Pikitippakoe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikitippakokeen koejärjestely.
Koe vuonna 1990, kaksi vuotta seitsemännen pisaran jälkeen. Kuvassa mukana kokeen tuolloinen valvoja John Mainstone.

Pikitippakoe on useita vuosia kestävä tieteellinen koe, joka mittaa pien eli bitumin virtausta. Toisin kuin lasi, piki virtaa huoneenlämmössä, joskin hyvin, hyvin hitaasti.

Queenslandin yliopiston koe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koe alkoi, kun professori Thomas Parnell Queenslandin yliopistosta kaatoi pikinäytteen suljettuun lasisuppiloon vuonna 1927. Pien annettiin asettua suppilossa kolme vuotta, minkä jälkeen suppilon nokka katkaistiin vuonna 1930. Näin piki alkoi valua alla olevaan astiaan. Yhden pisaran muodostuminen ja putoaminen kestää noin vuosikymmenen. Kahdeksas tippa putosi 28. marraskuuta 2000. Se mahdollisti pien viskositeetin määrittämisen.selvennä Se oli noin 100 miljardia kertaa veden viskositeetin suuruinen.[1]

Koetta ei suoriteta missään erityisesti valvotuissa olosuhteissa, vaan lämpötila saa vaihdella normaalin huoneenlämpötilan mukaan. Lämpötilanmuutokset aiheuttavat muutoksia myös viskositeetissa. Jonkin aikaa vuonna 1988 pudonneen seitsemännen pisaran jälkeen tilaan, jossa koetta säilytetään, lisättiin ilmastointi. Tasainen lämpötila on hidastanut pisaroiden muodostumista.[2]

Kukaan ei ole toistaiseksi päässyt todistamaan pisaran irtoamista. Tekniset ongelmat estivät toistaiseksi viimeisimmän kahdeksannen pisaran irtoamisen kuvaamisen vuonna 2000.[1][2] Koe on yleisön nähtävissä sen säilytystiloissa Queenslandin yliopistossa, ja sitä voi seurata myös verkkokameran kautta.

Pikitippakoe on päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan pitkäaikaisimpana yhtäjaksoisena tieteellisenä kokeena. Suppilossa arvioidaan olevan tarpeeksi pikeä, jotta koe voi jatkua vielä toiset sata vuotta. Väitetään tosin, että vielä pitkäikäisempiä kokeita ovat Oxfordin sähköinen kello (1840) sekä Beverly-kello (1864).

Vuonna 2005 John Mainstone ja edesmennyt Thomas Parnell palkittiin humoristisella fysiikan Ig Nobel -palkinnolla kokeen kärsivällisestä suorittamisesta.[3]

Yhdeksäs pisara kosketti kahdeksatta pisaraa 17. huhtikuuta 2014 kuitenkaan irtoamatta suppilosta.[4][5]

Trinity Collegen koe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dublinin Trinity Collegessa Irlannissa on ollut vastaava koe käynnissä vuodesta 1944 lähtien. Irlantilaiset tutkijat onnistuivat 11. heinäkuuta 2013 ensimmäisinä maailmassa kuvaamaan videolle pikipisaran putoamisen.[6]

Queenslandin yliopiston kokeen aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitch drop experiment graph - 2.jpg
Päiväys Tapahtuma Kesto

(Kuukausia)

Kesto

(Vuosia)

1927 Koe aloitettiin
1930 Nokka katkaistiin
Joulukuu 1938 1. pisara 96–107 8,0–8,9
Helmikuu 1947 2. pisara 99 8,3
Huhtikuu 1954 3. pisara 86 7,2
Toukokuu 1962 4. pisara 97 8,1
Elokuu 1970 5. pisara 99 8,3
Huhtikuu 1979 6. pisara 104 8,7
Heinäkuu 1988 7. pisara 111 9,3
28. Marraskuuta 2000 8. pisara 148 12,3
17. huhtikuuta 2014 9. pisara
kosketti 8:tta
(156) 13,4

Liitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Edgeworth, R. & Dalton, B. J. & Parnell, T.: The Pitch Drop Experiment (englanniksi)
  2. a b Mainstone, John: A Comment from Professor Mainstone Kesäkuu 2001. University of Queensland. (englanniksi)
  3. The 2005 Ig Nobel Prize Winners. Improbable Research. Viitattu 24.3.2014.
  4. Pitch drop touches down – oh so gently University of Queensland. Viitattu 22. huhtikuuta 2014.
  5. By Matt Cantor: Big News in World's Longest Experiment, Drop of pitch falls after 13 years of waiting 18. April 2014. Newser.com.
  6. Niko Kettunen: 70 vuotta kestänyt tieteellinen koe onnistui viimein Helsingin Sanomat 26.7.2013. Viitattu 26.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]