Pikaia

Pikaia
Pikaian rekonstuktio
Keskikambrikausi PreЄ Є O S D C P T J K Pg N
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Suikulaiset Cephalochordata
Heimo:	†Pikaiidae
Suku:	†Pikaia Walcott, 1911
Laji:	gracilens
Kaksiosainen nimi
† Pikaia gracilens Walcott, 1911
Katso myös
Pikaia Wikispeciesissä   Pikaia Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Pikaia gracilens on sukupuuttoon kuollut suikulainen, joka eli keskikambrikaudella. Kaikki sen fossiilit on löydetty Burgess Shale -fossiiliesiintymästä. Pikaia on yksi ensimmäisistä selkäjänteisistä.

Ulkonäkö ja koko

Burgess Shalen selkärangattomien kokovertailu. Keltainen eläin on Pikaia.

Fossiililöytöjen perusteella Pikaia oli litteä (sivuilta litistetty) ja alkeellinen selkäjänteinen eläin, joka kasvoi noin 3,5 senttimetriä pitkäksi. Se ui merenpohjan lähellä käärmeen tai ankeriaan tavoin heiluttaen vartaloaan ja suurta pyrstöeväänsä; myöhemmin kalat perivät samankaltaisen liikkumistavan. Pikaialla oli päässään kaksi lonkeroa ja pään molemmin puolin muutama lyhyt jaoke, jotka saattoivat liittyä kiduksiin. Ravinnokseen Pikaia luultavasti siivilöi merivedestä hiukkasia ja planktoneita.

Vaikka Pikaia ei ensinäkemältä vaikuta ihmisen esimuodolta, sillä on useita selkäjänteisille ominaisia piirteitä: pitkä selkäjänne, selkää pitkin etenevä päähermorata ja lihaksia ruumiin molemmin puolin. Nämä ovat kaikki olennaisia myöhempien selkärankaisten evoluutiossa. Selkäjänne tarjosi kiinnittymispaikan lihaksille ja piti ruumiin muodon ehjänä. Samalla se oli kuitenkin riittävän taipuisa mahdollistaakseen Pikaian mutkittelevan uintitavan. Selkäjänteestä kehittyi myöhemmin kova selkäranka, joka suojasi hyvin selkäydintä.

Nykyisistä eläimistä Pikaia muistuttaa eniten suikulaisia. Geenitutkimus onkin osoittanut suikulaisten olevan selkärankaisten lähimpiä eläviä sukulaisia vaippaeläinten ohella.

Fossiililöydöt

Phyllopod Bed Burgess Shalen fossiiliesiintymässä. Täältä on löydetty 16 Pikaian fossiilia.

Pikaian löysi Charles Walcott vuonna 1911 tutkiessaan Burgess Shalen kambrikautisia fossiileja Kanadan Kalliovuoriin kuuluvalla Mount Pikalla. Koska fossiili oli selkeästi jaokkeinen, hän luokitteli sen virheellisesti monisukasmatoihin. Vuonna 1979 paleontologi Simon Conway Morris havaitsi fossiileissa merkkejä alkeellisesta selkäjänteestä ja uudelleenluokitteli sen selkäjänteisiin. Näin siitä tuli merkittävä löytö, sillä varhaisimpana tunnettuna selkäjänteisten edustajana se saattaisi olla kaikkien selkäjänteisten kantamuoto.

Kiinasta on löydetty Pikaiaa vanhempia ja alkeellisempia, selkäjänteisten kantamuotoina pidettyjä yunnazooiitteja.

Lähteet

• Palmer, D., (2000). The Atlas of the Prehistoric World. London: Marshall Publishing Ltd.

Aiheesta muualla

• http://park.org/Canada/Museum/burgessshale/chordate.html
• Smithsonian National Museum of Natural History