Piispanhiippa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piispanhiippa
Piispanhiippa Gyromitra infula IX04 4188.JPG
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kotelosienet Ascomycota
Luokka: Pezizomycetes
Alaluokka: Pezizomycetidae
Lahko: Maljasienet Pezizales
Heimo: Discinaceae
Suku: Gyromitra
Laji: infula
Kaksiosainen nimi
Gyromitra infula
(Schaeff.) Quél.[1]
Katso myös
 Commons-logo.svg Piispanhiippa Commonsissa

Piispanhiippa (Gyromitra infula) on maljasienten lahkoon kuuluva ruokasieni. Sen myrkyllisyydestä on ristiriitaista tietoa.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispanhiipan lakki on epämääräisen muotoinen ja se muistuttaa hieman korvasientä. Sienen lakki on tumman punertavan ruskea ja noin kymmenen senttiä korkea. Lakki on muodoltaan satulamainen tai piispan hiippaa muistuttava, josta sieni on saanut nimensä. Ohutmaltoinen ja ontto lakki on laakeapoimuinen. Piispanhiipan ontto ja vaalea jalka on melko lyhyt.[3] Itiöt ovat kooltaan noin 18-25 x 7-10 mikrometriä.[4]. Maultaan sieni on mieto, tuoksuton.[3]

Piispanhiipan itiölavassa voi esiintyä pieni kotelosieni, Sphaeronaemella helvellae[4].

Samankaltaisia lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanpiispanhiippa (Gyromitra ambigua) on hyvin samankaltainen laji. Sen jalan sävy on heikon violetti ja sen itiöt ovat piispanhiipan itiöitä pienempiä.[3][5] Varma lajinmääritys on siten mahdollista vain mikroskoopilla. Ryöppäämättömät pohjanpiispanhiipat ovat aiheuttaneet myrkytysoireita, joten molempien lajien sienet kannattaa varmuuden vuoksi ryöpätä ennen ruoanlaittoa.[3]Pohjanpiispanhiippa kasvaa paljaalla maalla[6].

Kasvuaika ja -paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispanhiipan itiöemät kasvavat syksyllä, elokuun lopulta aina marraskuuhun asti. Niitä tavataan yleisimmin kangasmetsissä, hakkuualueilla, lahojen kantojen yhteydessä, metsäteillä ja niiden ojien varsilla.[6][7][8]. Piispanhiippa on yleisempi Etelä- kuin Pohjois-Suomessa.[3][5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispanhiippa on syötävä sieni, joskin se pitää ryöpätä.[8] Sitä voi käyttää korvasienen tavoin[5]. Piispanhiipan voi sekoittaa pohjanpiispanhiippaan, jonka tiedetään aiheuttaneen myrkytystapausten kaltaisia herkistymisreaktioita. Piispanhiippa säilyy kuivatettuna ja pakastettuna.[4]

Albin Schmalfußin teos Bischofsmütze vuodelta 1897.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 15.8.2008
  2. Sienet (Lista yleisimpiä ja kysytyimpiä sienimyrkytyksien aiheuttajia) 4.4.2007. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Viitattu 15.12.2010.
  3. a b c d e Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 51. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
  4. a b c Wsoy 1987: Svengunnar Ryman, Ingmar Holmåsen: Suomen ja Pohjolan sienet
  5. a b c Valitut palat 1984: Sienestäjän tietokirja
  6. a b Otava 1993: Mauri Korhonen: Uusi Sienikirja
  7. www.luonnossa.com
  8. a b Yle.fi:Korvasieni vai piispanhiippa?