, viljaa, hedelmiä, marjoja ja sieniä. Sateen esiin tuomia etanoita ja kastematoja se syö aina tilaisuuden tullen.

Pikkumetsähiiret lisääntyvät talvea lukuun ottamatta lähes ympäri vuoden. Naaras parittelee useiden urosten kanssa. Uroksen siittiöt kilpailevat siitä, mikä niistä pääsee hedelmöittämään munasolun. Naaras vuoraa pesänsä sammalilla, lehdillä ja ruoholla. Poikaset syntyvät 2–3 viikon kuluttua karvattomina, sokeina ja avuttomina. Silmät avautuvat kaksiviikkoisina. Poikaset kasvavat nopeasti, ja emo ajaa ne pois pesästä jo kolmiviikkoisina. Naaras saa yleensä kahdesta kolmeen poikuetta vuodessa, mutta voi tehdä neljännenkin jos sää sallii ja ruokaa riittää.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eläinten Villi Maailma, Maanisäkkäät (kortti 202). Mestarikustannus Oy.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Schlitter, D., van der Straeten, E., Amori, G., Hutterer, R., Kryštufek, B., Yigit, N. & Mitsain, G.: Apodemus sylvaticus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)
  2. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 12.12.2011.